Jostain se kaksi tuntia kaikenlaista musiikkia kasautui soittolistaan syyskuussa enkä osaa oikein sanoa, että mistä. Tai osaan, kaksi viimeistä kappaletta vie noin puolet pituudesta. Joka tapauksessa musiikin sijasta kuuntelin mieluummin hiljaisuutta. Kuvassa Anthony Braxton.
Rig Rig & Panic: Epi Epi Arp Woosh ! 4:36
Hortto Kaalo: Oskari Olematon 4:09
John Maus: North Star (2008) 2:32
Ariel Pink: Good Kids Make Bad Grown Ups 4:39
Anthony Braxton: To My Friend Kenny Mckenny 10:06
Rebecca Peake: Stand By Me 3:52
Pejzaz: Polnoc 2:01
Ian Bostric & Julius Drake: Im Haine, Op. 56 No. 3, D. 738 2:36
Rattus: WC räjähtää 2 3:32
Bulls Shitt: Take No Heroes 0:45
Lagwagon: Owen Meaney 3:51
Megaptera: Don’t Desecrate the Dead 6:30
Lusine Zakarian: Haroutian Meghedi 5:31
Pokrovsky Ensemble: Les Noces, Second Tableau 5:25
Pinikpikan: Obra Encantada 5:42
Matt Berry: Man of Doom 3:19
Henry Flynt: You Are My Everlovin’ 42:38
June Tabor: Across the Wide Ocean 11:49
Yle uutisoi taannoin, että suomalaisten pelkoja ja haaveita käsittelevä tutkimus kertoi kansalaisten enemmistön maailmankuvan muuttuneen viime vuosina. Erityisen suuri heilahdus tapahtui nuorilla, 15–29-vuotiailla naisilla, joista 58 prosenttia kertoi maailmankatsomuksensa järisseen, eikä ilmeisesti hyvällä tavalla:
Psykoterapeutti Thea Strandholmin mielestä nuorten naisten vastauksia voi selittää sekin, että tutkitusti nuoret naiset eivät koe voivansa vaikuttaa omaan elämäänsä yhtä paljon kuin miehet.
– Mikäli on alempi itsetunto ja tulee isoja muutoksia, ne voivat entisestään vaikuttaa ajatukseen siitä millaisia mahdollisuuksia maailmassa on. Tämä on tietenkin tilastollista, ei ikinä yksilötasoista, Strandholm täsmentää.
Hän toteaa myös, että ahdistuneisuus on pandemian aikana lisääntynyt erityisesti nuoremmilla naisilla. Voimistuneet huolet ja pelot voivat vaikuttaa maailmankuvan muuttumiseen. Strandholm arvelee, että sotatilanne on lisännyt muutosta entisestään.
Koska terapeutti on terapeutti, hän selittää olennaisimman tunne-elämällä jättäen toisen, myös aivotoimintaan liittyvän osan pois: tietämättömyyden, erityisesti historiallisen tietämättömyyden.
Vain tietämätön luulee, että maailmassa on vallinnut jo kauan rauha, hokee sellaisia lauseita kuin “miten vuonna 2022 voi edelleen…” ja luulee historian olevan luotisuoraa kiitoa ylöspäin, vaikka historia ei liiku muuhun suuntaan kuin taaksepäin. Huomisen syvyys, sen pimeys, voi olla kammottava, jos sitä ajattelee todella. Siksi tulevaa ajatellaan kuin se olisi tapahtunut jo, sitä yritetään hallita ajatuksilla, joissa menneisyys piirtää varmat suunnitelmat myös huomiselle.
Simon Baron-Cohen on neurotieteilijä, joka ei Sandströmin tavoin halua sanoa, että kaikki ihmiset ovat samanlaisia. Hän on kuitenkin esittänyt monen muun alansa tieteilijän tapaan, että aivojen biologinen rakenne on tyypillisesti erilainen naisilla ja miehillä ja saattaa siten vaikuttaa tilastollisiin painotuksiin, mitä tulee yleistietoon. Painotukset eivät ole valtavia, mutta ne ovat olemassa ja toistuvat testistä toiseen. Yksi merkittävä poikkeama tähän on autismi. Kirjolla oleminen sekoittaa sukupuolisia tyypillisyyksiä.
Jos Baron-Cohenin kaltaisten, aivojen rakennetta selvittäneiden neurotieteilijöiden hypoteeseja seuraa, voi historiallisen tiedon puutteesta löytyä osasyy siihen, miksi aavistuksen korostetummin juuri nuorille naisille viimeiset vuodet ovat tulleet järkytyksenä. Naisten keskimääräinen yleistieto on juuri historian ja ajankohtaisen politiikan osalta tutkimuksissa osoittautunut toistuvasti heikommaksi kuin miesten. Vastaavasti naisten sosiaalinen tieto on useammin miehiä parempaa.
Kuten sanottu, tästä ei voi tehdä yleistyksiä, vaan kyse on tilastollisista painotuksista. Ylen jutun perusteella suurella osalla muistakin väestöryhmistä maailmankuva oli järkkynyt. Eikä tietojen erilaisessa jakautumisessa ole itsessään vikaa. Ongelmia syntyy vasta, jos alkaa pitää yhtä tietoa tarpeellisempana kuin toista.
Eikä tieto tarkoita samaa kuin älykkyys. Tiedon määrä ei vaikuta asioiden käsittelyyn, eli miesoletetut eivät jatkojalosta tietojaan sen tehokkaammin kuin naisoletetut. Sukupuolten välillä ei ole merkittävää äo-eroa. Sen sijaan tieto vaikuttaa yhteen asiaan, arvoihin, ja sitä myöten toimintaan. Tämä tunnetaan tieto-asenne-käytös-mallina. Tiedon määrän ymmärretään vaikuttavan merkittävästi ihmisten maailmankuvaan, joka vaikuttaa vastavuoroisesti tietoon ja tapaan käsitellä sitä.
En siis ota tätä esille moittiakseni ketään tietämättömyydestä, vaan esittääkseni, että media nojaa selityksissä liikaa kulttuuriin ja populaaripsykologiaan sen sijaan, että tarjoaisi kattavamman kuvan. Syyt voivat olla poliittisia (luonnontieteille on varattu humanismiin nojaavassa kulttuurikuplassa silmällä pidettävä rooli) tai vain käytännöllisiä (monimutkaisia tutkimustuloksia on hankala esittää keskipitkässä uutisjutussa), mutta ne tekevät joka tapauksessa tiedeuutisista yksipuolisia ja harhaanjohtavia. Mikä on huomattu. Päivittäisuutisten on arvioitu jo pitkään kertovan tieteestä huonosti.
* *
Kyse on samalla erityislaatuisuudesta. Mitä lähempänä jokin tapahtuu, sitä voimakkaammalta se tuntuu ja saa siksi erityisarvon. Tietämättömyys tukee tätä tunnetta.
Balkanin kriisistä ja WTC-iskusta on aikaa 20 vuotta, juuri niin kauan, että tutkimuksessa mainitut nuoret ovat voineet uskotella itselleen, että maailmassa on eletty rauhassa koko tämän ajan.
Viimeisen kahdenkymmenen vuoden sotilaallisia tapahtumia: Afganistan ja Irak. Keski-Afrikan tasavallassa on käyty sisällissotaa 15 vuotta. Myanmarissa buddhalaiset vainoavat muslimivähemmistöä. Kuolleita on tuhansia, kotikonnuiltaan paenneita yli miljoona. Syyriassa käydään tätä kirjoittaessa edelleen sisällissotaa, jossa on kuollut puoli miljoonaa ihmistä. Mainittu sota oli vain yksi arabikevääseen liittyneistä ilmiöistä. Vain muutama vuosi sitten koko Euroopassa marssittiin käsi kädessä ja pelättiin Isistä. Intiassa toimii edelleen maailman suurin terroristijärjestö, 20 000 jäsenen maolaiset naxaliitit, joiden vastarinta valtiota vastaan on kestänyt yli 55 vuotta. Sudan on ollut sisäisten levottomuuksien partaalla jo pitkään. Kazakstanissa tukahdutettiin jokin aika sitten levottomuuksia Venäjän tuolloin suosiollisella avustuksella, ja nyt valtio on vuorostaan joutunut Venäjän informaatiovaikuttamisen kohteeksi. Kiina on harjoittanut koko tämän ajan aggressiivista nationalistista politiikkaa ja siinä sivussa imperialistista vähemmistökulttuurien tuhoa.
Lapsi luulee, että se, minkä näkee omin silmin, on maailman todellinen tila. Muutaman vuoden ikäinen ei välttämättä osaa kieltäytyä silmien edessä olevasta suklaalevystä tai muusta herkusta, vaikka tälle vakuuteltaisiin, että kärsivällisesti vartin odottaen ilmestyy toinen levy, jolloin niitä saa palkkioksi kaksi. Toinen suklaa on abstrakti asia, realisoitumattomana sitä ei lapselle ole olemassa ja sen arvo on edessä näkyvää suklaata vähemmän merkityksellinen. Suklaatestiä voi myös viedä pidemmälle ja käyttää sen selvittämiseen, miten lapset projisoivat maailmaa laajemmin.
Aikuiset eivät eroa lapsista niin radikaalisti kuin haluavat ajatella. Lapsuus nähdään mieluusti erillisenä ikäkautena, joka jää taakse, kun astutaan nuoruuden kautta aikuisuuteen. Asennetta tukevat yhteiskuntajärjestys lakeineen päivineen, populaarikulttuuri ja varhaisesta kirjoitetusta kulttuurista lähtien mukana ollut nuoruuden myytti, jossa viattomuus on erityisasemassa.
Mutta ihmisyksilö jatkuu menneestä nykyhetkeen. Jokseenkin sama minuus kuin eilisaamuna katsoo itseään vessanpeilistä tänään ja sen muuttavat radikaalisti toiseksi muut asiat kuin pelkät ikäkaudet. Monet viattomuudet pysyvät samoina toistuen aina uudelleen ja eri tavoin. Aikuisillekin todellisinta on se, mikä tapahtuu lähellä. Näin on pakko olla, selviytyminen arjesta olisi muutoin mahdotonta. Vasta asiaa etäisyydeltä ajatteleva ymmärtää, ettei tärkeys tarkoita ainutlaatuisuutta – ettei muu maailmassa tapahtuva ole laajemmassa kontekstissa toissijaista.
Julkisessa keskustelussa tätä ei ymmärrä eikä halua ymmärtää kukaan. Se, mikä tapahtuu muille, on abstraktia, kirjoitusta eikä tekoja. Eli pohjimmiltaan fiktiota. Sodan tuleminen tietoisuuteen on fiktion tulemista todeksi maailmaan.
Tietoa vailla voi elää onnellisesti pitkiä jaksoja eikä jatkuva murehtiminen kannata. Silti tietämättömälle todellisuus purkautuu päin näköä rajummin kuin sille, jolla on omat aavistuksensa. Sialle pudotus teuraaksi joutuessa tulee olemaan käsittämättömämpi ja siinä suhteessa kaameampi. Sokrates ainakin tietää, miksi joutuu juomaan myrkkynsä.
Osa tekstistä on julkaistu tätäkin aiemmin toisessa yhteydessä.
1
Kalvas hehku (1962) on Vladimir Nabokovin (1899–1977) tunnetuin teos Lolitan (1955) jälkeen ja metafiktion klassikkoromaani. Lyhyt synopsis: Kirjan ytimessä on 4 laulua (yhteensä 999 säettä) pitkä runoelma, joka on jäänyt murhatun runoilija John Shaden viimeiseksi työksi, joka julkaistaan romaanin mukaan postuumisti. Runoelman nimi on myös Kalvas hehku (Pale Fire). Runoelmaa kehystävät esipuhe ja sen jälkeen runoelman säe säkeeltä lävitse käyvä analyysi, joista kummastakin vastaa Charles Kinbote, joka on saanut runoilijan leskeltä, Sybil Shadelta, luvan julkaista teos kommentaarin kanssa. Kinbote on Shaden kanssa viisi kuukautta ennen tämän kuolemaa ystävystynyt superfani ja työtoveri yliopistolla.
Ensimmäisestä säeanalyysista lähtien lukija huomaa Kinboten kanootin kolahtelevan virran laidasta toiseen ilman ainuttakaan melojaa. Vertaamalla runoelman säkeitä Kinboten analyysiin näkee Kinboten tulkitsevan runoelmaa vähän miten sattuu. Kinbote, joka on kotoisin itäeurooppalaisesta Zemblan kuningaskunnasta, on ystävystynyt Shaden kanssa kertoakseen hänelle tarinoita maansa kuninkaan ihmeellisestä matkasta maanpakoon Yhdysvaltoihin. Kinboten motiivina on ollut jättää joku jälki runoushistoriaan, jos vanheneva Shade vain tekisi suuren runoelmansa Zemblan historiasta (Kinbote kuvailee itseään loistavaksi prosaistiksi mutta surkeaksi runoilijaksi). Kun ystävän viimeinen työ ei pidäkään sisällään mainintoja sen kummemmin Zemblasta kuin Kinbotesta, kirjallisuuskriitikko alkaa lukea rivien välistä.
Kinbote on tunari. Hän hyppii sen yli, mikä ei häntä kiinnosta tai mitä hän ei ymmärrä. Hän vetoaa ystävyyteensä Shaden kanssa tulkitessaan yksityiskohtia, jotka eivät liity asiaan mitenkään. Pienimmätkin yhtäläisyydet hän tulkitsee kertomukseksi Zemblasta. Kinboten merkinnät harhailevat ja muuttuvat ennen pitkää vaivoin peitellyiksi tilityksiksi hänen omasta elämästään sekä oudoksi sivukertomukseksi salamurhaaja Graduksesta, joka haluaa tappaa Zemblan kuninkaan. Shaden säkeet oman elämänsä tapahtumista, kuten hänen tyttärensä traagisesta kuolemasta, antavat latua Kinboten katkeralle tilitykselle. Lukijalle avautuu monia tulkintamahdollisuuksia, joista tärkein on se, että Kinbote on kertomustensa Zemblan kuningas… Tai ehkä sittenkin seinähullu venäläinen emigrantti nimeltä Botkin. Tai kenties jotain muuta: lukija joka haluaa pysyä paasauksen lomassa hereillä joutuu etsimään vastausta vanhan miehen kirjoittamasta runosta ja, ironisesti, lukemalla rivien välistä hänen faninsa yrityksiä lukea runoa rivien välistä.
Kalvaassa hehkussa on paljon yhtymäkohtia Lolitaan. Kumpikin kirja käsittelee eurooppalaisen, itsekeskeisen älykön edesottamuksia vieraassa, pohjattoman keskiluokkaisessa kulttuurissa, johon älykkö haluaa joka tapauksessa jättää jälkensä. Lolitan kertoja Humbert Humbert etsii mahdotonta rakkautta ja rajatonta valtaa toisen ihmisen yli, Kinbote samaa halutessaan vaikuttaa Shaden runon syntyyn. Lolitassa toinen pahan edusmies ja vastapaino Humbertille on massakuluttamisen kulttuuri, Kalvaassa hehkussa samassa asemassa on näivettynyt älykköakatemia. Kummassakin teoksessa minäkertoja on erittäin epäluotettava, mielenterveydeltään kyseenalainen ja alaikäisiin seksuaalisesti mieltynyt. Humbert Humbert on yksinomaan nuoriin tyttöihin ihastuva heteroseksuaali, ja Kinbote on homoseksuaali, jolle kelpaavat myös vanhemmat miehet. Kumpaakin kalvaa kosminen yksinäisyys.
Ei ole vaikeaa tajuta, että Kalvas hehku on vitsi, joka kohdistuu liikaa lukeviin akateemikkoihin, itsekeskeisiin kirjailijoihin ja omahyväisesti kirjoja käsitteleviin lukijoihin. Sen lukeminen tuntuu pyytävän lukijaltaan korkeakoulutusta tai siihen verrattavissa olevaa sivistystä sekä kokemusta kirjallisuusanalyysien lainalaisuuksista. Vitsi kestää yli 300 sivua, ja se on teknisesti valtava taidonnäyte. 999 säettä pitkä, itsessään teoksena merkittävä runoelma on olemassa vain fiktiivistä kontekstiaan varten, jossa jokaiselle runoelman säkeelle löytyy häiriintynyt selitys. Tämä on sellaisen kirjailijan kynänjälkeä, joka on tiennyt täsmälleen mitä on ollut tekemässä. Siksi se on pystyyn kuollutta tekstiä, ja sen jokainen ratas näkyy aivan liian selvästi.
Kristiina Drews, ja hänen apunaan runosuomennoksessa edesmennyt Jukka Virtanen (1933–2019), ovat nähneet suuren vaivan tuodakseen Shaden jambiset säkeet ja Kinboten hourailut suomeen. Ainoa mukisemisen aihe on siinä, että jambiseen ilmaisuun pakotettaessa suomalaiset säkeet menettävät alkuperäisten kauneuden. Pale Firen alkuperäistekstin hienointa antia on ero, joka Shaden ja Kinboten teksteissä on. Välillä taas suomennoksessa Shaden runon säkeet noudattavat sellaisia koukeroita, että kauneus katoaa ja runo tuntuu itsessään parodiselta.
2
Kalvas hehku on kuiva ja ontto kirja. En menisi aivan yhtä pitkälle kuin V. S. Luoma-aho, joka kutsui Zemblan kuningasta kirjallisuushistorian paskimmaksi meemiksi, mutta aika lähelle päästään; kolmanneksi paskin voisi olla tarpeeksi lähellä totuutta, sillä ainakin Steven Hallin (s. 1975) Haitekstin (2007) nimikkoeläin on vielä huonompi. Kirjan vika on se, että vitsi on ylipitkä, ei se että vitsi on olemassa ja teoksen kantava teema.
Kalvas hehku matkii rasittavan sedän tapaa iskeä silmää sekä kyynärpäällä vieressään istuvan pahaa-aavistamattoman sukulaisen kylkiluita. Samalla tapaa Nabokov kirjoittaa lukijalle, tökkien kyynärpäätä kylkeen, mutta Nabokov on tässä kirjassa (ei Lolitassa, joka on mestariteos) pahempi kuin rasittava sukulaissetä, koska kirja ei kestä vain hetkeä vaan niin kauan kuin kestää lukea yli 300 sivua.
Nabokovin kirjailijaminä piilottelee erään kontekstuaalisen kikan takana: kirja käsittelee lukijoita ja heidän odotuksiaan. Nabokov voi metatasolla kysyä lukijalta, miksi hän on tyytymätön kirjaan, jonka juonessa itsekeskeinen lukija on tyytymätön lukemaansa ja haluaa tulkita sen uusiksi. Eikö se ole ironista?
Kirja siis yrittää estää tavat, jolla sitä voi kritisoida. Nabokov osoittaa Kalvaassa hehkussa tietävänsä mitä tekee jopa silloin, kun kirjoittaa sivutolkulla umpitylsää paskaa siitä, kuinka kertakaikkisen hulvattomia humanistiset akateemikot ovat – enkä puolustelisi tätä ryhmää yleensä, mutta rajansa kaikella, kertoohan tällaiseen mittaan venyvä sormella osoittaminen lähinnä pakkomielteestä, joka tekijällä on ivaamaansa ympäristöön. Useiden sivujen mittaiset kertomukset itäeurooppalaisen parodiamaan homosta kuninkaasta maanpaossa ovat itsetietoisuudessaan epähauskoja ja kyllästyttäviä lukea, vaikka ne ovat teoksen rasittavan päähenkilön hengentuotetta ja siten kirjan kontekstissa “perusteltuja”. Ne ovat silti tosiasiassa Nabokovin hengentuotetta, jota minun on pakko lukea, jos mielin kirjan loppuun.
On kuin kirja rakentaisi itsensä ympärille kritiikin pelokkuudesta kertovat muurit – ne rakennetaan sekä niiden harjalta julistamista että niiden taakse piiloutumista varten. Moni taiteilija ottaa tietoisen riskin asettaessaan itsensä kritiikin kohteeksi, toisin kuin Nabokov, joka on liiankin tietoinen kirjallisuusmaailman realiteeteista ja luo rasittavan päähenkilön kuin kostoksi; päähenkilön, joka voisi olla hauska mutta paljastaa teeman riittämättömyyden.
Nabokov varmistaa ja ilkkuu, tietää olevansa rasittava ja venyttää sitä mahdollisimman pitkälle. Mitäs läksit matkaan, kysyy kirjailija sivu sivun perään ja tekee siitä tärkeän ja olennaisen kysymyksen. Kieltämättä lukija ei voi vastaukseksi kuin nyökytellä; niin… miksi lähdin? Vastaus: Koska pidin paljon tekijän suurteoksesta ja halusin nähdä, mitä hänellä voisi olla tässä toisessa kirjassa tarjottavana. Mitä tällä väsyneellä metatason ketkuilulla teen, jos kirjailija yrittää kaikkensa, etten voisi pitää hänen teoksestaan?
Kaiken tulkinnallisen kikkailun ja kirjallisuussivistyneistölle ilkkumisen jälkeen voitto tässä turhassa kädenväännössä on lukijan, koska kaikista kauniista vastalauseista huolimatta hän voi heittää kirjan pois ja unohtaa sen. Sitten lukija voi lukea jotain muuta, kuten Italo Calvinoa (1923–1985), joka teki samaa paremmin.
Seitsemäs luku on ensimmäinen merkki, että kirjan kerronta ei ole kronologista. Teos on siis mahdollista lukea ainakin kahdessa ja todennäköisesti useammassa eri järjestyksessä lävitse. Kirja unohtaa lukuihin jakamisen ennen puoliväliä ja luopuu jaksottamisesta lähes tyystin.
Yli-Juonikas on hyödyntänyt tekniikkaa pelillisemmin ja johdonmukaisemmin teoksessaan Neuromaani (2012). Kirjallisuushistorian tunnetuimpia esimerkkejä on argentiinalaisen Julio Cortazarin (1914–1984) teos Ruutuhyppelyä (1963), joka on julkaistu suomeksi Loki-Kirjoilta vuonna 2005.
Jatkosota-extrassa dilemma on viety pidemmälle. Varsinaista ohjetta käsitellä aineistoa ei ole. Kokonaisuus imitoi reaalimaailman informaatiokokemusta, jossa luettu kirjallisuus, journalismi, valeuutiset, sosiaalinen media, videot ja aivan kaikki muu sisältö asettuvat rinnakkain ihmisen maailmankuvaa muokkaavaksi massaksi.
”Tasavallan presidentti Eeli Sinistön kolme myllykirjettä” viittaa presidentti Urho Kekkosen (1900–1986) niin kutsuttuihin myllykirjeisiin, joiden avulla hän kommunikoi valtakunnan poliitikkojen, liike-elämän hahmojen ja kulttuurivaikuttajien kanssa ja joita julkaistiin myös kirjakokoelmina. Eeli Sinistö on nimellisesti viittaus tasavallan presidentti Sauli Niinistöön, mutta ennen kaikkea kierrätysromusta Villa Mehuksi kutsutun huvilan rakentaneeseen ITE-taiteilija Elis Sinistöön (1912–2004). Jatkosota-extran maailmassa Eeli Sinistö on ollut Suomen presidenttinä 1950-luvulta asti. Hänessä tiivistyy suomalaisten vahvan johtajan kaipuu, kekkosmainen muuttumattomuus, jota on pyritty sittemmin etsimään myös Niinistöstä.
”Puheenjohtaja Niinistö” ei mainitse erikseen etunimeä, mutta vaikuttaa olevan Jatkosota-extran maailman versio entisestä puolustusministeri Jussi Niinistöstä. Tosin Jussi Niinistö mainitaan koko nimeltään useissa yhteyksissä suoraan ja pelkkänä Niinistönä tullaan myöhemmin romaanissa kuvailemaan hahmoa, joka muistuttaa vihreiden entistä puheenjohtajaa ja ympäristöministeriä Ville Niinistöä (s. 1976). Kenties Yli-Juonikas tarkoittaa tällä kommentoida poliittisen uutisoinnin tapaa käyttää kolmesta eri poliitikosta samaa sukunimeä. Näin teos toisi esille myös keskimääräisen kansalaisen sekavan yleiskuvan politiikasta. Sauli Niinistö vaikuttaa tulleen korvatuksi Eeli Sinistö -avatarilla.
Robotti, myöhemmin romaanissa Mario Robotti, ei ole väännelmä vaan toisessa maailmansodassa palvelleen italialaisen kenraalin (1882–1955) nimi.
Nunzio, myöhemmin romaanissa Nunzio Siilasvuo, Siilasvuon suvussa on palvellut kaksi tunnettua kenraalin arvon saanutta sotilasta: isä Hjalmar Siilasvuo (alkup. Strömberg, 1892–1947) ja poika Ensio Siilasvuo (1922–2003), kumpikin palveli jatkosodassa. Etunimen Nunzio jakaa mafioso Nunzio Provenzanon (1923–1997) kanssa, mutta todennäköisemmin kyseessä on vain sanaleikki (en = nun).
Nännikäinen. Himo Nännikäinen on muun muassa aforistikko Lassi Kämärin (s. 1961) käyttämä pilkkanimi traditionalistiksi itseään kutsuvasta esseisti Timo Hännikäisestä, joka on herättänyt huomiota humalapäissään tekemillään harkitsemattomilla tempauksilla ja johon on epäsuorasti viitattu jo aiemmin teoksessa. Katso s. 42.
Kantorek on sotahullun opettajan nimi Erich Maria Remarquen (1898–1970) pasifistisessa romaanissa Länsirintamalta ei mitään uutta (1929). Koko nimi Erkki Kantorek saattaa olla yhdistelmä Erichiä ja Kantorekia tai viitata Erik ”Eeki” Mantereeseen (1949–2007) ja hänen esittämäänsä humoristiseen Viktor Kalborrek -hahmoon Hullujussi-yhtyeestä. Nimessä yhtäläisyyksiä sanaan “kantoraketti”.
”– – Ashtonin Nato-propagandan – –” Ashton Carter (s. 1954) oli Yhdysvaltain 44. presidentin, Barack Obaman (s. 1961), toisella kaudella Yhdysvaltain puolustusministeri.
”– – Ruhrin valimot – –” Ruhr on Saksan merkittävimpiä raskaan teollisuuden tuottaja-alueita, joka näytteli niin kummassakin maailmansodassa kuin kylmän sodan aikaan merkittävää taktista roolia.
Sivu 49:
14 Valittua Sanaa. Viittaus uusnatsien erääseen tunnuslauseeseen. Katso myös s. 46.
Jarawat ovat Intialle kuuluvalla Andamaanien saaristolla asuva alkuperäiskansa, joka on asunut muusta maailmasta verrattain eristyksissä näihin päiviin asti. Human Safari viittaa läntisiin elämysmatkoihin, joissa alkuperäisheimojen asukkaita käydään pällistelemässä tutustumismielessä vastoin heidän tahtoaan.
Patria on aiemmin ryvettynyt epämääräisisissä aseiden lahjuskaupoissa. Exoskeleton taas on nimitys hyönteiseläinten suojakuorille ja sillä tarkoitetaan sotilasyhteydessä spekulatiivista teknologiaa, eräänlaista huippukehittynyttä taistelijan suojapanssaria tai haarniskaa.
Maahantunkukriittistä käytetään kirjan maailmassa samassa mielessä kuin kirjan ulkopuolisessa todellisuudessa maahanmuuttokriittistä.
Sivu 50:
Hertta Kitmânin nimi yhdistää assosiatiivisesti kommunistisen poliitikko Hertta Kuusisen (1904–1974), englanninkielen sanan heart eli sydämen ja kitmânin, jolla tarkoitetaan vaikenemista islamin etujen mukaisesti. Siinä on sattumoisin myös yhtäläisyyksiä laulaja Eartha Kittin (1927–2008) nimen kanssa. Kristillisdemokraattisessa Kitmânissa on siis konservatiivisuudestaan huolimatta koko joukko romaanin valkoisten heteromiesten silmissä toiseuttavia elementtejä: emootiot, islam, naiseus, sosialismi, rodullistaminen.
Hide the pain Harold on tunnettu meemi:
Tvre kvlt viittaa muun muassa black metal -piireissä tunnettuun joskus tosissaan otettuun, joskus ironiseen toteamukseen musiikin ”aitoudesta”.
Keitäs kyyttö kahvia. Keitäs tyttö kahvia! (WSOY, 2013) on seksistisen hokeman lisäksi toimittaja Eveliina Talvitien (s. 1970) kirjoittama tietoteos naisten kokemasta kohtelusta poliittisen vallan huipulla. Siilasvuon toteamus on vielä erityisen loukkaava, sillä hän kutsuu Hertta Kitmâniä lehmäksi.
Sivu 51:
Ensimmäinen Elis Sinistön myllykirje on osoitettu Kari Vihapuheloiselle, nimi viittaa Timo Vihavaiseen (s. 1947), arvokonservatiiviseen Venäjän tutkijaan, jonka teoksiin kuuluu muun muassa Länsimaiden tuho (Otava, 2009).
Snovizdasta syntyvät assosiaatiot ovat KGB:n ja FSB:n käytössä ollut ja oleva hermomyrkky novitšok ja venäläinen konglomeraatti Sistema, joka omistaa muun muassa Venäjän suurimman teleoperaattorin.
Kristian Arje on edesmennyt valtakunnanjohtaja Pekka Siitoimen (1944–2003) apuri, joka kärsi alkoholiongelmasta.
Sivu 52:
Jenkem viittaa sitkeästi elävään ja jo 1990-luvun puolivälissä syntyneeseen urbaaniin nettilegendaan zambialaisten katulasten harrastamasta ulosteiden imppaamisesta.
Axicon-Avertis on yhtiö, joka mainitaan jo Neuromaanissa. Firman logo löytyy muun muassa Neuromaanin takakansiliepeestä.
EADS: European Aeronautic Defence and Space Company.
Barbuelis on nimitys wiccalaiselle talismaanille, joka auttaa kantajaansa pyrkimyksissä olla ”master of all arts and knowledge”.
Eeli Sinistön allekirjoitus on hyvin lähellä Elis Sinistön oikeaa allekirjoitusta.
Timo Soini, tuolloin vielä perussuomalaisten puheenjohtaja, mainitaan romaanissa ensimmäisen kerran omalla nimellään.
Finnsanity on muun muassa Itsenäisyyspuolueeseen kuuluneen Arhi Kuittisen blogin nimi.
Sivu 53:
Strasseristeilla viitataan natsismin vasemmistolaisen laidan liikehdintään, joka oli korostetun antikapitalistista osana sen antisemitismiä. Strasserismi joutui kansallissosialistien sisällä paitsioon ja jäi erikoishenkilöiden puuhasteluksi puolueen murhautettua liikehdinnälle nimen antaneista Strasserin veljeksistä toisen, Gregorin, pitkien puukkojen yössä vuonna 1934.
Sivu 54:
Nemine dissentiente = (lat.) vailla ristiriitaa.
Sivu 55:
Anele Noki. Anele on emote striimauspalvelu Twitchissä, jota käytetään oikeiston uuskielessä kuvaamaan islamiin tai terrorismiin liittyviä asioita. Myös Yli-Juonikkaan Valvoja-romaanista tuttu kaksi verbiä sisältävä ihmisen nimi.
Isolde. Isolde on toinen osapuoli keskiaikaisessa ritariromanssissa Tristan ja Isolde. Aiheesta on tehty kuuluisa Richard Wagnerin (1813–1883) ooppera (ensiesitys 1865). Isolde on ilmeisesti Noen vakoiluaikojen salanimi, jonka Sinistö osoittaa tuntevansa.
More solito = (lat.) tyypilliseen tapaan.
Aleksanteri-instituutti. Helsingin yliopiston alainen Venäjän, itäisen Euroopan ja Euraasian tutkimuskeskus.
Ansgarius Levä on henkilö jääkärieverstiluutnantti Lahja Aallon (myöh. Valakivi, 1892–1956) Karhumies Tarsa -propagandaromaaneissa (1940–1941). Katso myös s. 116.
Sivu 56:
”Andrzej Tsekatilo, Platon Aliev, Marius Erzinkjan.” Andrei Tšikatilo (1936–1994, kuvassa) oli venäläinen sarjamurhaaja. Platon Alievin yhtäläisyyttä en ole löytänyt. Tosin Ilham Aliev (s. 1961) on vuodesta 2003 vallassa ollut Azerbaidzhanin diktaattori. Suren Erzinkjan (1881–1963) oli Suomen kautta länteen vuonna 1930 hypännyt venäläinen diplomaatti. Toinen mahdollinen yhteys nimien välillä on, että alevismi on islamistinen mystinen suuntaus, joka on erityisen voimallista Erzincanin kaupungissa Turkissa.
”– – ainakin Kemissä nanoakkuja ja laboratoriolaitteistoja valmistava Neuropositron – –” Neuropositron mainitaan niin Neuromaanissa kuin Neljä ratsastajaa -sarjassa. Kyseessä on romaanien kulissien takana hääräävä uhkaava yritys, jonka palveluksessa vaikuttaa olevan keinoja kaihtamattomia hämäräveikkoja. Nanoakut taas ovat vielä tässä vaiheessa meidän maailmassamme tulevaisuuden teknologiaa, jonka mahdollisuuksia vasta selvitellään. Neuropositron on siis todellinen edelläkävijä… Neuropositronin taustalla on nanoakkuteknologiaan perustuvaa huijausta yrittänyt Europositron ja sen omistaja Rainer Partanen (s. 1939), joka on esikuva Yli-Juonikkaan teosten uhkaavalle Kai Parantaiselle.
Europositronin ilmoitus Helsingin Sanomissa 23.2.1996.
”Moskovassa Kristus Vapahtajan katedraaliin hyökännyt anarkistiryhmähän – –” Tällä viitataan Pussy Riot -nimiseen feministiseen punk-kollektiiviin.
Sivu 57:
Sinistön luettelemat nimet ovat kaikki Pekka Siitoimen kavereita ja suomalaisen äärioikeiston B-sarjalaisia. Olavi Koskela (s. 1954) oli Siitoimen oikea käsi. Arje on mainittu jo aiemmin. Väinö Kuisma (s. 1961) on tunnettu äärioikeistolainen poliitikko. Aalto ei siis viittaa aiemmin mainittuun Lahja Aaltoon vaan Kai Michael Aaltoon, joka johti Suomen kansallisrintamaa ja yritti vuonna 1986 kaapata Oulussa lentokoneen toverinsa Markku Järvenpään kanssa.
The Human Centipede (2009) on Tom Sixin (s. 1973) ohjaama hollantilainen kauhuelokuva, jossa kolme ihmistä neulotaan yhteen suistaan ja anuksistaan, jotta nämä muodostaisivat ihmistuhatjalkaisen. Tällainen olento mainitaan lukuisia kertoja teoksen aikana. Katso myös s. 497–512.
”Juurikkalan, Kalmankenkun ja Murroksen – –” Juurikkala on jo mainittuun katolilaiseen Opus Dei -järjestöön kuuluva konservatiivinen teologi Oskari Juurikkala. Kalmankenkku on Pekka Kemppainen, äärioikeistolaisissa piireissä ristiriitaisia tunteita herättävä maolaiskommunistinen vaihtoehtohistorioitsija ja Hommaforumin käyttäjä. Kai Murros (s. 1969) on entinen maolainen, sittemmin äärioikeistoon siirtynyt aktiivi. Ihan mielenkiintoinen työryhmä perussuomalaisten varjobudjettia tekemään.
Tässä vaiheessa on hyvä huomioida, että Jatkosota-extran absurdismi on siinä, että usein yhtenäiseksi väitettyjen poliittisten ilmiöiden joukossa on jos jonkinlaista aatehajontaa, mitä henkilöiden asettaminen samoihin virkkeisiin demonstroi lukijalle, joka tunnistaa nimet. Uskallan mennä niin pitkälle, että väitän kirjan näyttävän dadalta, jos nimien takana olevia vitsejä ei tunnista. Vasta toisen kerroksen aukaiseminen tekee tekstistä ymmärrettävämmän ja uskallan väittää, ettei mikään muu kirjailijan tähänastisista romaaneista ole ollut näin tiheä.
Samalla todettakoon, että kun kerrotaan jonkun nimen “tarkoittavan” jotain henkilöä, se ei tarkoita, että romaani kuvaisi näitä oikeita ihmisiä sellaisina kuin he ovat. Hahmot ovat samoin nimettyjä fiktiivisiä ja satiirisia vastineita kirjallisessa maailmassa, joka perustuu selvästi mielikuvitukselliseen vaihtoehtotodellisuuteen. Tarkoitus on herättää lukijoissa mielikuvia, ei sanoa, että tuo tai tämä henkilö on juuri tällainen.
SERE-kuulustelu viittaa Yhdysvaltain armeijan oppisääntöön Survival, Evasion, Resistance and Escape. Iso-Britanniassa nimellä Survive, Evade, Resist, Extract.
Sivu 41:
”Aalle-Seljo (vihr), Kirhelä (vihr) ja Ampuja (vas) tietysti taas tapansa mukaan pinnaisivat.” Aalle-Seljo viittaa SDP:n Ida Aalle-Teljoon (1875–1955), joka toimi kansanedustajana vuosina 1907–1917. Kirhelä tarkoittaa luullakseni Kokoomuksen Eija-Riitta Korholan (s. 1959) pilkkanimeä. Taika Ampuja on fiktiivinen hahmo teoksessa, tosin Mikko Ampuja (1882–1947) oli kiistanalainen vasemmistopoliitikko vuosina 1919–1944.
”Jopa vanhat lehtikeisarit, uutispäällikkö Ahde ja viestintäneuvos Janitskin – –” Ahde viittaa yhden numeron verran ilmestynyttä Absolute-lehteä päätoimittaneeseen Jussi Ahteeseen (s. 1980), ei hänen SDP:ssä toimineisiin poliitikkovanhempiinsa Mattiin (1945–2019) ja Hilkkaan (s. 1957). Ilja Janitskin (1977–2020) oli Ahteen ystävä ja feikkiuutisista tunnetun MV-lehden päätoimittaja.
Suomen Leijonan I luokan komentajamerkki on ritarikunnan korkein kunnianosoitus presidentille myönnetyn suurristin jälkeen. Vapaudenristejä taas myönnetään omassa ritarikunnassaan vain muutamia vuosittain ja lähinnä upseeristoon kuuluville ammattisotilaille.
Napolat olivat sisäoppilaitoksia natsi-Saksassa.
Kingelin saisi vastauksen pohdintoihinsa lainauksensa jälkimmäisestä puoliskosta, jonka on kätevästi unohtanut ja jonka olen tähän kursivoinut: “Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.”
Sivu 42:
Lófasz on unkarilainen kirosana, joka tarkoittaa hevosenkyrpää. Sanan suomenkielinen vastine muistetaan esseisti Timo Hännikäisen (s. 1979) misogynistisistä purkauksista Naisten Linjan ja Naisasialiitto Unionin Facebook-sivuilla.
Sivulla ironisoidaan valtakulttuurin tapaa puhua perussuomalaisista sovittelemalla ja omia ylilyöntejään vältellen soveltamalla samaa väärän komposition argumenttivirhettä vihervasemmistoon. Jutta Urpilainen (s. 1975) saa näytellä Timo Soinin (s. 1962) roolin.
Raiskauskulttuurimarxistit ovat osa teoksen newspeakia. Dekabristit olivat venäläisiä vallankumouksellisia upseereita, jotka yrittivät kaataa Nikolai I:n vallan joulukuussa 1825 ja nousivat sittemmin bolsevikkien kunnioittamiksi sankareiksi.
”– – KOOMA valtiovarainministerin johdolla – –” Maallinen selitys löytyy valtiovarainministeriön sivulta:
”Kansantalousosaston kokonaistaloudelliset ennusteet ja analyysit perustuvat sektorivastuullisten henkilöiden asiantuntemukseen ja useisiin ajanmukaisiin välineisiin. Eräs välineistä on Kooma–malli, joka on uuskeynesiläinen yleisen tasapainon malli, jolla tehdään politikka-analyysiä ja tuotetaan ennusteen tausta-arvioita.”
Kirjan kontekstin selitys: Jääasema KOOMA (Siltala, 2021) on Yli-Juonikkaan ponikirjasarjan neljännen osan nimi. Teoksessa KOOMA on Helsingin edustalla sijaitseva tukikohta, jossa erilaiset pahaenteiset voimat pitävät majaa.
Sivu 43:
Aila Vuornos on kaima Aileen Wuornosille (1956–2002), yhdysvaltalaiselle, suomalaistaustaiselle sarjamurhaajalle, jonka elämän pohjalta on tehty Nick Broomfieldin (s. 1948) ohjaamat dokumenttielokuvat Aileen Wuornos: The Selling of a Serial Killer (1993) ja Aileen: Life and Death of a Serial Killer (2003) sekä Patty Jenkinsin (s. 1971) ohjaama fiktioelokuva Monster (2003).
Trollface on tunnettu memeettinen kuva:
Jade Pupu Mönkijä. Jadepupu oli nimi Kiinan 2014 kuuhun lähettämälle mönkijälle, jonka seikkailuja kuun pinnalla seurattiin henkeä pidätellen.
Suomen Punainen Risti kuvataan romaanissa tietysti pyramidihuijauksena ja salaliittona.
Sivu 44:
Sivu ottaa Facebookin kommenttipalstan muodon.
Ariosofi tarkoittaa esoteeriseen arjalaisuuteen perehtynyttä ajattelijaa. Ariosofia kehitettiin Itävallassa 1800-luvun lopulla. Se on yksi natsismin okkultistisista juurista.
Keskustelijoiden profiilikuvat sivuilla 44–46 ovat kuuluisasta Omahan rotuoikeudenkäynnin lynkkauskuvasta vuodelta 1919 pois lukien Freija Kotkanpää, jonka profiilikuva on brasilialaisen maantierosvo Lampiãon (1897–1938) joukkojen teloituskuvasta vuodelta 1938. Valokuvat löytyvät Wikipediasta niille, jotka ne haluavat nähdä, ja jälkimmäinen myös kirjan sivulta 513.
”Tuo Freija Kotkanpään demonisoiminen – –” Freija oli muinaisskandinaavinen hedelmällisyyden jumalatar. Frans A. Kotkanpää (1872–1948) oli suomalainen eksentrikko, joka liittyy ITE-kirjallisuuteen. Maanviljelijä ja näytelmäkirjailija julkaisi vuonna 1945 teoksen Einsteiniläisen maailmankäsityksen suuri illuusio, joka oli kriittinen Einsteinin suhteellisuusteoriaa kohtaan. Katso myös s. 33.
Yksi keskustelijoista on Jonne From. John Frum on Tannan saaren cargo-kultissa palvottu jumaluus. Jonne on nuorta esiteini-ikäistä poikaa tarkoittavaa Internet-slangia, From (tai Fromm) -sukunimellä siunattuja ja kirjan teemaan sopivia ovat muun muassa Friedrich Fromm (1888–1945), saksalainen upseeri, joka kuului Hitlerin salamurhaa suunnitelleeseen ryhmään, Paul Fromm (s. 1949), kanadalainen uusnatsi, ja Lynette Fromme (s. 1948), Charles Mansonin (1934–2017) hippikultin jäsen, joka yritti murhata Yhdysvaltain presidentti Gerald Fordin (1913–2006) vuonna 1975.
Verneri Wesslinistä en keksinyt aivan aukottomalta tuntuvaa yhtymäkohtia todellisuuteen, vaikka vaihtoehtoja löytyisi, kuten August Wesslin (1887–1942?), bolsevikkeja vastaan kääntynyt entinen punakaartilainen ja kommunisti, joka kuoli mahdollisesti Leningradin piirityksessä.
Sivu 45:
”PUOLUSTUSPUHE PIMPF-FOORUMILTA – –” Pimpf oli Hitlerin Saksassa nimitys nuorimmille Hitlerjugendin jäsenille. Der Pimpf oli natsipojille suunnattu aikakauslehti, joka ilmestyi vuosina 1935–44. Pimpf-foorumi kuulostaa myös Piffiltä eli Punk in Finland -foorumilta.
Sivu 46:
”TÄTINI ASUU Harmoisissa – –” Kappale on variaatio eräästä keravalaisen perussuomalaisen Internet-avautumisesta, jonka voi lukea tästä.Katso myös s. 19. Useampikin pätkä keskusteluissa saattaa olla lainaus, mutta tämän tunnistin varmasti.
Yli-Juonikas käyttää Huhtasaarta paikannimenä niin tässä kuin Yö on viisain -novellikokoelmassa (Siltala, 2018). Rasismin kohteeksi ovat vaihtuneet romanien sijasta tataarit.
Sivulla mainitaan monta aitoa yritystä, tosin tietojen hävitykseen erikoistunut Blancco on kirjoitettu Blancona.
”– – Combat-18-tyypin exoskeletonia.” Combat-18 on brittiläinen natsiterroristijärjestö.
”– – the 14 words 88 Facility Agreement – –” 1488 on kiertoilmaisu uusnatsi George Lincoln Rockwellin 14 sanalle ”We must secure the existence of our people and a future for white children” sekä Heil Hitlerille (HH=88). Katso myös s. 49.
Ensimmäisestä säeanalyysista lähtien lukija huomaa Kinboten kanootin kolahtelevan virran laidasta toiseen ilman ainuttakaan melojaa. Vertaamalla runoelman säkeitä Kinboten analyysiin näkee Kinboten tulkitsevan runoelmaa vähän miten sattuu. Kinbote, joka on kotoisin itäeurooppalaisesta Zemblan kuningaskunnasta, on ystävystynyt Shaden kanssa kertoakseen hänelle tarinoita maansa kuninkaan ihmeellisestä matkasta maanpakoon Yhdysvaltoihin. Kinboten motiivina on ollut jättää joku jälki runoushistoriaan, jos vanheneva Shade vain tekisi suuren runoelmansa Zemblan historiasta (Kinbote kuvailee itseään loistavaksi prosaistiksi mutta surkeaksi runoilijaksi). Kun ystävän viimeinen työ ei pidäkään sisällään mainintoja sen kummemmin Zemblasta kuin Kinbotesta, kirjallisuuskriitikko alkaa lukea rivien välistä.
Yli-Juonikas on hyödyntänyt tekniikkaa pelillisemmin ja johdonmukaisemmin teoksessaan Neuromaani (2012). Kirjallisuushistorian tunnetuimpia esimerkkejä on argentiinalaisen Julio Cortazarin (1914–1984) teos Ruutuhyppelyä (1963), joka on julkaistu suomeksi Loki-Kirjoilta vuonna 2005.
”Andrzej Tsekatilo, Platon Aliev, Marius Erzinkjan.” Andrei Tšikatilo (1936–1994, kuvassa) oli venäläinen sarjamurhaaja. 
The Human Centipede (2009) on Tom Sixin (s. 1973) ohjaama hollantilainen kauhuelokuva, jossa kolme ihmistä neulotaan yhteen suistaan ja anuksistaan, jotta nämä muodostaisivat ihmistuhatjalkaisen. Tällainen olento mainitaan lukuisia kertoja teoksen aikana. Katso myös s. 497–512.
