Kirjallisuusblogi
Kun minimalistista tai ennemmin pientä kirjoitusta kehutaan siitä, ettei siinä ole mitään liikaa, käy mielessä ymmärtääkö sanoja, miten kirjoja toimitetaan.
Harvassa oikean kustantamon läpi päästämässä teoksessa on mitään liikaa. On vain tyylieroja. Luin Jääkannen kanssa samaan aikaan László Krasznahorkain Seiobo …
Jos Rautakausi (2018) on vapautunutta Tommi Melenderiä, odotan innolla hänen tulevaa fiktiotuotantoaan.
Rinnakkain on kaksi tarinaa. Esseisti Onerva on hetkellisesti saanut kurat niskaan, kun on mennyt myöntämään lapsia vieroksuvan luonteensa. Ihan hyvin ei myös mene avioliitossa siipan, Akilleksen, kanssa. Huipuksi …
Matkasanakirja hiljaisuuteen (2018) taiteilee rajalla, jossa suomalaiskansallinen hiljenemisen klisee ei olekaan uuvuttavaa vanhan toistoa vaan kivaa kirjallista kikkailua.
Soile Veijolan ja Janne Säynäjäkankaan toimittamassa teoksessa seitsemän tekijää on rakentanut hybridin, jota voi kutsua luontevasti vain nimellä kirjallisuus. Kotihyllyssä oli vaikeaa …
Väläysproosa saa katsomaan ympärille tuotettua tekstiä eri tavalla. En mene väittämään, että kirjalliset standardit täyttävää proosaa on kaikkialla. Suurin osa julkaistusta tekstistä olisi tullut jättää julkaisematta. Kiinnostavaan tekstiin on kuitenkin edelleen mahdollista törmätä yllättävissä yhteyksissä.
On lahjakkaita kirjoittajia, jotka eivät …
Otsikossa koko juttu. Silti runohaastatteluissa ja kirjallisuuslehdissä valehdellaan toistuvasti päinvastaista. Runo vaatii rytmin tajua, soinnillisen ja visuaalisen tahdituksen ymmärrystä. On sen muoto mikä tahansa, runoa ei voi olla olemassa ilman käsitystä rytmistä, sillä avantgardeinkin runous on rytmiin sidottu rikkomalla sitä. …