Kirjallisuusblogi
Ossi Nymanin Röyhkeyden (2017) kansiliepeessä seisoo näin:
Ossi Nyman (s. 1978 Rovaniemellä) on opiskellut kaksi vuotta ammattikoulussa ja viisi vuotta iltalukiossa.
En tiedä onko tämä kuittailua, mutta haluaisin lukea sen niin. Olen huvittuneena pistänyt merkille, kuinka uusista suomalaisista kirjailijoista tehdään …
Heinz Strunkin Kultainen hansikas (2016) herätti huomiota saadessaan Fatih Akinin ohjaaman elokuvasovituksen (2019), jonka väkivaltaisuudesta on pöyristytty festivaaliensi-illoissa.
Koska elokuvafestivaaleilla pöyristyminen on yksi sopuleimmista käytöksistä, joita kulttuurijournalisteilta löytyy, säästän omat arvioni vasta elokuvan näkemiseen.
Nyt Saksassa kuvia kumartelemattomana koomikkona tunnetun …
Ajaudun usein huomaamattani lukemaan sitä, mikä on milläkin hetkellä pinnalla. Viime vuosina olen lukenut suomalaista uutuuskirjallisuutta, jota on helposti tarjolla kirjastoissa ja joka kerää nopeasti paikallista hypeä. Taipumus on ärsyttänyt minua, en suoranaisesti harrasta kirjallisuutta tätä varten.
Näkemyksellisten kustantajien ja …
Olen ottanut tavoitteeksi lukea Markku Eskelisen Raukoilla rajoilla -historiateoksen (2016) rinnalla uudelleen julkaistut unohdetut suomalaiset proosakirjat. Uudelleenjulkaisijana ntamo. Ensimmäisenä oli vuorossa kirjoista viimeisin, Maria Vaaran (1931–92) Likaiset legendat (1974).
Vaara oli useita romaaneja, kuunnelmia, runoja ja lastenteoksen tehnyt kirjailija, joka …
Kari Aronpuron Kääntäjän floppi (2015) on pastissi Aronpuron samaan aikaan tyttärensä Silja-Maaria Aronpuron kanssa kääntämästä David Marksonin romaanista Lukijan luomislukko (1996). Samalla kirjat muodostavat trilogian Aronpuron ensimmäisen proosateoksen, kollaasiklassikko Aperitiffin (1965/2015), kanssa.
Kuten on jo useassa yhteydessä aiemmin kirjoitettu, ihan …