Kirjallisuusblogi
Carl Theodor Dreyer (1889-1968) syttyi silmissäni todelliseen kukoistukseensa ohjaajana vasta äänielokuvan myötä. Vihan päivä (1943) ja Sana (1955) ovat täydellistä filmitaidetta, ne kurkottavat sanoittamattoman tuolle puolen eleettä.
Sen sijaan Jeanne d’Arcin kärsimys (1928), joka saattaa hyvinkin olla maailman rakastetuin mykkäelokuva, …
Nihkeyteni edellisessä kirjoituksessa osoittamaani taiteilijoiden erityisyyttä vastaan johtuu osin siitä, että näkökulmani on usein historiallinen. Moni voi ajatella taiteilijan olevan osa jotain valtavaa, historia osoittaa toisin.
Esimerkiksi kaikkein suosituimman kaunokirjallisen lajin, romaanin, historia yltää kauas, jo antiikista asti on säilynyt …
Kun ajattelen lapsuuttani hahmottomana, vailla tiukkoja rajoja olleena aikana ja tilana elämässäni, en siis tiettyjä ihmisiä tai tapahtumia siinä, mieleni valikoi aloituskohdakseen aina erään kevään ja kesän väliin kiilatun päivän.
Olin ala-asteella, kävelin koulusta kotiin, nostin katseeni kohti koivujen ja …
Sisyfos vierittää kiveä vuoren laelle, huipulla järkäle vyöryy alas. Sisyfos joutuu työntämään sen uudestaan ylös. Tämä oli hänen rangaistuksensa Manalassa. Sen hän sai kuoleman kieltämisestä. Tarina oli eksistentialisteille makupala, onhan Sisyfos symboli sille kuinka ihminen kuluttaa aikaansa päivästä toiseen samaan, …
Valmiiksi ajateltu ajatus, jonka toistamiseen olen liian ihastunut: väite ihmisestä sosiaalisena eläimenä. Niin hymisen, kun kannustan introverttiä ystävää tulemaan ulos leikkimään. Muiden kanssa oleminen tekee hyvää. Pinnallista. Sisimmässäni tiedän hiukan huijaavani. Tiedostan, että yleinen sosiaalisuus ei pohjimmiltaan ole kovin haastavaa …