Tekijä: kangasvalo

Vielä vapaasta tahdosta

Posted on by kangasvalo

Jopa vapaan tahdon vastaisen argumentin kannattajat voivat loiventaa näkökulmiaan toteamalla, että totta kai on kausaalisuhteita (rikoksesta täytyy saada rangaistus), ihmisten täytyy tulla keskenään toimeen ja yksilöissä on monia piirteitä, jotka pyörivät tahdon – hyvän ja pahan – ympärillä. Tämä on liennytyspuhetta, jota puhutaan, jotta vältyttäisiin sanomasta: vapaan tahdon puute tarkoittaa nimenomaan sitä, että kukaan ei voi olla vastuussa mistään ja mielekkäitä kausaalisuhteita ei ole, koska vastuu on olennaisesti sidottu vapauteen. Tämä on vielä järkähtämättömämpi oivallus kuin hyvän ja pahan puute. Silti rikoksista tuomitaan erilaisia rangaistuksia myös sen perusteella kuinka vastuullinen tekijä on ollut: on itsesuojelua, tappoa, murhaa monissa asteissa. Olosuhteiden selvittämiseen käytetään valtavasti miestyötunteja ja resursseja. Jos vapaan tahdon puute otetaan kirjaimellisesti, rikosoikeudessa tuomiolla on teko, ei tekijä, ja rangaistus langetetaan teolle. Tutkijat selvittävät, mikä teko oikeastaan oli identiteetiltään. Tekijä joutuu sitten ottamaan vastaan tekoon suunnatun symbolisen vastateon.

Strawsonin argumentti

Posted on by kangasvalo

Filosofi Galen Strawsonin vapaan tahdon vastainen argumentti:

  1. Kaikki mitä teen kaikissa tilanteissa johtuu siitä, millainen olen.
  2. Voidakseni olla vastuullinen tekemisistäni, minun täytyy olla vastuussa siitä mitä olen – ainakin olennaisten henkisten ominaisuuksien osalta.
  3. Mutta pohjimmiltaan en voi olla vastuullinen millään tavalla siitä, millainen olen.
  4. Joten en voi olla vastuussa siitä, mitä teen.

Oma lisäykseni: johtuuko kaikki mitä teen kaikissa tilanteissa minusta? En etsi pyhää selittäjää, jumalallista liikuttajaa, joka ikään kuin ohjaisi minua – se ei olisi vapaalle tahdolle yhtään sen parempi uutinen. Mietin ennemmin sanaa johtua, jonka voi halutessaan korvata sanalla koska; voimmeko tarpeeksi vakuuttavasti olettaa biologisen johtumisen riittävän selitykseksi impulsseihin, tekoihin jotka ovat nimenomaisesti mysteerejä ja nousevat mielen tyhjästä? Voimmeko siis jäljittää johtumisen niin sanoakseni kauemmas kuin pelkkiin biologisiin impulsseihin, kuten Strawsonin argumentti näyttää väittävän? Tarkoitan havaintokyvyn ulottumattomissa olevaa tyhjyyden pistettä, jota voisi kutsua minuudeksi ja josta todella olisimme vastuussa, vaikuttaa kehomme siihen tai ei. Vai onko tämän pisteen olemassaolo jo itsessään todiste kontrollin – hyvän ja pahan – puutteesta?

Kuva: Noin 10-vuotias Adolf Eichmann.

Halu lukea

Posted on by kangasvalo

Samastun Antti Hurskaisen Välinpitämättömyyden (2016) nimiesseen käsityksiin lukijatyypeistä ja kuinka hankalaa kommunikaatio näiden välillä on. On harvinainen, kultainen hetki tavata toinen kaltaisensa lukija.

Hurskainen kertoo esseessään kirjakauppiaan työstä, joka tuntui kirjoja rakastavasta kammottavalta. Siinä sivussa hän kuvailee kuinka kirjoista täysin piittaamattomien ja himolukijoiden väliin avautuu tyhjä tila, johon on vaikeaa sijoittaa omaa elitististä itseään.

En edes aloita, miltä tuntuu puhua kirjoista ihmisen kanssa, joka ei ymmärrä lukemista millään tavalla.

Himolukija taas lukee kaikkea tekemättä minkään välille eroa. Tyyppi on tuttu elokuvien ja musiikin parista, tunkee jätemyllyynsä kaikkea eikä opi kerrasta, jos koskaan. Hän valittaa siitä, että mikään ei enää säväytä. Olisi turhaa sanoa hänelle, että  oman maun hiomisessa voisi olla vastaus.

Lisään esseessä esitellyn parivaljakon väliin yhden: halukkaan lukijan, joka ei kuitenkaan lue. Sen sijaan hän pahoittelee, kuinka ei ole aikaa. Mutta haaveissa vuoden tai kahden päästä alkaa viimein vapaa-aika, jolloin on mahdollista uppoutua kirjaan.

Tietysti tällaista aikaa ei tule. Halukas lukija puhuu kirjasivistyksen puolesta pystymättä hankkimaan sitä itse. Lukeminen on pitkäpiimäistä, kun on muuta tekemistä.

Minulta on pyydetty joskus anteeksi, koska puhetoverini ei lue yhtä paljon kuin minä. En ymmärrä, paitsi eleenä jossa pieni koira kääntyy selälleen ison edessä.

On hyvä, jos lukee vuodessa muutamankin kirjan, jos ne ovat oikeita kirjoja. Luen paljon siksi, koska se on minulle iloksi ja rappioksi. Tätä on sivistyksen ajatusta tavoittelevalle halukkaalle lukijalle vaikeaa selittää, aivan kuin sitä, että en lue pyrkiäkseni vain tietoni karttumiseen.

Ehkä etäisin lukijaryhmä onkin se, joka tarttuu kaunokirjallisuuteen välittämättä kaunokirjallisuudesta, vain sen hyödyistä. Kuuntelevatko he musiikkia oppiakseen matematiikkaa?

Tatin moderni

Posted on by kangasvalo

“Tässä teille kukkia, ne ovat muovisia, kestävät paremmin.” “Ah, tuoksuvatkin ihan siltä!”

Edellinen dialoginpätkä käydään Jacques Tatin elokuvassa Enoni on toista maata (1958). Modernistisessa talossa asuva Arpelien kotirouva saa vierailta tuliaisia.

Siinä tiivistettynä filmin eetos. Tati kuvaa 50-luvun modernismissa muuttuvaa Ranskaa, jossa muovi korvaa tiilen ja puun. Vanhan edustajana on Tatin itsensä esittämä herra Hulot, joka terrorisoi tahtomattaan siskonsa, mainitun rouva Arpelin, perhettä.

Elokuvaa voi helposti pitää konservatiivisena, edistyksen vastaisena. Mielestäni dialogi on paljastavampaa kuin voisi olettaa.

Tati asettaa rinnakkain vanhan, unelmien Ranskan ja huippumodernin teknologian. Ensimmäisessä istutaan kahviloissa parantamassa maailmaa, kaikki tuntevat kaikki. Toisessa keskiluokka istuu jäykissä ja kylmissä huoneissa ja epäröi koskettaa toisiaan.

On silti pinnallista ajatella, että elokuva typistyisi siihen, että yksin arkkitehtuuri saisi ihmiset elämään. Elokuva on melankolinen mutta masentavaa tulkintaa syvempi, ja Tatin seuraava elokuva Playtime vahvistaa sen. Vanhojen arvojen ei tarvitse olla ristiriidassa näennäisen järjestelmällisesti muuttuvan maailman kanssa.

Herra Arpel ostaa uuden, edelleen modernin mutta iloisemman ja värikkäämmän auton kuin naapureilla. Hän on edelleen kuluttaja, mutta ainakin hän ilmaisee valinnallaan sisäistä persoonaansa. Hän myös oppii vahingossa uudestaan lapsenomaisen pilailun salat, ehkä löytää yhteyden poikaansa.

Vitsi on, että hyvä vitsi kestää sukupolvenvaihdoksetkin.

Muovi ei vielä rappioita ihmistä, mutta jos muuttuu sen kaltaiseksi, peli on hävitty. Muovilta tuoksuvat kukat voivat olla joko helpotus tai tuomio – romantiikka joko elää tai ei kestä, koska se on rakennettu epäaidolle pohjalle.

Posted on by kangasvalo

Lähtiessä kotiin rajallisuus näkyy äkkiä kirkkaana, puristaa kehoa joka puolelta kuin rautaneito. Ajatus on hidas, ryyppyiltaa seuraava aamu, kun serotoniini on kadonnut lakanoiden väliin. Kauneutesi tuntuu rangaistukselta. Tiet auraamattomia mahdollisuuksia. Luinen sormi koputtaa ikkunaa, oksa, herättää matkaan.