Kommentti Helsingin Sanomien uutisen alla:
“Pakistanin tai Iranin tuki talebaneille on mitätöntä verrattuna siihen miten paljon länsimaat ovat Afganistanin hallituksella rahaa syytäneet. Viimeisen 20 vuoden aikana puhutaan valtavista summista ja tässä on lopputulos!
Vaikka tätä miten kaunistelisi niin kyse on jättimäisestä fiaskosta. Mihin ne sadat miljardit dollarit ovat oikein menneet, miksi Afganistanin armeija ja poliisi ovat surkeasti epäonnistuneet? Heitä oli 360 tuhatta miestä, kyllä sillä joukolla talebanit olisi pidetty kurissa jos taistelutahtoa on.”
Kyse on fiaskosta, mutta viimeinen virke käsittää sodan luonteen väärin. Sotia ei voiteta rahalla ja aseilla, vaikka ne auttavat pyrkimyksissä. Sodat voitetaan kansan tahdolla. Raha ja aseet eivät riitä, jos oikeita ihmisiä ei saada vakuutettua taistelun hyödyllisyydestä.
Sama pätee niin puolustajaan kuin hyökkääjään. Jos vallatun maan kansalaisia ei voida kattavasti vakuuttaa uuden aikakauden eduista, valloittaja voi hävitä vielä vuosia myöhemmin. Juuri niin on nyt käynyt. Toisaalta hyökkääjistä on tunnuttava, että oman henkensä asettaminen alttiiksi on perusteltavissa.
Siksi Yhdysvaltain lennokit ampuvat raketit kaukaa, ja venäläisetkin laittavat omat pikku-ukkonsa peliin vasta, kun kyse on nationalistisista kähinöistä naapureiden kanssa. Tiukinkaan aivopesu ei saa laumoja kuolemaan toiselle puolelle maailmaa, jos syy-yhteydet rinnassa sykkivän isänmaallisuuden ja ulkopoliittisten intressien välillä ovat liian huteria.
Yhdysvallat on siis hävinnyt Afganistanin sodan. Se oli nähtävissä. Koko valtion infra olisi pitänyt rakentaa uudestaan jatkuvien aseiden rahtaamisen ja sotilaskoulutusten sijasta. Se on mahdoton tehtävä, kun kyse on 40 miljoonan asukkaan valtiosta, jonne on syydetty jo ennestään valtavasti rahaa ja resursseja.
Afganistanissa ei edes ole “kansaa”, jota vakuuttaa voittajan oikeudenmukaisuudesta. Valtio on heimouskollisuuksien ympärillä huojuva hutera kehikko. Tilanne muistuttaa monia muita kriisissä olevia valtioita kuten Keski-Afrikan tasavaltaa, jossa on sodittu yhtäjaksoisesti pian kymmenen vuotta. Modernisaatio on tällaisilla alueilla huippuhankalaa.
Yhdysvaltojen tekemä temppu on kylmä ja sen vaikutuksia ihmisoikeuksille on manattu käsiä voimattomasti väännellen. Erityisen vastenmieliseltä tuntuu Joe Bidenin selittely siitä, kuinka afganistanilaiset ovat oikeastaan ansainneet kaiken kaaoksen.
Bidenin hallinnon toilailu tullaan näkemään lähivuosina vielä nykyistäkin suurempana virheenä, sillä Kiina ottaa nyt paikan, jota Yhdysvallat alueella piti. Käytännössä presidentti on luovuttanut pahimmalle vastustajalleen avaimet käteen ja lykännyt omat kouransa syvälle paskaan.
Toisaalta myös länsikeskeinen uutisointi häiritsee. Otsikoissa manataan yhteiskunnan tuhoa. Mikä olisi ollut lopulta vaihtoehto? Ikuinen miehitys? Miten valtio olisi rakennettu uudestaan ja kuinka monen vuosikymmenen mutkan kautta? Olisiko de facto kolonialismia pitänyt jatkaa?
Kaiken takana piilee tietysti kammottava ajatus, että olisiko koko sotaa pitänyt edes aloittaa. Ja se, että Yhdysvallat ei ole koskaan ymmärtänyt islamilaiseen kulttuuripiiriin kuuluvien kansojen ja ilmiöiden luonteita.