Laura Friman kirjoitti Kulttuuricocktailissa – onkohan tämä jo tuhannes kerta joltain toimittajalta – somepaastosta ja siitä, miten se toimittajan elämään vaikutti. Ilmeisen negatiivisesti, lopputuloksena Friman menetti kaikki olennaisilta tuntuvat kontaktinsa ulkomaailmaan eikä nähnyt esimerkiksi uutisia.
Kirjoituksen kommenteissa moni ihmetteli, miten toimittaja voi viettää päivässä yli 8 tuntia puhelimella mutta ei näe uutisia muualta kuin sosiaalisesta mediasta?
Ilmiselvin vastaus on, että Friman ei tiettävästi ole koulutettu toimittajaksi, vaan hän on opiskellut englantilaista filologiaa. Toimittajille yleensä korostetaan journalistin etiikkaa ja laajoja tietolähteitä alusta asti.
Journalismi on kuitenkin muuttunut; mukaan on tullut eri alojen asiantuntijoita tai epäasiantuntijoita, joita eivät kiinnosta maailman tapahtumat vaan omaan elämäänsä tai koulutukseensa liittyvät asiat, niin kuin valtaosaa ihmisistä.
Vaikka Friman on kirjoittajana parantanut vuosien mittaan tasoaan, muistan aikanaan nauraneeni epäuskoisena tämän tv-juttujen olemattomalle journalistiselle sisällölle esimerkiksi Imagessa.
Toimittaja sattuu olemaan sellainen yleisammatti, johon kelpuutetaan työnäytteillä, jos sellaisia onnistuu tekemään. Kuka tahansa voi lähettää juttunsa lähes mihin tahansa toimitukseen. Jos juttu on julkaisukelpoinen, voi sopia palkkiosta ja aloittaa tällä tavoin freelance-pohjalta ponnistavan uran.
Toimittajia ei pelkästään kouluteta liikaa, vaan samalle alalle on tunkua muualta. Syitä tunkuun voi olla monia, mutta aion kertoa tässä teille salaisuuden: viihteellisen ja lepsusti tehdyn toimitustyön tekeminen on helppoa ja haasteetonta duunia, jos osaa kirjoittaa muotin mukaisesti, eikä siinä mene paljon aikaa.
Siis viihteellisen. Taustoitetun ja informatiivisen journalistisen työn tunnistaa heti eikä sitä tehdä hetkessä.
Tämän vuoksi uutisten taso vaihtelee radikaalisti palvelusta toiseen. Journalisteja on kirjaimellisesti aivan joka lähtöön.
Ja siksi ainakin joku toimittaja voi olla puhelimella yli 8 tuntia päivässä.
*
Sosiaalisesta mediasta uutisensa lukeva tai katsova saa juttunsa suodatettuna oletetulle kohderyhmälle sopivaksi, eikä siihen tarvita Facebookin käyttämiä algoritmeja.
Esimerkiksi Instagramissa Ylen uutisia seuraamalla saa luettavakseen niitä uutisia, joiden verkkotoimitus olettaa kiinnostavan Instagramia käyttäviä kohderyhmiä.
Kiinnostavimmat ulkomaan- ja talousuutiset ovat lapsipuolen asemassa. Sen sijaan kotimaisia human interest -kirjoituksia ja populaarikulttuurijuttuja on paljon. Tämä korostuu story-puolella. Tämän huomattuani lopetin Instagramissa uutisten seuraamisen kokonaan. Jatkan niiden lukemista valikoitujen lehtien sivuilta niin kuin ennenkin.
Häkellyn siitä, kuinka vähän osataan soveltaa mediaa omaan käyttöön, vaikka juuri muokkaamisen palvelut mahdollistavat.
Jo ystävän tai sukulaisen mainosestoton selaimen käyttö on tipauttaa leukani hämmästyksestä. Ei vain siksi, että joku ei ole tajunnut mainosblokkien olemassaoloa, vaan siksi, että näen niin harvoin, kuinka aggressiivisesti ja vastenmielisesti mainoksia viskotaan silmille.
Tällaiset kokemukset muokkaavat kokemusta maailmasta ja mediasta eri ihmisillä radikaalisti eri suuntiin. Tajuttuani kuinka paljon monet edelleen joutuvat mainospommituksen kohteeksi koko yhteiskunta on alkanut näyttää toiselta.
Samoin törmään tasaisin väliajoin toistuviin päivittelyihin Facebookin ahdistavasta somevirrasta. Ilmeisesti joidenkin kavereina halutaan edelleen pysyä, vaikka nämä postaavat idioottimaista sisältöä.
Eikä siinä mitään, sosiaaliset verkostot ovat monimutkaisia, mutta eikö kukaan tiedä, että sosiaalisen median voi sorvata näyttämään itseltään? Facebookissa voi olla seuraamatta toisia ja silti pysyä kavereina. Palvelu mahdollistaa kahden kärpäsen lyömisen yhdellä iskulla.
Olen jo aiemmin kirjoittanut vaihtelevista algoritmeista, sattumoisin myös Frimanin kirjoittaman jutun yhteydessä. Tässä jutussa mainitsin, kuinka YouTuben arvauskoneisto on osunut makuni suhteen enemmän hutiin kuin muut palvelut.
Jutun kirjoittamisen jälkeen puhdistin kokonaan YouTuben selaus- ja hakuhistoriani ja aloitin alusta. Tällä kertaa yksilöidymmän tarjonnan rakentaminen on onnistunut paremmin, koska olen keskittynyt siihen tietoisesti, vaikka palvelu jätättää hiukan edelleen.
On myönnettävä, etten käytä puhelinta juuri muuhun kuin viestimiseen, koska olen tietokoneiden ystävä. Ne sallivat kaikenlaisen leikkimisen ja soveltamisen taipuisammin.
Ainoa sosiaalisen median sovellukseni puhelimessa on Instagram, jota olen käyttänyt jonkin aikaa testiluontoisesti. Twitteriäkin olen joskus käyttänyt. Se on käytännössä joukkohysterian, surkeiden meemivitsien ja ideologisen saarnaamisen kaatopaikka.
*
Lopuksi on huomioitava ilmiselvin. Luultavasti moni ei muuta palveluita mieleisikseen, koska haluavat kuulua kuppikuntiin, ahdistua ja raivostua; muiden tyhmyydestä nalkuttaminen sysää syrjään oman elämän kurjuutta ja sisällöttömyyttä.
Tunne on koukuttava siinä missä itsesääli, se laukaisee aivoissa jotain syvästi tyydyttävää. Halu on niin suuri, että sen ympärille on kehitetty myyttejä. Niiden mukaan on oltava kurjaa, jotta voisi arvostaa hyvää.