Check your privilege pyytää vartijaa vartioimaan vartijaa. Kuten monet iskulauseet ja ismit, se osoittaa loputonta luottoa yksilön kykyyn pysyä kontrollissa itsestään, vaikka harva pystyy näin epäinhimilliseen saavutukseen, eikä sitä tulisi keneltäkään edes vaatia. Puhun kokemuksesta. Kontrolloin elämääni vuosia sallimatta itselleni todellista rentoutumista, siis ajatuksettomuutta ja välinpitämättömyyttä, ja minusta tuli muun muassa oman itseni liiasta tarkkailusta masentunut. Silloin tunnen oman ääneni muiden ääniksi.
Vasemmistolaisuuden kuolema länsimaisessa liberalismissa on nähtävissä siinä, että oheisen hokeman privilege, etuoikeus, ei merkitse ilmiselvintä epätasa-arvon lähdettä, rahaa. Sen sijaan etuoikeus on asia, jonka oletetaan mahdollistavan rahan saamisen helpommin, on kyse sukupuolesta tai ihonväristä. Ei raha itse. Jos raha, peritty tai muuten välillisesti yhteiskuntaluokan kautta saatuna, edes etäisesti ymmärrettäisiin etuoikeudeksi, joka itse asiassa määrittää ihoa ja sukupuolta enemmän kuin ne sitä, kehittäisin sosialistisen vastalauseen: check others’ privileges. Mieluummin siis ulkoistaisin vastuuta, niin kuin sosiaalidemokratiassa kuuluu, jos haluaa saada hyvää jälkeä. Kutsunhan putkimiehen korjaamaan vuotavan hanan, enkä ala ronkkia itse.
Tyhmäkin ymmärtää, ettei tämä tarkoita ihmisen olevan kykenemättä tekemään havaintoja omasta ulkomuodostaan tai olevan pyrkimättä toimimaan yksityisesti niin kuin moraalisesti parhaiten katsoo. Se ei vain riitä. Todellisen vartijantyön voivat hoitaa vain muut, jotka omasta asemastaan näkevät paremmin rahan muodostaman kuilun. Kyse on myös haasteesta. On äärimmäisen helppoa “myöntää” syyllisyytensä ihon tai perimänsä kautta, asialle kun ei voi mitään ja sen kanssa voi teoretisoida loputtomiin. Sen sijaan omaa aktiivista roolia esimerkiksi työmarkkinakamppailussa, omaisuuden (myös “henkisen” eli kokemuksien!) haalimisessa tai suhteiden hyödyntämisessä ei halua ajatella edes vasemmisto, onhan vastuu todellinen. Siksi sitä on ajateltava jonkun toisen.