Jos Karl Marx näkisi Euroopan nyt, sytyttäisi hän kai rauhassa sikarin ja denialismissaan tuumisi, että kohta se alkaa, se mistä puhuin. Kun ei se idiootti tajunnut, että ihmiset pitävät tästä kaikesta.
Kategoria: Proosaa
Vahingossa kiusaaja
Vahingossa kiusaaja antaa lempinimiä tutuilleen. Lempinimet ovat samoja, joilla näitä on lapsena härnätty.
Täynnä olevassa eteisessä vahingossa kiusaaja tekee tilaa potkimalla muiden kengät lyttyyn nurkkaan.
Hän tyrkyttää kerta kerran perään suklaata ihmiselle, joka on sanonut olevansa sille allerginen.
Kun hänet viimein haastetaan käytöksestään, vahingossa kiusaaja kurtistaa kulmiaan.
Hän ottaa ei-toivotut asiat tavakseen, sanoo “eikö tuosta pitäisi jo päästä yli”, kiistää sairausdiagnoosit ja terapiat, tekee toisten reaktioista huvittavia anekdootteja.
Hän on ehkä oikeassa, mutta juuri se on hänen ongelmansa; totuuden ja hyvyyden välille jää alue, jota on hänelle täydellisen tuntematon.
Myöhäisemmiksi elinvuosiksi jäljelle jää tosiystävien piiri, joukko ihmisiä, jotka hän tuntee tarpeeksi hyvin uskaltaakseen loukata heitä oikeasti.
Raakileita joulun ajalta
Twitterissä vastenmielisintä ei ole, että kaikki tuovat siellä itseään esiin vaan toivo, että sillä olisi merkitys, kommunikaation kummitus.
*
Taskurapu liikkuu sivuttain, koska niin on helpointa puolustautua saksilla. Mediansa ymmärtävä nettinatiivi tekee ironialla saman.
*
Suoruus on paperilta määrittelemättömästi eri asia kuin monitorilta.
*
Inho on kenties ainoa tunne, jota on lähes mahdotonta ilmaista tyhjentävästi muuten kuin sanattomana eleenä. Pelkkinä sanoina se jää ilmaisijan osalta epätyydyttäväksi.
*
Klassinen musiikki on kiihottavaa reliikkiytensä, populaarin rytmin torjumisen takia. Einojuhani Rautavaara on voinut sanoa viehtyneensä ikuisuuteen kuulostamatta suuruudenhullulta muuten kuin sopivalla tavalla. Epäilyttävää on valtavien raamien sisään rakennettu omaan tärkeilyynsä erikoistunut piiri, joka haluaa yrittää populaaria.
*
Samastumiseen houkutteleminen etäännyttää, mutta olen varma, että se johtuu siitä, että olen fetisisti: kaltaiseni erottavat nopeasti aidot asiat mainospuheista, koska kiksit uupuvat kaikesta paitsi aivan parhaimmistosta. Pseudovastakulttuurin projekti on vakuuttaa kaikki kuluttajat heidän fetisismistään, vaikka vain harvalla on mahdollisuus monomaniaan, joutilaisuuteen.
Miksi taskurapu on sympaattinen mutta hämähäkki pelottaa? Kuva: © Hans Hillewaert
Ei myöntää, ei kieltäytyä vaan ottaa palkinto vastaan halveksuen itseään ja muita.
En saa puettua ajatuksiani sanoiksi – hihat ovat liian tiukalla.