Valoa ja mustetta

Kirjallisuusblogi

Menu
  • Blogi
  • Mediaalinen maailma
  • Jatkosota-extra-extra
  • Kuukauden soittolista
  • Tietoja
Menu

Kategoria: Politiikka ja yhteiskunta

Serbian kevät

Posted on 22.05.202503.06.2025 by kangasvalo

Sanoin eräässä Mediaalisen maailman jaksossa, etten pidä mielenosoituksia kovin tehokkaana poliittisen vaikuttamisen keinona. Erityisesti lännessä. Poliitikko laittaa työhuoneensa verhot kiinni ja unohtaa vihaiset äänet.

Mitään ei tapahdu ennen kuin mielenosoituksissa murtuu jokin lausumaton, jopa ajattelematon, tai niistä tulee tarpeeksi isoja. Muutenhan mielenosoituksissa pitää möykkää vain sama väki, joka hyökkää poliitikkoa vastaan muutenkin. Miksi siitä pitäisi välittää?

Tällä hetkellä Serbiassa “oppositio” eli tosiasiassa kansan enemmistö ilman oppositiopoliitikkoja taistelee omia johtajiaan vastaan. Edelleen. Mielenosoitukset ovat isoja. Tästä kokoluokasta puhutaan, jos halutaan saada jotain aikaan.

Samalla tilanne houkuttaa kysymään, miten kansalaiset onnistuvat kerta toisensa jälkeen nostamaan valtaan korruptoituneita sekopäitä mutta eivät saa näitä helposti ulos?

Kuolemanpelko on ilmiselvä vastaus, samoin se, että kaikki järjestelmät tukevat niiden sisään päässeitä enemmän kuin ulos jääneitä. Mutta on muutakin.

Seuraavassa en puhu serbeistä vaan yleisemmin: Demokratian kannattajat ovat omaksuneet sen parhaimmat arvot niin syvällisesti, että sen puolesta ei osata taistella. Joskus taistelua on käytävä myös väkivalloin. Demokratiasta on tullut pasifismin synonyymi. Lännen hegemonian vastustajat ovat heti soimaamassa ja muistuttamassa menneistä synneistä, jos demokratian puolustamiseksi käytetään voimakeinoja tai edes kunnollista joukkovoimaa.

Oikeasti tämä ei ole este. Vastustajan kiitoksiin kannattaa suhtautua suuremmalla epäilyllä kuin moitteisiin.

Oikea hankaluus on protestoijien päiden sisälle pystytetyt muurit. Voitte kutsua tätä tien tuketta vaikka lacanilaiseksi Isoksi Toiseksi, joka valvoo alati hyveelliseksi pyrkivää ihmistä. Jos tällaisesta teoreettisuudesta tulee teille jotenkin parempi mieli.

Oli miten oli, ääni mielenosoittajan päässä sanoo: Valtaa vastaan ei voi käydä liian rajusti tai pettää omat periaatteensa. Demokraattinen ihanne on vallan vaihtuminen rauhallisesti ja demokraattisin ehdoin.

Tosiasiassa voimakeinojen käyttämisessä tyranneja vastaan ei ole mitään tekopyhää tai ristiriitaista. Se on ennakoivaa sodankäyntiä, ja jos se on toteutettu oikein, se estää ihan oikeiden sotien syttymisen.

Jälleen kerran Karl Popperia mukaillakseni, demokratiaan eivät kuulu antidemokraattiset voimat, koska ne pyrkivät aktiivisesti tuhoamaan demokratian periaatteet. Näin ollen niiden päästessä valtaan on demokratian suojelemiseksi kengittävä ne ulos. Demokratia on laajempana käsitteenä merkityksellisempi kuin fasistien oikeudet kaapata valta. Siksi monet äärijärjestöt ovat useissa demokratioissa kiellettyjä (ja siksi autoritääriset yhteiskunnat laillistavat niitä kilpaa).

***

Joka ei tiedä, niin Serbian mielenosoitukset alkoivat viime vuoden marraskuun lopulla. Ne käynnistyivät niin kuin monet tällaiset asiat käynnistyvät eli mitan tultua vihdoin täyteen. Alkusysäyksenä oli Serbian toiseksi suurimman kaupungin, Novi Sadin, vasta korjatun juna-aseman romahtanut katto. Onnettomuus tappoi 15 ihmistä. Kuolleille järjestetystä vartin hiljaisesta hetkestä kasvoi laajempi tyytymättömyyden ilmaus. Jokin ei selvästi ollut mennyt korjauksissa oikein. Kuka oikeastaan oli vastuussa?

Vastuuta alettiin penätä liikenneministeriötä myöten. Välitön vastaus oli tyypillinen eli vähättelevä. Tietoja salailtiin, mikä ei tunnetusti ole merkki siitä, että valtio olisi hoitanut kaiken oikein. Toisenlainen vastaus, avoimuus ja virheen myöntäminen, olisi ehkä lopettanut kriisin heti. Jonkinlainen perverssi sääntö on, että vallan kahvassa olevilla on hankaluuksia edes esittää empaattista. Ylimielinen suhtautuminen johti kipinään, joka räjäytti ruutitynnyrin.

Protesteista alkoi kasvaa laajempi korruption vastainen liike. Pian opiskelijat kokoontuivat asian ympärille. 15 minuutin hiljaisista hetkistä ja protesteista ympäri maan tuli tapa, joka jatkuisi, kunnes syyllisiä saataisiin kehiin. Valtiolta alettiin vaatia vastauksia ja vastauksien rinnalla muutakin: korotuksia yliopistojen budjettiin. Serbian hallitus vastasi kuten parhaiten osasi eli haukkumalla protestoijia terroristeiksi sekä usuttamalla rikollisia nuorison kimppuun.

Sitten protesteihin alkoi liittyä muutamia muitakin…

Kun solidaarisuus alkaa nostaa päätään, hallintojen kannattaa oikeasti pohtia ratkaisujaan. Kävi niin, että serbialaiset vanhemmat eivät suuremmin pitäneet siitä, että heidän lapsiaan ja heidän ystäviensä lapsia kohdellaan tällä tavoin. Paska lensi tuulettimeen, ja mielenosoituksista on nyt tullut koko kansan asia.

Serbian hallinnolla, erityisesti valtapuolue Srpska napredna strankalla eli SNS:lla, onkin ollut viimeiset kuukaudet kädet täynnä töitä. Se on pelannut koko äärioikeiston vaikutuskeinojen sarjan läpi yrittäessään vetää valtion kontrollin ulottumattomissa olevat mielenosoitukset lokaan: maalitus, suora väkivalta, ihmisten nimien julkistaminen lainvastaisesti, salaliittoteoriat, julkinen halventaminen, erottaminen, uhkailu, uutisten vääristely…

Serbian kansa sitä vastoin on näyttänyt, mikä on paras vastaus. Se nauraa yritysten läpinäkyvyydelle ja on jatkanut itsepäisesti ja massoittain, antamatta armoa ja vaatimuksiaan lisäten, ei niitä vähentäen. Hallitus on sitä vastoin kompastellut katastrofista toiseen, kun jokainen uusi metku ja pr-tunarointi aiheuttaa entistä suurempaa turhautumista kansakunnassa.

On kuin poliitikot eivät osaisi mitenkään olla sanomatta julkisia typeryyksiä, jotka johtavat kuopan syvenemiseen. Ministerit ja korkeat virkamiehet ovat syyttäneet kaikesta Kroatian hallituksen agentteja. Jotkut ovat kutsuneet kansanliikettä “saastaksi”. Presidentti, myös SNS:n jäsen, on möläyttänyt, että 15 ihmisen hengenlähtö ei ole tarpeeksi suuri syy kritisoida hallitusta. Toistuvana piirteenä näissä sössötyksissä on, että seuraavana päivänä möläyttelijät matelevat pyytämään julkisesti anteeksi, koska kansalaiset raivostuvat tällaisesta kikkailusta entistä enemmän.

Belgradissa oli maaliskuussa arviolta 300 000 tuhannen hengen mielenosoitus. Joidenkin arvioiden mukaan ihmisiä saattoi olla jopa puoli miljoonaa. Belgradin metropolialueella asuu 1,2 miljoonaa ihmistä. Serbiassa asuu vähän yli 6 miljoonaa kansalaista.

Moni media on nyt pohtinut, että mihin Serbian tilanne voi johtaa. Mielenosoitukset ovat isompia kuin koskaan valtion modernin historian aikana. Joihinkin pieniin vaatimuksiin on suostuttu. Valtaapitävien terminologia on silti edelleen kremliläistä: demokraattista vastavoimaa kutsutaan, kuin Putinin suulla, värivallankumoukseksi, joka on uhka “todelliselle serbialaisuudelle”, mikä tarkoittaa oman tulkintani mukaan tässä tapauksessa perseestä olemista ja vaahtosuista nationalismia. Väkivaltaa yritetään provosoida esiin, jotta valtiolla olisi tekosyy käyttää äärimmäistä väkivaltaa itse. SNS:lla ei ole aikomustakaan luopua vallasta, vaikka se on itse kaivanut kuoppaansa syvemmäksi. Miksi olisikaan?

Valtaa pitävien tahojen puhdistaminen ei vaikuta mahdolliselta, koska Venäjä tukee populistista keskusta-oikeistoon kuuluvaa valtapuoluetta. Uusia vaaleja ei pidetä todennäköisenä ratkaisuna. Yhtäältä se olisi hallituksen arvovaltatappio, toisaalta vaalien puolueettomuuteen ei luota tässä vaiheessa enää kukaan. Opiskelijat ovat ehdottaneet tässä kuussa vaihtoehtosysteemiä, jolla vaalit voitaisiin järjestää mahdollisimman puolueettomasti. Lienee selvää, ettei hallinto aio kunnioittaa ehdotusta.

Venäjän vuoksi tätä tilannetta pitäisi tarkkailla Suomessakin paljon enemmän. EU:n pitäisi puuttua tapahtumiin suoremmin kuin tähän mennessä. Kiinnostusta selvästi on, eikä vähiten siksi, että väitetty juna-aseman korjaus oli tehty osin Unionin myöntämällä rahalla, joka todennäköisesti livahti suoraan korruptoituneiden virkahenkilöiden taskuihin.

Taustalla on pelko Venäjän varpaille astumisesta toisella “rintamalinjalla” sekä yleiseurooppalainen haluttomuus ottaa johto passiivisuuden sijasta. Georgia, Armenia, monet Afrikan maat on viime vuosikymmeninä jätetty samalla tavalla geopoliittisesti yksin; on kuin eurooppalaiset eivät osaisi enää käydä suurvaltapolitiikkaa, pelkkää suurvaltabisnestä. Serbeistä ei välitetä tarpeeksi, mikä tulee vielä kostautumaan.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että opiskelijoiden, maanviljelijöiden, keskituloisten ei-poliittisten, lakihenkilöiden, Serbian ortodoksisen kirkon, vasemmistolaisten, opettajien, terveydenhoidon työntekijöiden, joidenkin poliisiliittojen, taiteilijoiden, oikeistolaisten liberaalien, oppositiopuolueiden ja ties kenen muodostama laaja kansanrintama ei katoa pelkästään sormet korviin tunkemalla ja lallattelemalla. Jos siis hyvin käy. Jokin kulminaatiopiste on lähestymässä. Piinallisinta on arvuutella, mikä ja milloin.

Erästä loppuvaihtoehtoa ei sanota ääneen, koska yksikään uutistoimisto ei halua tehdä niin. Moni muu taho ei uskalla kirjoittaa tai ajatella sitä. Annan vihjeen, että siihen liittyy samanlainen toimintamalli kuin 90-luvun vaihteen Romaniaan. Näiden ajatusten ajatteleminen kuuluu siihen pään sisäiseen kiellettyyn, siihen josta ei demokratiassa saa edes puhua.

Rauhan vuodet

Posted on 31.12.202323.09.2024 by kangasvalo

En ole ajatellut Puolaa ainoanakaan elämäni vuotena niin paljon kuin tänä vuonna ajattelin.

Kulttuurikuplassa ei enää muusta puhuta kuin Israelista ja Palestiinasta. Jos Ukrainasta puhutaan, niin yhteydessä Palestiinan tilanteeseen.

Minä ajattelisin lisäksi Puolaa. Ja ajattelenkin. Ajattelen Puolaa siksi, että se on selvinnyt kymmenistä itseensä kohdistuneista hyökkäyksistä vuosisatojen ajan. Hävitessäänkin sen henki on pysynyt elossa läpi vuosisatojen. Ajattelen Puolaa siksi, että meidän tulisi Suomessa ymmärtää heidät toisena luontaisena liittolaisenamme Ruotsin lisäksi. Heillä on kokemusta, heillä on voimaa. Meidän pitäisi olla heistä kiinnostuneita, paljon kiinnostuneempia kuin täällä herran kukkarossa olemme mistään rajojemme ulkopuolella tapahtuvasta.

Venäjä jatkaa olemassaoloaan, samoin Putin, ja tilanne Ukrainassa pysyy paikallaan. Jälleen uusi talvi uusine risteilyohjuksineen valuu eteenpäin. Koska sotarintamalla ei tapahdu mitään medialogiikalla räväkkää, on pattitilanteeseen totuttu.

Sota on mediatapahtuma, joten kun uutisilla ei ole raportoitavanaan huikeita saavutuksia, asiat unohtuvat ihmisten mielistä petollisen nopeasti. Vaikka Ukrainaa ei ole rahoitettu juuri ollenkaan, mangutaan menetetyistä rahoista silti. Näin käy aina, kun ihmisillä on liikaa aikaa ajatella omia fiiliksiään.

Olemme kuulleet varoituksia siitä, että meidän pitäisi olla varautuneita ruokavarastoin vuonna 2025. Varoituksille naureskellaan, toki syystä, ja ne ohitetaan pelonlietsontana, mikä on paikallaan, koska niiden tarkoitus on lähinnä pitää Ukrainan asiaa esillä median huomion vaihtuessa. Mutta varoitukset eivät kuitenkaan perustu vain tyhjästä repäistyyn fiilikseen.

On suuri todennäköisyys sille, että Donald Trump on vuonna 2025 jälleen Yhdysvaltain presidentti. Tuolloin Yhdysvaltain tuki Ukrainalle loppuu, ja suurvallan lähtö Natosta tulee entistä todennäköisemmäksi, vaikka Alexander Stubb ei tähän uskoisikaan.

Pattitilanne Ukrainassa jatkuu vielä pitkään, rahallisen avun hetkellisestä nikottelusta huolimatta romahdusta ei ole tapahtunut ja tuskin talven aikana tapahtuukaan, mutta samalla yleinen läntinen apu Ukrainalle on muuttunut himmailuksi. Putinin Venäjä on iskenyt uuden vaihteen silmään, sotatalous kiihtyy. Kello raksuttaa, vanhuksella on kiire varmistaa saavutukset elinaikanaan.

Venäjän valtionbudjetista isketään tulevaisuudessa entistä suurempi osa puolustus(eli hyökkäys)menoihin, eikä sitä tehdä vain Ukrainan sodan voittamiseksi. Hyökkäykseen tarkoitettu sotatalous johtaa talouden romahdukseen, jos panostetuilla rahoilla ei käydä sotaa. Mikäli Venäjä on onnistunut muutaman vuoden päästä jäädyttämään Ukrainan konfliktin tai peräti voittamaan koko sodan, sijoitukset tullaan käyttämään nopeasti uuteen kohteeseen.

Tästä pitäisi puhua juuri nyt ja tälläkin hetkellä halki koko Euroopan. Mikäli Venäjä ei jostain syystä käännä katsettaan Kazakstaniin, ja tuskin kääntää, koska Kiinallakin on asiaan jotain sanottavaa, on realistisesti mahdollista, että Baltian maat ovat seuraavana vuorossa. Ei ehkä todennäköistä mutta mahdollista kyllä. Jos Nato ja EU näyttävät heikkoutensa, mikään ei estä Putinia kokeilemasta läntisten instituutioiden halua puolustaa heikompiaan yksi kerrallaan.

Miten reagoisimme silloin? Annammeko Baltian jäädä oman onnensa nojaan yhtä helposti vai alkaako silloin todellinen suursota? Siihen eivät ole tuolloin kunnolla varautuneet kuin ehkä Baltian naapurit: Suomi ja Ruotsi. Ja Puola. Muista kenties Iso-Britannia. Mehän tässä ryntäämme ensi tilassa apuun. Mikäli Yhdysvallat on vedetty Natosta, meidän on sinniteltävä eurooppalaisin voimin. Sillä on pakko.

Viroon, Latviaan tai Liettuaan hyökkäämisen jälkeen portit olisi avattu. Näytelmä jatkuisi. Ukraina olisi vain alkunäytös Espanjan sisällissodan tapaan. Eikä sen näytöksen lopputulos ole tällä nysväilyllä välttämättä onnellinen.

On pohdittava sitäkin pientä mahdollisuutta, että Ukrainan joutuessa alakynteen, Puola perustaa ydinaseohjelman, erityisesti jos Yhdysvallat hylkää Naton.

Tämä on kaikki vielä estettävissä. Lännen – Ranskan, Ison-Britannian, Saksan, Puolan, Pohjoismaiden – tulisi käynnistää tahoillaan eurooppalainen sotatalous, jonka tehtävänä on varautua Venäjän toimiin, sekä suorittaa koordinoidusti Yhdysvaltojen kanssa yhteinen materiaalinen tai jopa sotavoimallinen panostus Ukrainaan vielä, kun Venäjällä ei ole keinoja vastata eskalaatioon kuin tyhjillä puheilla. Ja Joe Bidenin on voitettava seuraavat Yhdysvaltain presidentinvaalit.

Tällä hetkellä kumpaankaan repäisyyn ei ole poliittista tahtoa. Epäilen tuleeko olemaankaan. Vaaleihin on onneksi sentään vielä noin vuosi. Suomessakin keskitytään tyhjiin lupauksiin, velkaantumisen muka-torjumiseen ja köyhien kyykytykseen kuin meillä ei olisi kiireellisempää tekemistä. Kuin näillä asioilla olisi juuri nyt mitään merkitystä tässä maailmanajassa. Sentään ammuksia alamme valmistaa.

Suurin lohtu, jos sitä sellaisena haluaa ajatella, on se, että omaa typeryyttämme olemme sallineet tämän tapahtua. Mikään ei voi tulla enää yllätyksenä. Joka muuta väittää, valehtelee tai on idiootti. Yllätyksettömyys on lohdullista siksi, että huonot ajat tuntuvat ainakin jotenkin siedettävämmiltä, kun tajuaa, että jätkät pilas ihan ite.

Olen yleensä päättänyt blogivuoden kevyesti. Nyt koen sen vaikeaksi. Olen kirjoittanut pääasiassa kaikesta muusta, kirjoista, taiteesta, kulttuurista, vaikka sota on raivonnut taustalla aivan yhtä kuumana kuin sen alkaessa. Samalla päässäni on nakuttanut tietoisuus siitä, että olen kirjoittanut muusta, jotta minun ei tarvitsisi ajatella oikeita kysymyksiä.

Suoraan sanoen minua askarruttaa, kuinka monta rauhan vuotta tulemme Suomessa enää näkemään. 2024 ei vielä ole vuosi, jolloin Venäjä on saanut itsensä kasaan uusia valloituksia varten, eikä ehkä edes 2025, mutta onko jo 2026 sellainen? 2027, 2028? 2029? Onko edessä enää muutama vuosi rauhan tilaa ennen imperialistista, fasistista ja laajaan kansanmurhaan pyrkivää Baltian-vyörytystä, jota johtaa seniili vanhus? Kuinka moni on nykyisellä hallituspolitiikalla edes halukas puolustamaan eteläisiä naapureita “isänmaan” edun nimissä? Paljonko sinä ehdit tehdä elämälläsi viidessä vuodessa? Aiotko vain jatkaa samaan malliin ja toivoa parasta? Vai oletko henkisesti valmis? Voiko sitä edes olla?

Kuka ikinä voittaa tammikuiset presidentinvaalit, hän on todennäköisesti presidenttimme, jos Euroopassa alkaa kunnolla rytistä. Joko ensimmäisellä tai toisella kaudellaan. Tämä tai seuraava hallituksemme saattaa olla tuolloin sotahallitus.

En ole tulevaisuuspessimisti, se ei ole minulle tyypillistä, mutta näkymät ovat nyt poikkeuksellisen synkät. Venäjän jatkuva militarisoituminen on nähtävissä silmiemme edessä, ja Kiina tarkkailee tiukasti, miten operaatio etenee. Olemme jo palanneet kylmään sotaan. Meidän tulisi ajatella, että tulemme elinaikanamme näkemään jälleen yhden suursodan, jos emme osaa vaatia poliitikoiltamme enemmän vaan käperrymme sykkyrään ja muutumme passiivisiksi tottelijoiksi. Sota kun on vain ja ainoastaan politiikan jatke. Ja kaikista kauniista toiveista huolimatta väkivalta on edelleen hyvin relevantti vallan muoto.

Toivon olevani väärässä. Parempia aikoja odotellessa.

Tästä tummasta yksinpuhelusta huolimatta hyvää uutta vuotta blogin lukijoille. Palataan ensi vuonna asiaan!

Mainoskieltä

Posted on 28.11.202323.09.2024 by kangasvalo

George Orwellin Vuonna 1984 -romaaniin (1949) luoma uuskielen käsite saa aina tarvittaessa uuden merkityksen – aika ironista. Nykyään sillä tarkoitetaan mitä tahansa poliittista ja tarkoitushakuista kielenkäyttöä. Niin oikeisto kuin vasemmisto syyttävät toisiaan kielenkäytön murentamisesta ja vääntämisestä omiin synkkiin tarkoitusperiin, tuon tai tämän ilmaisun “normalisoimisesta”. Tosiasiassa kenttäpuoliskot tukevat tässä prosessissa toisiaan ja popularisoivat toisilleen antamiaan haukkumanimiä niin uhreina kuin tekijöinä. Häviäjäksi tässä ottelussa jää pelin katsoja.

Päivänpolitiikan ulkopuolella on naureskeltu, usein syystä, tiede- ja taidemaailman tavalle käyttää koukeroista kieltä tavanomaisten asioiden ilmaisemiseksi.

Tosiasiassa rajoittava uuskieli elää erityisesti yritysmaailmassa. Politiikassa ja tieteessä asioita nimetään edes joskus niiden merkitysten täsmentämiseksi tai tietyn näkökulman korostamiseksi yleisen hyödyn nimissä. Yritysmaailmassa uusilla sanoilla vain korvataan vanhoja. Ilmiö tunnistetaan ja sille irvaillaan, mutta sen merkityksestä puhutaan vähän. Se on myös tarpeeksi monimutkainen ansa, jotta typerys voi langeta siihen.

Esimerkiksi voidaan nostaa viestintätoimisto Ellun Kanat, joka on muovannut brändistään sellaisen, että se näkyy myös talon sisällä. Helsingin Sanomien tammikuisen artikkelin mukaan firmassa elää kulttimainen toimintatapa, jossa kieltä muovataan toiseksi, vaikuttaahan kielen muokkaaminen myös toimintaan. Harkkareita kutsutaan HarkKanoiksi. Heidän jatkotyöllistämistään Kana-Akatemiaksi. Viestintätoimiston sijaan puhutaan muutostoimistosta, työparien sijaan taistelupareista.

Tietysti Ellun Kanat on edelleen viestintätoimisto ja sen harjoittelijat vain harkkareita. Sanapelillä on moninaiset syyt. Se pyrkii kiistämään todellisuuden ja korvaamaan sen omallaan työpaikan sisällä. Kielen hallinnassa tärkein aspekti ei ole se, että ihmiset uskovat uuteen kieleen, vaan se, etteivät he uskalla käyttää muuta kuin uutta kieltä, vaikka ajattelisivat sen olevan roskaa. Tarkoitus ei ensisijaisesti ole vakuuttaa ulospäin ketään. Kieli poukkoilee ensin kuplan sisällä. Se on kontrollikeino, joka luo työpaikasta yhteisön ja tuolle yhteisölle omat säännöt. Kielestä tulee entistä korostetummin hallinnan väline.

Jos työntekijä tulee tekemään toimistolle vain viestintää, siis töitä, häntä on helppoa syyllistää siitä, ettei hän ole pyrkinyt muutokseen. Mitä muutos tarkoittaa, sitä ei tarvitse täsmentää. Sanaleikit pyrkivät antamaan nokkelan kuvan, ja lisähyötynä ne jäävät niistä vaikuttuvan asiakkaan, idiootin, mieleen. Sana-akrobatiaa käytetään lopulta viestinnän lopputuotteissa kuten mainoksissa.

Ellun Kanojen työkulttuurista nostettiin uutisoinnin myötä meteli, joka unohdettiin liian nopeasti.

Viestintä- ja mainosala on sanojen valtakuntaa voimakkaammin kuin kirjallisuus, sillä tavoittavuus on merkittävästi suurempi. Mainoksia ja niiden asemaa yhteiskunnassa kritisoidaan kuitenkin vain vähän mediassa. Syy on yksinkertainen: suurin osa mediasta on mainosrahotteista.

Mainoksiin kohdistuva kritiikki on lähinnä kansalaisyhteiskunnan harteilla. Mutta missä kansalaisyhteiskunnan vaihtoehdot, kun sen energia purkautuu mainosrahoitteisten sosiaalisen median palveluiden kautta?

Jälkikirjoitus

Posted on 21.11.202323.09.2024 by kangasvalo

Sivistys on vaikeaa. Se on niinkin vaikeaa, että on helpompi tuhota kuin sivistyä. Monille miehille on paljon helpompi hyväksyä toisten tuhoaminen kuin hyväksyä elämä sellaisena kuin se on. Fasismi on sitä, että sivistyksen sijasta yksilöt tavoittelevat tuhoa. Kun fasismi epäonnistuu, sen kannattajat alkavat kyynelehtiä. Kaikki on taas niin kuin ennenkin. Ilmassa väreilee lapsellinen kysymys: Miksi tuho onkin kurjaa? Mutta eivät tuhon fantasiat ole koskaan molemminpuolisia vaan kuolemanuskonnon parhaista yrityksistä huolimatta yksipuolisia. Me tuhoamme, te tuhoudutte. Jorge Luis Borges (1899–1986) kirjoitti, että argentiinalaiset äärioikeistolaiset eivät koskaan olleet saksalaisen voiton ja kunnian puolella vaan vain nauttivat yksipuolisen tuhon ajatuksesta, blitzkriegistä, Lontoosta tulessa. Natsit olivat Borgesin mukaan häviön lähetessä ja sen koittaessa täynnä itsesääliä, eivät omistautuneita tuhon uskonnolleen, jossa oma kuolema olisi voitoista suurin.

Neljäsosa suomalaisista nuorista miehistä on sitä mieltä, että väkivaltaa on joskus oikeus käyttää saadakseen mitä haluaa. Muutos muutaman vuoden takaiseen tyytyväisyyskyselyyn on hätkähdyttävä. En ihmettele, että naiset pelkäävät miehiä. Fasismi uinuu tällaisissa tunteissa. Se on maskuliininen ja katkera ilmiö. Se on sitä, että poliittisten tuulien kääntyessä minut ammuttaisiin tämän ja monien muiden kirjoitusten vuoksi.

Joko typeryydestä saa puhua?

Posted on 20.11.202323.09.2024 by kangasvalo

Viime kuukausina sivistyksestä on puhuttu jonkin verran suomalaisessa mediassa. Näkökulma on ollut sivistyksen arvostus, koska emme osaa puhua enää mistään liittämättä siihen arvonäkökulmaa. Joskus tekisi mieli todeta, että ehkä sivistystä arvostettaisiin, jos siitä vain kirjoitettaisiin enemmän pohtimatta sen arvoa.

Yle on ollut eturintamassa aiheen kanssa. Aiemmin keväällä Tuomas Karemo kirjoitti Matti Klingen sivistyksestä. Sitten kyseltiin ihmisten omasta sivistyskäsitteestä, koska emme osaa myöskään puhua mistään määrittelemättä sitä kuoliaaksi. Aiheesta tehtiin visamainen artikkeli. Sitten haettiin kokemuksia lasten kasvattamisesta sivistyneiksi ja aiheesta kirjoitettiin taas artikkeli. Katri Saarikivi kirjoitti kolumnin sivistyksen arvostuksesta ja liitti siihen sanan “seksi”, mikä odotetusti vei aiheen sivuraiteille monien lukijoiden mielissä.

Ilmeisesti Yle on halunnut erikseen korostaa sivistystä, tehtävänsä mukaisesti. Aiheesta on kirjoitettu viime vuosina usein aiemminkin, lähinnä hyötynäkökulmasta. Sivistys tekee fiksuksi, empaattiseksi, ihanaksi ja pörröiseksi. Ennen kaikkea sivistys yhdistetään älylliseen kapasiteettiin, aiheesta toki. Huoleen on syytä. Ilmeisesti ihmiset tyhmenevät.

Minulle syyt sivistyksen alhaiseen yhteiskunnalliseen arvostukseen ovat selvät: Standardit ovat laskeneet. Sivistykseen vaaditaan enää perustason yleistietoa, jos sitäkään.

Minulla on Istanbulissa asuva nuori ystävä, jonka kanssa vaihdan säännöllisesti kuulumisia. Yliopisto-opiskeluidensa lomassa hän on tuonut esille, kuinka laaja sivistys on opetuksen A & O. Opettajat kannustavat itsensä sivistämiseen myös vapaa-ajalla ja tukevat siinä oppilaitaan. Ystävälleni oopperassa käyminen ei ollut tavaton asia jo nuorella iällä. Venäläisiin klassikkoromaaneihin perehtyminen on ollut hänelle ilmiselvää. Hän on perustanut yhdessä ystäviensä kanssa satojen ihmisten kokoisen elokuvakerhon. Hän puhuu ainakin viittä eri kieltä. Nälkä sivistykseen on kova; nuorisolla on halu tehdä elämästään parempaa, ja sivistys nähdään siihen yhtenä väylänä. Yksi syy on se, että laaja sivistys koskien myös eurooppalaisia kulttuureita nähdään etuna kansainvälisillä työmarkkinoilla.

Ennen kuin joku alkaa irvailla Turkin takapajuisuudesta, Istanbul ei ole Turkki. Istanbul on suurkaupunki, jossa asuu kolme kertaa niin paljon ihmisiä kuin Suomessa ja jossa on lähes 50 yliopistoa. Se on ollut olemassa kahden mantereen rajalla muodossa tai toisessa, eri nimillä, noin 2 700 vuotta, jatkuvasti asutettuna ja mullistusten keskellä. Istanbul on noin 2 000 vuotta Turkkia (Ottomaanien imperiumia) vanhempi. Se on ollut kestävämpi kuin valtakunnat sen ympärillä. Jos siellä jotain käsitetään, niin historia ja sitä myöten sivistyksen merkitys ihmisyyden kehitykselle.

Istanbul ei ole ongelmaton paikka, ei mikään kolkka maailmassa ole, mutta sivistyksen suhteen kontrasti suomalaiseen todellisuuteen on valtava. Ystäväni on hämmästynyt kuullessaan, kuinka ooppera on Suomessa eliittiharrastuksena pidettyä ja kallista touhua, joka ei pysyisi hengissä ilman valtionavustuksia. Ja että lukeminen on katoava harrastus. Ja että elokuvakerhojen merkitys on pienentynyt olemattomiin. Ja ettei ketään oikeastaan edes kiinnosta kulttuuri, urheilu pois lukien. Kielienkin opiskelusta leikataan. Yritän kertoa, ettei täällä laaja sivistys ole etu vaan suhteet ja korkeakoulupaperi.

“Ehkä te olette saaneet liikaa”, hän sanoo. “Silloin tulee laiskaksi.” Tunnen samoin.

* *

Keskustelin kerran ystäväporukassa siitä, mitä suomalaisessa yhteiskunnassa hengissä pysytteleminen vaatii. Yksi meistä totesi viimein, että “mikäli ei ole pahoja sairauksia tai mielenterveysongelmia, täytyy olla aidosti aika tauno, jos epäonnistuu täysin”. Vaikka modernin maailman paineet ovat monille arkea ja hyvinvointiyhteiskunnasta leikataan tällä hallituskaudella ideologisista syistä, alkeellisimmalla tasolla meistä pidetään huolta kaikin tavoin pyrkien siihen, että pysymme hengissä ja toimintakykyisinä. Koulut ovat ilmaisia, yhteiskunta antaa rahaa opiskeluun, kouluissa saa ruokaa, vapaa-ajan sivistys on helppoa kirjastolaitoksen ansiosta, viranomaiset ovat velvoitettuja pitämään sinusta huolta, terveydenhuolto pelastaa, jos henki on mennä, ja työttömänä saat korvauksia, että selviät. Asunnottomuus on verrattain pieni ongelma. Veroilmoituskin tehdään käytännössä ihmisen itsensä puolesta nykyään.

Jos sivistyksen alueista useimmin esiin nostettu yleissivistys on kansalaisen arkitoiminnassa vaadittavien tietojen omaksumista, sen tarvetta on vähennetty radikaalisti. Yhteiskuntaelämän perustoiminnot ovat lähes automatisoituja. Vastineeksi pyydetään verojen maksamista ja miehiltä varusmiespalvelusta tai vastaavaa. Kun maksat laskut ajallaan, puet kengät oikein päin jalkaan ja osaat käydä kaupassa, voit toimia yhteiskunnan jäsenenä eikä kukaan katso sinua kahdesti. Jos perustaitojen osaamiseen vaaditaan näin vähän, ei ole ihme, että mikään muukaan sivistys ei paljoa kiinnosta.

Kun mennään tästä perustasosta eteenpäin, vaaditaan yksilöltä vähän enemmän panostusta koulun selvittämiseen, töiden tekemiseen, siivoamiseen, arjen pyörittämiseen. Jälleen siis, mikäli elämä ei ole sairauden varjostama. Viihdettä piisaa niin ilmaiseksi kuin maksusta, jos uteliaisuus riittää siihen. Opiskeleminen on muuttunut entistä helpommaksi, koska oppilaitokset päästävät tunaritkin lävitse.

Erään ystäväni työpaikalla on hanttihommissa täysi toope, jätettäköön kertomatta missä ja muutettakoon tiettyjä yksityiskohtia yksityisyyden vuoksi. Vuosienkaan työkokemuksen jälkeen tämä työntekijä ei osaa perusasioita vaan joutuu tarkistamaan niitä esihenkilöiltään. Pienenkin paineen alla hänen kuuppansa lamaantuu. Hän osaa vain vaivoin edes toimia työympäristössään. Tyyppi on ammattitaidoton uuno, jota kaiken järjen mukaan ei tulisi pitää työmarkkinoilla ollenkaan vaan antaa olla kotona nostamassa työttömyyskorvausta. Kukaan täystyöllisyyttä tosissaan ajava porvari ei ole koskaan tavannut tällaista henkilöä, mikä on sääli; olisi upeaa katsoa sitä kognitiivisen dissonanssin räjähdystä ihmisen silmien takana. Koska kukaan muukaan ei suostu tekemään pölvästin hommia, hän kerää palkan joka kuukausi, menee työpäivän jälkeen kotiin tyytyväisenä itseensä ja käyttää vapaa-aikansa harrastuksiin eli videopelaamiseen ja penkkiurheiluun. Vitsi on siinä, ettei hän edes tajua olevansa paska työssään, vaikka kaikille muille se on ilmiselvää. Toinen vitsi on, ettei kyseisellä tyypillä ole mitään mielipiteitä mistään ja elämänsä aikana hän on peruskoulun jälkeen lukenut tuskin edes Aku Ankkaa. Kolmas vitsi on, että hänen kaltaisiaan on työmarkkinoilla enemmänkin. Toisin kuin joku toinen voisi, minä en pidä tätä esimerkkinä demokraattisen yhteiskunnan onnistumisesta ja osoituksena siitä, että maasta se pienikin ponnistaa. Elämä on rakennettu niin, että toistaidotonkin voi pelata sen lävitse ja päästä ehkä bonustasoille eli eläkkeelle ennen game overia. Koska vaadittavan yleissivistyksen taso on niin matala, on kaikki muukin sivistys käynyt merkityksettömäksi.

Moderni, keskiluokkainen, koulutettu ihminen tarvitsee silti tunteen jatkuvista ongelmista. Koska ongelma ei selvästikään ole enää hengissä pysyminen, sen tilalle on tullut kysymys siitä, miten pysyä hengissä hyvin. Tähän tulee signaaleja tuhannesta suunnasta yhtä aikaa, ennen kaikkea medialta, niin perinteiseltä kuin sosiaaliselta, sekä mainoksista. Miten kasvatat lapsesi oikein, harrastatko oikeita asioita, oletko liian lihava, tarkkailetko painoasi liikaa, rakasta itseäsi, älä rakasta itseäsi liikaa oletko kenties autisti pitäisikö mennä terapiaan pitäisikö sinun panna kaikkia mut hei on ihan ok jos et pane ketään okei OKEI?!!?!

Sivistyksen puute ei kuulu huolien joukkoon. Kuka tahansa selviää yhteiskunnan normaaleista haasteista, joten sivistystä ei tarvita selviytymiseen eikä työelämässä. Sillä ei ole sosiaalista arvoa, koska sen ovat korvanneet toiset, edellä luetellut, asiat. Kaiken lisäksi sivistyksellä ostettava status on menettänyt merkitystään. Sivistyksellä ei ole aina arvoa edes kulttuurialalla. Sosiaalisissa suhteissa lukeneisuutta ja laajaa tietopohjaa voidaan pitää muille esitettynä haasteena ja suoranaisena loukkauksena.

Hyödykkeiden maailmassa sivistyksen itseisarvo on lakannut olemasta. Sivistyksestä ei nähdä olevan hyötyä, koska kaikki nähdään välinearvona, jonka ainoa päämäärä on minä. Siksi sivistyksen standardit ovat laskeneet. Myös sen on oltava helposti kaikkien saatavilla. Jos se ei ole helposti omaksuttavaa, se on elitististä ja siksi turhaa.

Tästä kehityksestä syytetään kapitalismia, toisaalta hyvin harvoin olen kuullut vasemmistolaistenkaan puhuvien päiden osoittavan omaa sivistystään ja tietoaan. Pikemminkin sivistyksen idea tuntuu kiehtovan enemmän kuin sivistys itse. Voi kunpa voisin olla sivistynyt tarvitsematta nähdä vaivaa siihen! Tervetuloa seminaariimme siitä, millaista kieltä sinun tulee käyttää ollaksesi sivistynyt. Tuntuu siltä, että kaikki haluavat määritellä sivistyksen omalla, itselleen sopivalla tavalla. Jos et voi saada haluamaasi, siirrä maalitolppia. Mikäli tajuat olevasi liian saamaton sivistyksen hankkimiseen, ei hätää, voit kertoa hankkivasi sydämen sivistystä olemalla lempeä ja empaattinen.

Itseään sivistyneinä pitävät mainostavat älyään Instagramin kaltaisissa palveluissa argumenteilla, jotka on helppo kyseenalaistaa. Älymystöksi tituleerattu kansanosa (taiteilijat ja osa tutkijoista) elää harhassa, jossa oppimisen ja työn on korvannut pöhinä. Tätä ei haluta hyväksyä samaksi ilmiöksi kuin muuta kansanosaa vaivaava orjuus videopelien ja television äärellä.

Kapitalismi ei mielestäni ole suoraan luonut mitään vaan mahdollistanut internetin kanssa sen, että isoissa ihmisyhteisöissä aina elävä anti-intellektualismi on päässyt lännessä nousemaan hallitsevaan asemaan. Kiina on ymmärtänyt tämän, ja siksi TikTok tarjoaa siellä väkisin myös opettavaista materiaalia. Eliitti taas on tyytynyt hallitsemaan uutta ihmisryhmää, populistista keskiluokkaa, rahalla ja valvontalaitteilla, koska sivistyksellä ei voi enää hallita sitä.

Asia ei toki ole aivan näin yksinkertainen, sillä älyllä päästään edelleen hallitsevaan asemaan. Sivistyksen puolustukseksi annetaan aina empatiaa, tunnetaitoja, ongelmanratkaisua. Minä tarjoaisin aivan toisenlaista kulmaa: valtaa. Sivistys edesauttaa älyä, äly auttaa valtaa ja kontrollia. Mitä älykkäämpi olet, sitä vaikeampi sinua on hallita. Et ehkä hallitse omaa elämääsi kuin kuningas mutta erotat eri asioiden limittäisyydet ja ymmärrät niiden olemassaolon paremmin. Se tuo elämään vapautta.

Olemme tietyissä osissa maailmaa, erityisesti tietyissä yhteiskuntaluokissa, päässeet kapitalismin loppupisteeseen, sen maaliin, joten kaikki sen toimivuuden kannalta turha kuoriutuu pois. Sivistyksen arvo tippuu, koska sitä ei näennäisesti tarvita mihinkään arkielämässä ja keskivertokuluttajaa vituttaa, että on jotain, mitä hän ei voi saada rahalla. Sivistyksestä on tullut yksi alakulttuurisignaaleista, vastakulttuuriin kuulumisen merkki. Sivistykseen joskus liitetty kasvaminen ihmisenä taas on retoriikkaa, jonka ovat omineet uskonnolliset huijarit ja heidän seuraajansa.

* *

Julkisesta keskustelusta voi todistaa sivistyksen tason tai ainakin sen, mihin suuntaan sitä ollaan ajamassa. Sivistyneen ihmisen on yhä vaikeampi sietää tietoyhteiskuntaa, koska tyhmyys hyökkää siellä jatkuvasti päälle. Sivistyneen on itseään suojellakseen elettävä enemmän offline ja rajoitettava verkkokäyttäytymistään.

Tyhmyydellä ei ole tekemistä muiden ihmisten maailmankatsomusten kanssa, vaikka maailmankatsomus antaa jotain osviittaa. Pannukakkumaahan uskova ihminen on todennäköisemmin myös muissa asioissa epäluotettavampi kuin ihminen, joka ymmärtää fysiikan opintojensa pohjalta, miksi maapallo ei voi olla muuta kuin pallo. Älykäs tai sivistynyt pannukakkumaahan uskova ihminen on silti mahdollinen. Väärässä oleminen ei ole itsessään tyhmyyttä.

En tarkoita myöskään mielipiteitä. Ihminen voi olla lähes mitä mieltä tahansa ja olla silti typerä tai älykäs, sivistymätön tai sivistynyt.

Tarkoitan argumentaatiovirheitä. Julkinen keskustelu ei ole kauheaa siksi, että muilla on eriävät mielipiteet. Se on kauheaa siksi, että virheellisten argumenttien määrä on valtava ja osa niistä on muodostunut yleiseksi retoriikaksi.

Typeryydestä pitää puhua avoimesti, sillä se on olemassa ja aktiivisesti maailmassa toimiva voima. Argumentaatiovirheet ovat konkreettisimpia esimerkkejä käytännön typeryydestä.

Seuraavassa lista silmiini usein osuvista argumentaatiovirheistä:

  • Argumentum ad metum eli pelottelu. Asetetaan vastakkain kaksi asiaa, joiden välinen kytkös vaatisi tarkempaa seulaa. Esimerkiksi, jos terveyspalveluista ei leikata, hyvinvointivaltio loppuu. Tai toisinpäin. Moni ei tunnista pelottelua ajatteluvirheeksi, koska ei käsitä virkkeen alkupuoliskosta seuraavaa valtavaa loikkaa toisen puoliskon johtopäätökseen, vaikka todellisuudessa väliin mahtuu monta monimutkaista prosessia. Virheargumentin käyttäminen on ymmärrettävää, sillä aikaa säästääkseen asioita on joskus tiivistettävä. Liioittelu voi olla myös tehokeino. Kaikkein huimimmat loikat vaativat silti “Miten niin?” -kysymystä. Poliitikot hyödyntävät tätä virhettä puhuessaan julkisesti ja esittävät loukkaantunutta, jos väitteet kyseenalaistetaan.
  • Argumentum ad odium eli katkeruuteen vetoaminen. Kaikki esitetty kritiikki johtuu kaunaisuudesta, suomalaisessa versiossa kaikki johtuu kateudesta.
  • Sanakikkailu eli pyöritellään sanojen merkityksiä niin, että keskustelu muuttuu konkreettisesta semanttiseksi. Tämä on usein tahallista ja tavoitteiltaan propagandistista. Tätä käytetään paljon poliittisen kentän eri laidoilla.
  • Savuverho, mielestäni yleinen ja helppo virhe tehdä itse. Monimutkaiseen ongelmaan esitetään kuin vaivihkaa “tehokkainta” ratkaisua ja jätetään kyseenalaistamatta, onko ratkaisu tehokas ollenkaan. Lapset käyttäytyvät nykyään huonosti, vanhempien täytyisi kurittaa lapsiaan enemmän.
  • Kaltevan pinnan argumentointi on klassikko, jossa asia A:n oletetaan johtavan maagisesti tai todisteiden vastaisesti asia B:hen ja B:n johtavan C:hen. Jos elokapinan sallitaan tukkivan Mannerheimintie, seuraavaksi anarkiasta tulee sallitumpaa kaikkialla ja viimein suomalainen yhteiskuntarauha romahtaa.
  • Nirvana-virhepäätelmä: Asiaa X ei kannata tehdä, koska se ei ole ratkaisuna täydellinen. Esimerkiksi lasten puhelinaikaa ei kannata rajoittaa, koska aikuisten antama esimerkki on isompi ongelma. Esiintyy myös muodossa, jossa muutoksia ei pidä tehdä, koska on marginaalinen mahdollisuus, että niistä seuraa jotain ikävää. Lasten puhelinaikaa ei kannata rajoittaa, koska joku lapsi voi menettää ainoan henkireikänsä elämään.
  • Väärä divisio, eli jos olet osa jotain argumentoijalle ikävää, myös sinun on oltava samalla tavalla ikävä. Minun tuskin tarvitsee selittää, kuinka tämä ilmenee.
  • Olkiukko, kenties tunnetuin virheellinen argumentti, jossa kiistakumppanin väitettä vääristellään omiin tarkoitusperiin. Olkiukko sekoitetaan usein argumentum ad hominemiin, jossa argumentti yritetään todistaa vääräksi kritisoimalla sen esittäjää. Olkiukkosyytöksiä heitetään miten sattuu, usein pahantahtoisesti. Esimerkiksi hyvää tiivistelmää jostain aiheesta saatetaan syyttää tekijänsä luomaksi olkiukoksi, vaikka se koostuisi lähdemateriaalista otetuista johdonmukaisista lainauksista. Ironista kyllä, syytös on itse olkiukko.
  • Sanahelinä, kaunista puhetta vailla sisältöä. Yleinen huijareiden tapauksessa, toisinaan politiikassa ja aktivismissa. Tunnistan new age -retoriikasta. Jotkut tuntuvat antavan tämän käyttäjille paljon anteeksi, jos sanottu kuulostaa tarpeeksi kauniilta. Yksi sietämättömimmistä kulttuuripiirejä vaivaavista argumentaatiovirheistä.
  • Hätäisessä päätelmässä asian A on johduttava asiasta Z, vaikka vaihtoehtoja olisivat myös B, C, D… Trollaamisen perustyökaluja, sukua väärälle dilemmalle, jossa oletetaan ongelman ratkaisuksi vain kaksi vaihtoehtoa, vaikka niitä olisi useampia.
  • Argumentum ad consequentiam eli väitetään jonkin olevan oikein/väärin, koska siitä seuraa hyvää/pahaa. Omasta mielestäni salakavala ja yleinen virhe, koska monille tuntuu olevan mahdotonta käsittää, että asiat voivat olla hyviä tai huonoja suorista seurauksistaan riippumatta. Haavoittuneen ihmisen tappaminen on oikein, koska se saa kärsimyksen loppumaan.

Jos tunsit omatuntosi vihlaisevan, hyvä. Se osoittaa, että sinulla on sellainen.

Argumentaatiovirheitä on lukuisia, mutta ohessa listaamiani tuntuu yhdistävän se, että niiden pyrkimys on mustavalkoistamalla löytää yksinkertaisia vastauksia kaoottisiin ongelmiin ja samalla kyseenalaistaa vasta-argumentit liian monimutkaisina. Tämä voi tietysti johtua siitä, että kiinnitän juuri näihin virheisiin huomiota. Väitän silti, että yhdet argumentaatiovirheet ovat yleisempiä kuin toiset. Esimerkiksi vinoutuneen otoksen argumentaatiovirheeseen kiinnitetään nykyisenä poliittisten gallupien aikana erityistä huomiota, ja lehtien lukijat tuntuvat olevan sen suhteen valppaita. Voidaan arvailla, että ehkä gallupien luotettavuuden syynääminen on johtanut tavallista suurempaan herkkyyteen virheen tunnistamiseksi. Pelurin virhepäätelmään eli satunnaisuuksien luulemiseen todennäköisyyksiksi ei julkisessa keskustelussa tunnuta nojaavan kauhean usein. Reifikaatio eli metaforan kohteleminen todellisuutena on jo niin paljon abstraktia ajattelua vaativa virhe, ei reaktiomainen, ettei se tule kovin luonnollisesti vastaan.

Argumentaatiovirheiden listaa ei pidä seurata orjallisesti, ja ihmisillä pitää olla oikeus tyhmyyteen heikoilla hetkillään. Jokainen on typerä ainakin joskus. On hyvä säilyttää mahdollisuus vitsailla tai päästää paineita käyttäen argumentaatiovirheitä apunaan. Osa argumentaatiovirheistä muuttuu paikkansapitäviksi väitteiksi, jos konteksti sallii sen tai perustelut ovat kattavat. Luottoa lukijan kykyyn erottaa liioittelu todesta on oltava.

Typeryydeksi virheet muuttuvat sitten, kun ne ovat toistuvia, eikä ihminen tunnista tai halua tunnistaa nojaavansa huonoon päättelyyn, vakavaksi silloin, kun virheillä on yhteiskunnallisia seurauksia.

Argumentaatiovirheissä kivuliainta on se, etteivät niitä tekevät ihmiset aina ymmärrä päättelynsä hataruutta. Heille on vaikeaa selittää, miksi argumentti on virheellinen. Psykologiset puolustusmekanismit nousevat vastarintaan. Siksi ammattimaiset trollit hyödyntävät argumentaatiovirheitä taitavasti. Valitettavasti trolleja ei aina edes tarvita tällaiseen työhön, sillä kylvämme virheitä itsekin. Ajattelun mokat ovat mittava sivistyksen vastainen työkalu.

* *

Sivistys tarkoittaa omaksuttua tietoa, ja tietoa hankkiakseen ja omaksuakseen on tehtävä työtä. Eli luettava ja koettava ja ajateltava. Tätä näkemystä pidetään vanhanaikaisena. Ylen sivistyskyselyssä osa ihmisistä piti sivistystä synonyymina toimintavalmiuden, sosiaalisten taitojen tai loogisen päättelykyvyn kanssa. Kaikki nuo ovat tärkeitä, mutta pohjimmiltaan ne ovat kehikko sisällön ympärillä. Jos sivistys on valmiutta, jossa tiedolla on vähäisempi merkitys, väite haiskahtaa rajalliselta, kovasti omien mieltymystensä itsetyytyväiseltä puolustamiselta ja jopa henkisen laiskuuden ylistykseltä.

Jos tieto on vain jotain, jonka voi tarvittaessa etsiä eikä sitä tarvitse sisäistää, ei saatu tieto voi näkyä ihmisen toiminnassa kuin vajavaisena, hädin tuskin ihmistä paremmaksi tekevänä. Itselleen ja ympäristölleen ihmisestä ei tule miellyttävämpi. Esimerkiksi ruokapöydässä istuessa on eri asia tarkistaa puhelimella oikeat käytöstavat kuin tietää ne ja toimia heti tavan mukaan.

Minulle ei riitä, että osaa päätellä asioita. On tutustuttava aiheisiin. Tiedän varmasti, etten tunnistaisi kaikkia luettelemiani argumentaatiovirheitä, jos en olisi lukenut niiden olemassaolosta. Antiikin klassikoista on mielestäni luettava ainakin jotain, käännöksinä tai ei, eikä pelkkä Wikipedia riitä. On osattava katsoa luontoa tunnistaen ainakin joitain lajeja. Prosenttilaskuja on osattava tehdä ilman laskinta. Historiasta on tunnistettava suuret nimet ja tapahtumat. On tunnettava puolueet ja niiden kantojen erot. Ei haittaa, jos on tehnyt päihdekokeiluja, taiteillut, tehnyt kauppoja, tehnyt työkseen vähän kaikenlaista ja matkustanut omilla ehdoillaan edes joskus. Tai tehnyt origameja, ampunut aseella, harrastanut urheilulajia, käynyt museoissa ja konserteissa, uinut avannossa, soittanut jotain soitinta, kulkenut Suomen päästä päähän, mitä nyt vain. Ajan tasallakin olisi jossain määrin hyvä olla. Erityisesti tulee puhua kasvotusten toisille, erilaisille ihmisille.

Ihminen voi edelleen olla älykäs ilman näitä asioita, sivistynyt ei. Ja vaikeaksi se älykkyyskin käy.

En ole kovin sivistynyt, mutta ainakin tiedän sen. Tiedän omalla mittapuullani välttävästi eri asioita, joitain hyvin. Silti olen vasta lapsi. Olen hiekanjyvänen ihmiskunnan kasaaman tiedon valtameren rannalla. En tule koskaan olemaan mitään muuta. Se on hirvittävää. Se ei ole hirvittävää siksi, että olen merkityksetön ja pienuuteni sisäistänyt. Pienuus on päinvastoin vapauttavaa. Mitättömyys on hirvittävää siksi, että on yhä enemmän ihmisiä, jotka ovat minua paljon enemmän ulalla eivätkä edes käsitä sitä. He ovat sivistyneen ihmisen jokapäiväinen helvetti.

  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • …
  • 10
  • Next

Sitaatti

“You were sick, but now you’re well again, and there’s work to do.”

”Kaikkein eniten häntä ilahduttivat suuret keltaiset voikukat, aukinaiset, kaikki kukintonsa auringolle levittäneet. Ne olivat hänen kasvonsa – tuollaiselta hänestäkin tuntui, ja tunteensa osoittaakseen hän piirtäisi voikukan. Piirtämisen tarve, piirroksellisen kunnianosoituksen tarve, oli välitön ja voimakas: hän polvistui, laski piirustusalustansa maahan ja piirsi voikukan pidellen sitä toisessa kädessään.”

”Myös yksityisesti ja maaseutukaupungeissa kaikki kansalaiset ovat rukoilleet terveyteni puolesta yksimielisesti ja jatkuvasti kaikilla uhriaterioilla.”

“God appears, and God is Light
To those poor souls who dwell in night,
But does a human form display
To those who dwell in realms of day.”

“Violence without violation is only a noise heard by no one, the most horrendous sound in the universe.”

“It can’t be gone; I was just there two arns ago. I got shot. I drank piss.”

Hae

Kategoriat

Kirjoitettua

Kadotkaa eetteriin

Art and Popular Culture, Aurinkoon tuijottelua, Deepfocuslens, Georg Rockall-Schmidt, Little White Lies, Mediaalinen maailma, Nietzschen aivastus, Nyx Fears, Opus vei, Senses of Cinema, Taikalyhty

Luetuimmat nyt

  • Serbian kevät
  • Ei kannata varastaa hyviltä
  • Ihmeistä

Kategoriat

© 2026 Valoa ja mustetta | Powered by Minimalist Blog WordPress Theme