Valoa ja mustetta

Kirjallisuusblogi

Menu
  • Blogi
  • Laajakuva
  • Mediaalinen maailma
  • Jatkosota-extra-extra
  • Kuukauden soittolista
  • Tietoja
Menu

Avainsana: soittolista

Sielun Veljistä

Posted on 04.08.201823.09.2024 by kangasvalo

Harvoja teini-iässä löytämiäni yhtyeitä jaksan kuunnella tänä päivänä. Vielä vähemmän on lapsena kuuntelemaani musiikkia, johon jaksan palata aidolla kiinnostuksella.

Tuttuus on tehnyt myyräntyönsä, samoin liika nostalgia, jota kavahdan. Joissain tapauksissa myöhemmin ilmestyneet huonommat levyt ovat romuttaneet kokonaiskuvaa niin paljon, että myös vanhoihin levyihin on tullut kolhuja – ne vaikuttavat enää onnekkailta vahingoilta.

Sitä ongelmaa ei ollut Sielun Veljissä. Jo vuosia aiemmin lopettaneen yhtyeen katalogiin oli turvallista uppoutua. Levyjä oli tehty hillitty määrä, ja ne olivat kaikki vähintäänkin kuunneltavia. Etäisyys korosti lapsena niin tärkeää musiikin yllätyksen ja vaaran tunnetta.

Turvallisen tuttu Ismo Alankokin tuntui Siekkareissa vieraalta tyypiltä ja joukkue kokonaiselta bändiltä, toisin kuin muut kokoonpanot hänen urallaan.

Tarpeetonta nostalgiaa ei syntynyt, koska musiikki ei ollut leimallisesti omalta ajaltani. Pitkään ikään on vaikuttanut, että koko katalogi on edelleen vahva, mutta uusia perusteita vaihtaa sen suosikkia löytyy jatkuvasti. En ole varma olenko edelleenkään kuullut kaiken, mitä esimerkiksi Softwood Music -albumista voi saada irti.

Vähäisistä lahja- tai viikkorahoista hissuksiin ostetut levyt olivat ennen Spotifya kävelyitä sokkona uusiin maailmoihin. Kun yhtye on niin poikkeuksellinen kuin Siekkarit oli, uudet ostokset todella tuntuivat seikkailulta.

*

Ei ole liioittelua väittää, että Sielun Veljet on kansainvälisesti aliarvostettu post-punk-yhtye, josta oli enempään kuin sinkkujen pohjalta koostettuihin tylsiin kokoelmalevyihin.

Toisin kuin tämän kirjoitussarjan Leavings-setissä, olen albumien tasavahvuutta korostaakseni jättänyt listasta ulos kaikki hitit, jotka eivät edusta bändin parasta osaamista.

Lähimpänä suurta suosikkia on vain singlenä julkaistu Kevät, joka edustaa listalla perinteisempää rock-musiikkia. Myös Suomi-Finland-levyn Ihminen on sisällytetty kokoelmille single-julkaisunsa takia. Millään muulla tavalla se ei ole yleisöystävällinen kappale.

Osasyy hittien poisjäämiseen on ärtymykseni T. T. Oksalan liian puhtoista tuotantotyyliä kohtaan, jota kuullaan yhtyeen menestyksekkäimmillä levyillä L’amourha ja Kuka teki huorin. Niillä on paljon hyviä kappaleita, mutta valintani pistävät korvaani tässäkin setissä liian puunattuina.

Onneksi asia korjattiin niitä seuranneella Suomi-Finland-levyllä, joka kuulostaa lelusoundeineen vastaiskulta kahden edeltäjänsä liian avaralle ja siistille äänimaailmalle. Tuottajaksi oli vaihtunut Riku Mattila.

Sielun Veljissä on albumien perusteella kyse rohkeudesta heittäytyä uuteen, hypnoottisen toiston voimasta ja sen rinnalla kulkevasta pimeydestä. Setin aloittava Lammassusi on enemmän Sielun Veljet -kappale kuin esimerkiksi kantaa ottava Tiskirätti, joka kuulostaa enemmän Ismo Alangolta soolona.

Mä olen lammas suden vaatteissa,
sä voit pyytää mua riisuutumaan,
ja kun susipuvun päältäni kuorin
olen valmis lankeemaan
kesyyn arkaan lampaaseen,
joka susipukuun sukeltaa.

Poissaolollaan loistaa eniten Peltirumpu, joka on ylisoitettu ja siksi enää vain sietämätön. Muista hiteistä Rakkaudesta-single on hieno kaikessa avoimuudessaan. Sen jättämistä pois harmittelin, mutta tilaa ja paikkaa ei yksinkertaisesti ollut. Liikaa soitettu sekin.

Romanttisiksi korvikkeiksi olen valinnut L’amourhan kiihkeän ja todentuntuisen Ikävän, ja Kuka teki huorin -levyn lohduttavan Kaksin-balladin.

Omituisin valinta on ehkä Musta laatikko -levyllä oleva flamenco Pilvilinna, jonka laulaa poikkeuksellisesti Jukka Orma – ja joka kuulostaa enemmän hänen sooloprojektiltaan kuin Sielun Veljiltä.

Junnaavaa melankoliaa edustavat niin Kevään vastapari Talvi, Ihminen kuin päättävä Rauhallista. Yhtyeen tunnusomaista maanisuutta tuovat joukkoon Tuulelta vastauksen saan, sen kaksoisveli Hei soturit, Huuhaa puuhaa ja muut aliarvostetut albumiraidat.

Jotta kaikki ei olisi vain kreisiä tai melankoliaa, Onnellinen päivä saa olla ihana helpotus loppupuolella.

Uran jälkeen julkaistuja live-ottoja en ole valinnut enkä sivuprojektien kappaleita. Myös muuten mainiot Tuomari Nurmio -coverit olen jättänyt pois ja keskittynyt alkuperäistuotantoon.

Comebackin aikoihin julkaistu Nukkuva hirviö -single puuttuu, koska se oli onnetonta kuultavaa, kuten oli Ilosaarirockin väsynyt comeback-keikkakin. Lähdin loppupuolella kesken pois välttääkseni ryysiksen. Joitain asioita ei voi toistaa.

Gösta ja kumppanit

Posted on 27.07.201823.09.2024 by kangasvalo

Ylen radiopuolella on tarjolla jos jonkinlaista Gösta Sundqvist -aiheista ohjelmaa, ei vähäisimpänä Leevi and the Leavings -yhtyeen jokaisen kappaleen läpikäyvä ohjelmasarja.

Sitä kuunnellessa aloin pohtia, mitä Leavingsin kappaleita pidän suurimmassa arvossa. Ohessa sitä varten kikkailemani alle 90 minuutin eli näppärän mittaisen C-kasetin soittolista.

Kuten näkyy, mielestäni pateettiset rakkauslaulut ja yleensä ne kappaleet, joissa Sundqvistin ironia pettää ja herkkyys astuu sisään ovat Leavingsin parhaita, tunteikkuudessaan melkein sietämättömiä hetkiä.

Yliampuvimmat huumorivedot ovat pääasiassa poissa. Tätä kuvaa se, että listallani edustetuin Leavings-levy on yhtyeen vakavin: Perjantai 14. päivä (1986). Pidän sitä kokonaisuutena onnistuneimpana Gösta Sundqvistin saavutuksena.

*

Ei humoristisena pidän myös mainiolta Musiikkiluokka-albumilta (1989) löytyvää Unelmia ja toimistohommia, joka on minulle Se Leavings-kappale. Lyriikoistaan huolimatta se ei ole pelkkä pornolaulu. Kappale on maskuliininen puhuttelevalla ja surullisella tavalla.

Maanantaiaamuna krapula ja vapina, tuijotan vessan seinää.
Olen työpaikan sonni, porsas sekä apina suu täynnä kuivaa heinää.
Silti toimiston tyttöjen salaisissa unissa kaikkien kanssa vehtaan.
Tunnen hankaussähköä, kipinöitä munissa, minä se vasta kehtaan
olla mies…

Nainen, tahdotko, että sut pois näistä kuvioista veisin?
Jos haluat, voit vaikka istua kasvojen päälle hajareisin
ja syviä naarmuja raapia selkääni punaisilla kynsillä,
puhua kielillä, kiusata hengiltä tekemällä kaiken, kaiken…

Alun lokkiäänet, kertosäkeen melodia ja Sundqvistin äänirekisterin yläpää tekevät päähenkilön himosta tragedian. Pöntöllä kyykkivä sotkuinen sankari kuvittelee olevansa toimiston tyttöjen märkien unien kohde. Kertosäkeessä paljastuu kivulias läheisyydenkaipuu ja halu alistua naisen kosketukselle.

Kun kappaleessa lauletaan, että minähahmo voisi viedä unelmiensa kohteen “pois näistä kuvioista”, tekee Sundqvistin ääni selväksi, että kyse on puhujan omasta halusta paeta arkeaan ainoalla tavalla, joka voi tuntua edes haaveissa realistiselta. Sen sijaan tarjolla on vain krapulaa.

Nuorena ja puritaanisempana skippasin kappaleen lähes poikkeuksetta, koska en ymmärtänyt sitä. Nykyään se on minulle yllättävän henkilökohtainen. Sen arkisuudesta eroon pyrkivät eroottiset fantasiat resonoivat melankolisten päiväunieni kanssa.

Jonain toisena päivänä täysin ironiaton En tahdo sinua enää olisi disco-pessimismissään ykkösvalintani. Kumpikin kappale kuulostaa italo-popilta, edellinen hiukan klassisemmalta San Remo -kilpailun kappaleelta, jälkimmäinen 80-luvun syntsailulta, kuten Franco Battiaton ja Alicen euroviisuvedolta I treni di tozeur, joka tosin ilmestyi paria vuotta myöhemmin.

En tahdo sinua enää on tiivis ja satuttava, hyvää pahoinvointimusiikkia. En usko, että sitä voi koskaan soittaa liikaa. Sundqvistin siskon, Haijen, lauluääni tuo viiltävässä kirkkaudessaan kaivattua vastapainoa Sundqvistin pehmeälle tenorille.

*

Olen pitäytynyt valinnoissani lähinnä klassikoissa. Poika nimeltä Päivi, Onnelliset, Pohjoisen taivaan alla ja Elina, mitä mä teen? ovat kaikki ansainneet paikkansa suomalaisessa pop-kaanonissa.

Olen kuitenkin tehnyt myös muutamia erikoisempia poimintoja. Moottoritiemurhaaja muistelee… on yksi viimeisiä todella hyviä kappaleita yhtyeen tuotannossa ja lyhyt paluu konevetoisempaan soundiin. Äitisi vietteli minut on hienovaraisen eroottista Leavingsia ja jälleen päiväuniosastoa, suotta unohdettu raita bändin tunnetuimmalta levyltä Häntä koipien välissä (1988).

Marjo-Riitta, rahtarin rakkaus olisi jangle pop -kulttikappale, jos se olisi tehty sähköisenä englanniksi. Pikkutyttö flirttailee kielletyn rakkauden kanssa, mutta ihanan viattomasti, ilman rivouden häivää. Sundqvist pysyttelee vielä asteen verran kauempana vääristä mielleyhtymistä kuin Kauko Röyhkän Pikku enkeli.

Viisas talonmies on hilpeä, huilua myöten Jethro Tullille vivahtava kuvaus kerrostaloarjesta. Rikas, rakas ja yksinäinen onnistuu herättämään sympatiaa kohdettaan, miljonääriplayboyta kohtaan. Kappaleen kosketinkuviot ovat sen selkäranka.

Surumetsien talvimorsian on lähes koomisesti tukahduttavan murheellinen, mutta yksi Sundqvistin abstrakteimpia ja kauneimpia tekstejä. Vanha koulukuva jatkaa samassa sävyssä, ja käsittelee nostalgista menetystä muistellessaan kuollutta luokkatoveria.

Viimeinen erikoisempi valinta on singlen b-puolena julkaistu 70-lukulaisen pehmeästi svengaava Kissanpentu, jossa on muutama Leavingsin naiivein (ja lähes tunteetta laulettu) rakkauslaulurivi. Ne muistuttavat nuoruuden ja ehkä vanhemmankin iän sydämen ailahteluista:

Sinä sytytit minut kuin savukkeen,
minä sinut kuin kynttilän,
vaikka koko kaupunki mainosvaloineen
tuntui pimeässä sykkivän.
Tuoksuit omenankukalle sylissäni,
sitä tuoksua rakastin,
ja vaikka ehkä halusitkin olla vain ystäväni,
tiesit ketä kaipasin iltaisin.

*

Kuten listasta näkyy, makuni on konservatiivinen. Silti monet ilmiselvimmät puuttuvat: Teuvo, Rin Tin Tin, Rakkauden työkalu, Itkisitkö onnesta? Kivoja ralleja toki, mutta soitossa kuluneita, ja osa niistä on nimenomaan ralleja, ryyppäysrenkutuksiksi taantuneita.

Poikkeus on Laura Jenna Ellinoora Alexandra Camilla Jurvanen, joka on melkein yhtä ärsyttävä kappale kuin samana vuonna (1996) ilmestynyt J. Karjalaisen Missä se Väinö on? eikä sen pois jättäminen harmita yhtään.

Suoremmista pornoiluista olisin halunnut valita joko Mäyrän tai Eldoradon, mutta ne eivät kumpikaan sopineet tai mahtuneet joukkoon.

Vaikkapa Äitisi vietteli minut ansaitsee kaikkia edellisiä ennemmin paikan aidosti kestävien Leavings-biisien joukossa. Vain yhden kansansuosikin pois jäämistä hieman kadun: Pohjois-Karjala on edelleen tehokas syntikkajytke jo kaikille tutun aloituksensa takia (“Minä halusin tavata Annelin, / sillä tiesin sen minua vielä etsivän.”), mutta kun asettaa itselleen rajoja, julmiakin valintoja on tehtävä.

  • Previous
  • 1
  • …
  • 7
  • 8
  • 9
  • 10

Sitaatti

“You were sick, but now you’re well again, and there’s work to do.”

”Kaikkein eniten häntä ilahduttivat suuret keltaiset voikukat, aukinaiset, kaikki kukintonsa auringolle levittäneet. Ne olivat hänen kasvonsa – tuollaiselta hänestäkin tuntui, ja tunteensa osoittaakseen hän piirtäisi voikukan. Piirtämisen tarve, piirroksellisen kunnianosoituksen tarve, oli välitön ja voimakas: hän polvistui, laski piirustusalustansa maahan ja piirsi voikukan pidellen sitä toisessa kädessään.”

”Myös yksityisesti ja maaseutukaupungeissa kaikki kansalaiset ovat rukoilleet terveyteni puolesta yksimielisesti ja jatkuvasti kaikilla uhriaterioilla.”

“God appears, and God is Light
To those poor souls who dwell in night,
But does a human form display
To those who dwell in realms of day.”

“Violence without violation is only a noise heard by no one, the most horrendous sound in the universe.”

“It can’t be gone; I was just there two arns ago. I got shot. I drank piss.”

Hae

Kategoriat

Kirjoitettua

Kadotkaa eetteriin

Art and Popular Culture, Aurinkoon tuijottelua, Deepfocuslens, Georg Rockall-Schmidt, Little White Lies, Mediaalinen maailma, Nyx Fears, Opus vei, Screen Slate, Senses of Cinema, Taikalyhty

Luetuimmat nyt

  • Serbian kevät
  • Muutamia huomioita kirjallisuuden myymisestä ruotsalaiselle asehullulle
  • Kommentti lukuhäpeästä

Kategoriat

© 2026 Valoa ja mustetta | Powered by Minimalist Blog WordPress Theme