Valoa ja mustetta

Kirjallisuusblogi

Menu
  • Blogi
  • Mediaalinen maailma
  • Jatkosota-extra-extra
  • Kuukauden soittolista
  • Tietoja
Menu

Avainsana: sivistys

Jälkikirjoitus

Posted on 21.11.202323.09.2024 by kangasvalo

Sivistys on vaikeaa. Se on niinkin vaikeaa, että on helpompi tuhota kuin sivistyä. Monille miehille on paljon helpompi hyväksyä toisten tuhoaminen kuin hyväksyä elämä sellaisena kuin se on. Fasismi on sitä, että sivistyksen sijasta yksilöt tavoittelevat tuhoa. Kun fasismi epäonnistuu, sen kannattajat alkavat kyynelehtiä. Kaikki on taas niin kuin ennenkin. Ilmassa väreilee lapsellinen kysymys: Miksi tuho onkin kurjaa? Mutta eivät tuhon fantasiat ole koskaan molemminpuolisia vaan kuolemanuskonnon parhaista yrityksistä huolimatta yksipuolisia. Me tuhoamme, te tuhoudutte. Jorge Luis Borges (1899–1986) kirjoitti, että argentiinalaiset äärioikeistolaiset eivät koskaan olleet saksalaisen voiton ja kunnian puolella vaan vain nauttivat yksipuolisen tuhon ajatuksesta, blitzkriegistä, Lontoosta tulessa. Natsit olivat Borgesin mukaan häviön lähetessä ja sen koittaessa täynnä itsesääliä, eivät omistautuneita tuhon uskonnolleen, jossa oma kuolema olisi voitoista suurin.

Neljäsosa suomalaisista nuorista miehistä on sitä mieltä, että väkivaltaa on joskus oikeus käyttää saadakseen mitä haluaa. Muutos muutaman vuoden takaiseen tyytyväisyyskyselyyn on hätkähdyttävä. En ihmettele, että naiset pelkäävät miehiä. Fasismi uinuu tällaisissa tunteissa. Se on maskuliininen ja katkera ilmiö. Se on sitä, että poliittisten tuulien kääntyessä minut ammuttaisiin tämän ja monien muiden kirjoitusten vuoksi.

Joko typeryydestä saa puhua?

Posted on 20.11.202323.09.2024 by kangasvalo

Viime kuukausina sivistyksestä on puhuttu jonkin verran suomalaisessa mediassa. Näkökulma on ollut sivistyksen arvostus, koska emme osaa puhua enää mistään liittämättä siihen arvonäkökulmaa. Joskus tekisi mieli todeta, että ehkä sivistystä arvostettaisiin, jos siitä vain kirjoitettaisiin enemmän pohtimatta sen arvoa.

Yle on ollut eturintamassa aiheen kanssa. Aiemmin keväällä Tuomas Karemo kirjoitti Matti Klingen sivistyksestä. Sitten kyseltiin ihmisten omasta sivistyskäsitteestä, koska emme osaa myöskään puhua mistään määrittelemättä sitä kuoliaaksi. Aiheesta tehtiin visamainen artikkeli. Sitten haettiin kokemuksia lasten kasvattamisesta sivistyneiksi ja aiheesta kirjoitettiin taas artikkeli. Katri Saarikivi kirjoitti kolumnin sivistyksen arvostuksesta ja liitti siihen sanan “seksi”, mikä odotetusti vei aiheen sivuraiteille monien lukijoiden mielissä.

Ilmeisesti Yle on halunnut erikseen korostaa sivistystä, tehtävänsä mukaisesti. Aiheesta on kirjoitettu viime vuosina usein aiemminkin, lähinnä hyötynäkökulmasta. Sivistys tekee fiksuksi, empaattiseksi, ihanaksi ja pörröiseksi. Ennen kaikkea sivistys yhdistetään älylliseen kapasiteettiin, aiheesta toki. Huoleen on syytä. Ilmeisesti ihmiset tyhmenevät.

Minulle syyt sivistyksen alhaiseen yhteiskunnalliseen arvostukseen ovat selvät: Standardit ovat laskeneet. Sivistykseen vaaditaan enää perustason yleistietoa, jos sitäkään.

Minulla on Istanbulissa asuva nuori ystävä, jonka kanssa vaihdan säännöllisesti kuulumisia. Yliopisto-opiskeluidensa lomassa hän on tuonut esille, kuinka laaja sivistys on opetuksen A & O. Opettajat kannustavat itsensä sivistämiseen myös vapaa-ajalla ja tukevat siinä oppilaitaan. Ystävälleni oopperassa käyminen ei ollut tavaton asia jo nuorella iällä. Venäläisiin klassikkoromaaneihin perehtyminen on ollut hänelle ilmiselvää. Hän on perustanut yhdessä ystäviensä kanssa satojen ihmisten kokoisen elokuvakerhon. Hän puhuu ainakin viittä eri kieltä. Nälkä sivistykseen on kova; nuorisolla on halu tehdä elämästään parempaa, ja sivistys nähdään siihen yhtenä väylänä. Yksi syy on se, että laaja sivistys koskien myös eurooppalaisia kulttuureita nähdään etuna kansainvälisillä työmarkkinoilla.

Ennen kuin joku alkaa irvailla Turkin takapajuisuudesta, Istanbul ei ole Turkki. Istanbul on suurkaupunki, jossa asuu kolme kertaa niin paljon ihmisiä kuin Suomessa ja jossa on lähes 50 yliopistoa. Se on ollut olemassa kahden mantereen rajalla muodossa tai toisessa, eri nimillä, noin 2 700 vuotta, jatkuvasti asutettuna ja mullistusten keskellä. Istanbul on noin 2 000 vuotta Turkkia (Ottomaanien imperiumia) vanhempi. Se on ollut kestävämpi kuin valtakunnat sen ympärillä. Jos siellä jotain käsitetään, niin historia ja sitä myöten sivistyksen merkitys ihmisyyden kehitykselle.

Istanbul ei ole ongelmaton paikka, ei mikään kolkka maailmassa ole, mutta sivistyksen suhteen kontrasti suomalaiseen todellisuuteen on valtava. Ystäväni on hämmästynyt kuullessaan, kuinka ooppera on Suomessa eliittiharrastuksena pidettyä ja kallista touhua, joka ei pysyisi hengissä ilman valtionavustuksia. Ja että lukeminen on katoava harrastus. Ja että elokuvakerhojen merkitys on pienentynyt olemattomiin. Ja ettei ketään oikeastaan edes kiinnosta kulttuuri, urheilu pois lukien. Kielienkin opiskelusta leikataan. Yritän kertoa, ettei täällä laaja sivistys ole etu vaan suhteet ja korkeakoulupaperi.

“Ehkä te olette saaneet liikaa”, hän sanoo. “Silloin tulee laiskaksi.” Tunnen samoin.

* *

Keskustelin kerran ystäväporukassa siitä, mitä suomalaisessa yhteiskunnassa hengissä pysytteleminen vaatii. Yksi meistä totesi viimein, että “mikäli ei ole pahoja sairauksia tai mielenterveysongelmia, täytyy olla aidosti aika tauno, jos epäonnistuu täysin”. Vaikka modernin maailman paineet ovat monille arkea ja hyvinvointiyhteiskunnasta leikataan tällä hallituskaudella ideologisista syistä, alkeellisimmalla tasolla meistä pidetään huolta kaikin tavoin pyrkien siihen, että pysymme hengissä ja toimintakykyisinä. Koulut ovat ilmaisia, yhteiskunta antaa rahaa opiskeluun, kouluissa saa ruokaa, vapaa-ajan sivistys on helppoa kirjastolaitoksen ansiosta, viranomaiset ovat velvoitettuja pitämään sinusta huolta, terveydenhuolto pelastaa, jos henki on mennä, ja työttömänä saat korvauksia, että selviät. Asunnottomuus on verrattain pieni ongelma. Veroilmoituskin tehdään käytännössä ihmisen itsensä puolesta nykyään.

Jos sivistyksen alueista useimmin esiin nostettu yleissivistys on kansalaisen arkitoiminnassa vaadittavien tietojen omaksumista, sen tarvetta on vähennetty radikaalisti. Yhteiskuntaelämän perustoiminnot ovat lähes automatisoituja. Vastineeksi pyydetään verojen maksamista ja miehiltä varusmiespalvelusta tai vastaavaa. Kun maksat laskut ajallaan, puet kengät oikein päin jalkaan ja osaat käydä kaupassa, voit toimia yhteiskunnan jäsenenä eikä kukaan katso sinua kahdesti. Jos perustaitojen osaamiseen vaaditaan näin vähän, ei ole ihme, että mikään muukaan sivistys ei paljoa kiinnosta.

Kun mennään tästä perustasosta eteenpäin, vaaditaan yksilöltä vähän enemmän panostusta koulun selvittämiseen, töiden tekemiseen, siivoamiseen, arjen pyörittämiseen. Jälleen siis, mikäli elämä ei ole sairauden varjostama. Viihdettä piisaa niin ilmaiseksi kuin maksusta, jos uteliaisuus riittää siihen. Opiskeleminen on muuttunut entistä helpommaksi, koska oppilaitokset päästävät tunaritkin lävitse.

Erään ystäväni työpaikalla on hanttihommissa täysi toope, jätettäköön kertomatta missä ja muutettakoon tiettyjä yksityiskohtia yksityisyyden vuoksi. Vuosienkaan työkokemuksen jälkeen tämä työntekijä ei osaa perusasioita vaan joutuu tarkistamaan niitä esihenkilöiltään. Pienenkin paineen alla hänen kuuppansa lamaantuu. Hän osaa vain vaivoin edes toimia työympäristössään. Tyyppi on ammattitaidoton uuno, jota kaiken järjen mukaan ei tulisi pitää työmarkkinoilla ollenkaan vaan antaa olla kotona nostamassa työttömyyskorvausta. Kukaan täystyöllisyyttä tosissaan ajava porvari ei ole koskaan tavannut tällaista henkilöä, mikä on sääli; olisi upeaa katsoa sitä kognitiivisen dissonanssin räjähdystä ihmisen silmien takana. Koska kukaan muukaan ei suostu tekemään pölvästin hommia, hän kerää palkan joka kuukausi, menee työpäivän jälkeen kotiin tyytyväisenä itseensä ja käyttää vapaa-aikansa harrastuksiin eli videopelaamiseen ja penkkiurheiluun. Vitsi on siinä, ettei hän edes tajua olevansa paska työssään, vaikka kaikille muille se on ilmiselvää. Toinen vitsi on, ettei kyseisellä tyypillä ole mitään mielipiteitä mistään ja elämänsä aikana hän on peruskoulun jälkeen lukenut tuskin edes Aku Ankkaa. Kolmas vitsi on, että hänen kaltaisiaan on työmarkkinoilla enemmänkin. Toisin kuin joku toinen voisi, minä en pidä tätä esimerkkinä demokraattisen yhteiskunnan onnistumisesta ja osoituksena siitä, että maasta se pienikin ponnistaa. Elämä on rakennettu niin, että toistaidotonkin voi pelata sen lävitse ja päästä ehkä bonustasoille eli eläkkeelle ennen game overia. Koska vaadittavan yleissivistyksen taso on niin matala, on kaikki muukin sivistys käynyt merkityksettömäksi.

Moderni, keskiluokkainen, koulutettu ihminen tarvitsee silti tunteen jatkuvista ongelmista. Koska ongelma ei selvästikään ole enää hengissä pysyminen, sen tilalle on tullut kysymys siitä, miten pysyä hengissä hyvin. Tähän tulee signaaleja tuhannesta suunnasta yhtä aikaa, ennen kaikkea medialta, niin perinteiseltä kuin sosiaaliselta, sekä mainoksista. Miten kasvatat lapsesi oikein, harrastatko oikeita asioita, oletko liian lihava, tarkkailetko painoasi liikaa, rakasta itseäsi, älä rakasta itseäsi liikaa oletko kenties autisti pitäisikö mennä terapiaan pitäisikö sinun panna kaikkia mut hei on ihan ok jos et pane ketään okei OKEI?!!?!

Sivistyksen puute ei kuulu huolien joukkoon. Kuka tahansa selviää yhteiskunnan normaaleista haasteista, joten sivistystä ei tarvita selviytymiseen eikä työelämässä. Sillä ei ole sosiaalista arvoa, koska sen ovat korvanneet toiset, edellä luetellut, asiat. Kaiken lisäksi sivistyksellä ostettava status on menettänyt merkitystään. Sivistyksellä ei ole aina arvoa edes kulttuurialalla. Sosiaalisissa suhteissa lukeneisuutta ja laajaa tietopohjaa voidaan pitää muille esitettynä haasteena ja suoranaisena loukkauksena.

Hyödykkeiden maailmassa sivistyksen itseisarvo on lakannut olemasta. Sivistyksestä ei nähdä olevan hyötyä, koska kaikki nähdään välinearvona, jonka ainoa päämäärä on minä. Siksi sivistyksen standardit ovat laskeneet. Myös sen on oltava helposti kaikkien saatavilla. Jos se ei ole helposti omaksuttavaa, se on elitististä ja siksi turhaa.

Tästä kehityksestä syytetään kapitalismia, toisaalta hyvin harvoin olen kuullut vasemmistolaistenkaan puhuvien päiden osoittavan omaa sivistystään ja tietoaan. Pikemminkin sivistyksen idea tuntuu kiehtovan enemmän kuin sivistys itse. Voi kunpa voisin olla sivistynyt tarvitsematta nähdä vaivaa siihen! Tervetuloa seminaariimme siitä, millaista kieltä sinun tulee käyttää ollaksesi sivistynyt. Tuntuu siltä, että kaikki haluavat määritellä sivistyksen omalla, itselleen sopivalla tavalla. Jos et voi saada haluamaasi, siirrä maalitolppia. Mikäli tajuat olevasi liian saamaton sivistyksen hankkimiseen, ei hätää, voit kertoa hankkivasi sydämen sivistystä olemalla lempeä ja empaattinen.

Itseään sivistyneinä pitävät mainostavat älyään Instagramin kaltaisissa palveluissa argumenteilla, jotka on helppo kyseenalaistaa. Älymystöksi tituleerattu kansanosa (taiteilijat ja osa tutkijoista) elää harhassa, jossa oppimisen ja työn on korvannut pöhinä. Tätä ei haluta hyväksyä samaksi ilmiöksi kuin muuta kansanosaa vaivaava orjuus videopelien ja television äärellä.

Kapitalismi ei mielestäni ole suoraan luonut mitään vaan mahdollistanut internetin kanssa sen, että isoissa ihmisyhteisöissä aina elävä anti-intellektualismi on päässyt lännessä nousemaan hallitsevaan asemaan. Kiina on ymmärtänyt tämän, ja siksi TikTok tarjoaa siellä väkisin myös opettavaista materiaalia. Eliitti taas on tyytynyt hallitsemaan uutta ihmisryhmää, populistista keskiluokkaa, rahalla ja valvontalaitteilla, koska sivistyksellä ei voi enää hallita sitä.

Asia ei toki ole aivan näin yksinkertainen, sillä älyllä päästään edelleen hallitsevaan asemaan. Sivistyksen puolustukseksi annetaan aina empatiaa, tunnetaitoja, ongelmanratkaisua. Minä tarjoaisin aivan toisenlaista kulmaa: valtaa. Sivistys edesauttaa älyä, äly auttaa valtaa ja kontrollia. Mitä älykkäämpi olet, sitä vaikeampi sinua on hallita. Et ehkä hallitse omaa elämääsi kuin kuningas mutta erotat eri asioiden limittäisyydet ja ymmärrät niiden olemassaolon paremmin. Se tuo elämään vapautta.

Olemme tietyissä osissa maailmaa, erityisesti tietyissä yhteiskuntaluokissa, päässeet kapitalismin loppupisteeseen, sen maaliin, joten kaikki sen toimivuuden kannalta turha kuoriutuu pois. Sivistyksen arvo tippuu, koska sitä ei näennäisesti tarvita mihinkään arkielämässä ja keskivertokuluttajaa vituttaa, että on jotain, mitä hän ei voi saada rahalla. Sivistyksestä on tullut yksi alakulttuurisignaaleista, vastakulttuuriin kuulumisen merkki. Sivistykseen joskus liitetty kasvaminen ihmisenä taas on retoriikkaa, jonka ovat omineet uskonnolliset huijarit ja heidän seuraajansa.

* *

Julkisesta keskustelusta voi todistaa sivistyksen tason tai ainakin sen, mihin suuntaan sitä ollaan ajamassa. Sivistyneen ihmisen on yhä vaikeampi sietää tietoyhteiskuntaa, koska tyhmyys hyökkää siellä jatkuvasti päälle. Sivistyneen on itseään suojellakseen elettävä enemmän offline ja rajoitettava verkkokäyttäytymistään.

Tyhmyydellä ei ole tekemistä muiden ihmisten maailmankatsomusten kanssa, vaikka maailmankatsomus antaa jotain osviittaa. Pannukakkumaahan uskova ihminen on todennäköisemmin myös muissa asioissa epäluotettavampi kuin ihminen, joka ymmärtää fysiikan opintojensa pohjalta, miksi maapallo ei voi olla muuta kuin pallo. Älykäs tai sivistynyt pannukakkumaahan uskova ihminen on silti mahdollinen. Väärässä oleminen ei ole itsessään tyhmyyttä.

En tarkoita myöskään mielipiteitä. Ihminen voi olla lähes mitä mieltä tahansa ja olla silti typerä tai älykäs, sivistymätön tai sivistynyt.

Tarkoitan argumentaatiovirheitä. Julkinen keskustelu ei ole kauheaa siksi, että muilla on eriävät mielipiteet. Se on kauheaa siksi, että virheellisten argumenttien määrä on valtava ja osa niistä on muodostunut yleiseksi retoriikaksi.

Typeryydestä pitää puhua avoimesti, sillä se on olemassa ja aktiivisesti maailmassa toimiva voima. Argumentaatiovirheet ovat konkreettisimpia esimerkkejä käytännön typeryydestä.

Seuraavassa lista silmiini usein osuvista argumentaatiovirheistä:

  • Argumentum ad metum eli pelottelu. Asetetaan vastakkain kaksi asiaa, joiden välinen kytkös vaatisi tarkempaa seulaa. Esimerkiksi, jos terveyspalveluista ei leikata, hyvinvointivaltio loppuu. Tai toisinpäin. Moni ei tunnista pelottelua ajatteluvirheeksi, koska ei käsitä virkkeen alkupuoliskosta seuraavaa valtavaa loikkaa toisen puoliskon johtopäätökseen, vaikka todellisuudessa väliin mahtuu monta monimutkaista prosessia. Virheargumentin käyttäminen on ymmärrettävää, sillä aikaa säästääkseen asioita on joskus tiivistettävä. Liioittelu voi olla myös tehokeino. Kaikkein huimimmat loikat vaativat silti “Miten niin?” -kysymystä. Poliitikot hyödyntävät tätä virhettä puhuessaan julkisesti ja esittävät loukkaantunutta, jos väitteet kyseenalaistetaan.
  • Argumentum ad odium eli katkeruuteen vetoaminen. Kaikki esitetty kritiikki johtuu kaunaisuudesta, suomalaisessa versiossa kaikki johtuu kateudesta.
  • Sanakikkailu eli pyöritellään sanojen merkityksiä niin, että keskustelu muuttuu konkreettisesta semanttiseksi. Tämä on usein tahallista ja tavoitteiltaan propagandistista. Tätä käytetään paljon poliittisen kentän eri laidoilla.
  • Savuverho, mielestäni yleinen ja helppo virhe tehdä itse. Monimutkaiseen ongelmaan esitetään kuin vaivihkaa “tehokkainta” ratkaisua ja jätetään kyseenalaistamatta, onko ratkaisu tehokas ollenkaan. Lapset käyttäytyvät nykyään huonosti, vanhempien täytyisi kurittaa lapsiaan enemmän.
  • Kaltevan pinnan argumentointi on klassikko, jossa asia A:n oletetaan johtavan maagisesti tai todisteiden vastaisesti asia B:hen ja B:n johtavan C:hen. Jos elokapinan sallitaan tukkivan Mannerheimintie, seuraavaksi anarkiasta tulee sallitumpaa kaikkialla ja viimein suomalainen yhteiskuntarauha romahtaa.
  • Nirvana-virhepäätelmä: Asiaa X ei kannata tehdä, koska se ei ole ratkaisuna täydellinen. Esimerkiksi lasten puhelinaikaa ei kannata rajoittaa, koska aikuisten antama esimerkki on isompi ongelma. Esiintyy myös muodossa, jossa muutoksia ei pidä tehdä, koska on marginaalinen mahdollisuus, että niistä seuraa jotain ikävää. Lasten puhelinaikaa ei kannata rajoittaa, koska joku lapsi voi menettää ainoan henkireikänsä elämään.
  • Väärä divisio, eli jos olet osa jotain argumentoijalle ikävää, myös sinun on oltava samalla tavalla ikävä. Minun tuskin tarvitsee selittää, kuinka tämä ilmenee.
  • Olkiukko, kenties tunnetuin virheellinen argumentti, jossa kiistakumppanin väitettä vääristellään omiin tarkoitusperiin. Olkiukko sekoitetaan usein argumentum ad hominemiin, jossa argumentti yritetään todistaa vääräksi kritisoimalla sen esittäjää. Olkiukkosyytöksiä heitetään miten sattuu, usein pahantahtoisesti. Esimerkiksi hyvää tiivistelmää jostain aiheesta saatetaan syyttää tekijänsä luomaksi olkiukoksi, vaikka se koostuisi lähdemateriaalista otetuista johdonmukaisista lainauksista. Ironista kyllä, syytös on itse olkiukko.
  • Sanahelinä, kaunista puhetta vailla sisältöä. Yleinen huijareiden tapauksessa, toisinaan politiikassa ja aktivismissa. Tunnistan new age -retoriikasta. Jotkut tuntuvat antavan tämän käyttäjille paljon anteeksi, jos sanottu kuulostaa tarpeeksi kauniilta. Yksi sietämättömimmistä kulttuuripiirejä vaivaavista argumentaatiovirheistä.
  • Hätäisessä päätelmässä asian A on johduttava asiasta Z, vaikka vaihtoehtoja olisivat myös B, C, D… Trollaamisen perustyökaluja, sukua väärälle dilemmalle, jossa oletetaan ongelman ratkaisuksi vain kaksi vaihtoehtoa, vaikka niitä olisi useampia.
  • Argumentum ad consequentiam eli väitetään jonkin olevan oikein/väärin, koska siitä seuraa hyvää/pahaa. Omasta mielestäni salakavala ja yleinen virhe, koska monille tuntuu olevan mahdotonta käsittää, että asiat voivat olla hyviä tai huonoja suorista seurauksistaan riippumatta. Haavoittuneen ihmisen tappaminen on oikein, koska se saa kärsimyksen loppumaan.

Jos tunsit omatuntosi vihlaisevan, hyvä. Se osoittaa, että sinulla on sellainen.

Argumentaatiovirheitä on lukuisia, mutta ohessa listaamiani tuntuu yhdistävän se, että niiden pyrkimys on mustavalkoistamalla löytää yksinkertaisia vastauksia kaoottisiin ongelmiin ja samalla kyseenalaistaa vasta-argumentit liian monimutkaisina. Tämä voi tietysti johtua siitä, että kiinnitän juuri näihin virheisiin huomiota. Väitän silti, että yhdet argumentaatiovirheet ovat yleisempiä kuin toiset. Esimerkiksi vinoutuneen otoksen argumentaatiovirheeseen kiinnitetään nykyisenä poliittisten gallupien aikana erityistä huomiota, ja lehtien lukijat tuntuvat olevan sen suhteen valppaita. Voidaan arvailla, että ehkä gallupien luotettavuuden syynääminen on johtanut tavallista suurempaan herkkyyteen virheen tunnistamiseksi. Pelurin virhepäätelmään eli satunnaisuuksien luulemiseen todennäköisyyksiksi ei julkisessa keskustelussa tunnuta nojaavan kauhean usein. Reifikaatio eli metaforan kohteleminen todellisuutena on jo niin paljon abstraktia ajattelua vaativa virhe, ei reaktiomainen, ettei se tule kovin luonnollisesti vastaan.

Argumentaatiovirheiden listaa ei pidä seurata orjallisesti, ja ihmisillä pitää olla oikeus tyhmyyteen heikoilla hetkillään. Jokainen on typerä ainakin joskus. On hyvä säilyttää mahdollisuus vitsailla tai päästää paineita käyttäen argumentaatiovirheitä apunaan. Osa argumentaatiovirheistä muuttuu paikkansapitäviksi väitteiksi, jos konteksti sallii sen tai perustelut ovat kattavat. Luottoa lukijan kykyyn erottaa liioittelu todesta on oltava.

Typeryydeksi virheet muuttuvat sitten, kun ne ovat toistuvia, eikä ihminen tunnista tai halua tunnistaa nojaavansa huonoon päättelyyn, vakavaksi silloin, kun virheillä on yhteiskunnallisia seurauksia.

Argumentaatiovirheissä kivuliainta on se, etteivät niitä tekevät ihmiset aina ymmärrä päättelynsä hataruutta. Heille on vaikeaa selittää, miksi argumentti on virheellinen. Psykologiset puolustusmekanismit nousevat vastarintaan. Siksi ammattimaiset trollit hyödyntävät argumentaatiovirheitä taitavasti. Valitettavasti trolleja ei aina edes tarvita tällaiseen työhön, sillä kylvämme virheitä itsekin. Ajattelun mokat ovat mittava sivistyksen vastainen työkalu.

* *

Sivistys tarkoittaa omaksuttua tietoa, ja tietoa hankkiakseen ja omaksuakseen on tehtävä työtä. Eli luettava ja koettava ja ajateltava. Tätä näkemystä pidetään vanhanaikaisena. Ylen sivistyskyselyssä osa ihmisistä piti sivistystä synonyymina toimintavalmiuden, sosiaalisten taitojen tai loogisen päättelykyvyn kanssa. Kaikki nuo ovat tärkeitä, mutta pohjimmiltaan ne ovat kehikko sisällön ympärillä. Jos sivistys on valmiutta, jossa tiedolla on vähäisempi merkitys, väite haiskahtaa rajalliselta, kovasti omien mieltymystensä itsetyytyväiseltä puolustamiselta ja jopa henkisen laiskuuden ylistykseltä.

Jos tieto on vain jotain, jonka voi tarvittaessa etsiä eikä sitä tarvitse sisäistää, ei saatu tieto voi näkyä ihmisen toiminnassa kuin vajavaisena, hädin tuskin ihmistä paremmaksi tekevänä. Itselleen ja ympäristölleen ihmisestä ei tule miellyttävämpi. Esimerkiksi ruokapöydässä istuessa on eri asia tarkistaa puhelimella oikeat käytöstavat kuin tietää ne ja toimia heti tavan mukaan.

Minulle ei riitä, että osaa päätellä asioita. On tutustuttava aiheisiin. Tiedän varmasti, etten tunnistaisi kaikkia luettelemiani argumentaatiovirheitä, jos en olisi lukenut niiden olemassaolosta. Antiikin klassikoista on mielestäni luettava ainakin jotain, käännöksinä tai ei, eikä pelkkä Wikipedia riitä. On osattava katsoa luontoa tunnistaen ainakin joitain lajeja. Prosenttilaskuja on osattava tehdä ilman laskinta. Historiasta on tunnistettava suuret nimet ja tapahtumat. On tunnettava puolueet ja niiden kantojen erot. Ei haittaa, jos on tehnyt päihdekokeiluja, taiteillut, tehnyt kauppoja, tehnyt työkseen vähän kaikenlaista ja matkustanut omilla ehdoillaan edes joskus. Tai tehnyt origameja, ampunut aseella, harrastanut urheilulajia, käynyt museoissa ja konserteissa, uinut avannossa, soittanut jotain soitinta, kulkenut Suomen päästä päähän, mitä nyt vain. Ajan tasallakin olisi jossain määrin hyvä olla. Erityisesti tulee puhua kasvotusten toisille, erilaisille ihmisille.

Ihminen voi edelleen olla älykäs ilman näitä asioita, sivistynyt ei. Ja vaikeaksi se älykkyyskin käy.

En ole kovin sivistynyt, mutta ainakin tiedän sen. Tiedän omalla mittapuullani välttävästi eri asioita, joitain hyvin. Silti olen vasta lapsi. Olen hiekanjyvänen ihmiskunnan kasaaman tiedon valtameren rannalla. En tule koskaan olemaan mitään muuta. Se on hirvittävää. Se ei ole hirvittävää siksi, että olen merkityksetön ja pienuuteni sisäistänyt. Pienuus on päinvastoin vapauttavaa. Mitättömyys on hirvittävää siksi, että on yhä enemmän ihmisiä, jotka ovat minua paljon enemmän ulalla eivätkä edes käsitä sitä. He ovat sivistyneen ihmisen jokapäiväinen helvetti.

Demokratia Jumalana / Taide pelastajana

Posted on 10.09.202323.09.2024 by kangasvalo

Demokratian merkittävimpiä ansioita on, että se pakottaa toisiaan inhoavat ja pohjimmiltaan keskinkertaisin empatiakyvyin varustetut ihmismassat elämään keskenään. Demokratia on kaikkein lainkuuliaisin hallintamuoto, siinä mielessä merkittävällä tavalla paljon autoritäärisempi kuin diktatuuri, joka perustuu pohjimmiltaan mielivallalle ja lain perverssille kääntöpuolelle.

Demokratian asema on olla Jumalan sijaisena maan päällä, ei-lihallisena liikuttajana yksilön sisimmässä. Jopa Suomen kokoisessa pienessä ja homogeenisessä maassa olisi ilman demokratiaa vaikeaa kuvitella todellista kansallista yhtenäisyyttä, jos miettii maan sisältämiä ihmisryhmiä ja niiden välisiä eroja. Demokratia pakottaa nämä ryhmät yhteistyöhön ja estää individualisteja ryhtymästä liian raakaan keskinäiseen kilpailuun. Kilpailu elintilasta ja vallasta on valjastettu lain suitsiman kapitalismin hyötykäyttöön. Kisasta pois jääneistä pitää huolen hyvinvointiyhteiskunta. Demokratiaa olisi vaikea pitää yllä ilman kapitalismia ja sosiaaliturvaa ja lakia. Yhden puuttuessa yhtälöstä muutkin osat murenevat. Tähän kaiken murentamiseen yhtä nävertämällä fasismi tähtää. Tätä hyväuskoinen maltillinen oikeisto ei tällä hetkellä käsitä tai halua käsittää.

Demokratiaa systeeminä voi kritisoida ja syystä. Moraalifilosofi Peter Singer (s. 1946) kirjoitti vuonna 1972 kuuluisimman esseensä, jossa perusteli, että tavallisuus on osoitus pahuudesta. Singer näki, että yhteiskunta, joka pitää normaalina kulutusta ja ylimääräisen rahan säilömistä tai sijoittamista enemmän tarvitseville antamisen sijasta, on normalisoinut pahan. Toisaalta Singerin näkemyksestä huolimatta demokraattinen yhteiskunta ei estä kansalaisia antamasta omaisuuttaan pois.

Demokratian puolustamisella tarkoitetaan, että jos yksilönvapauden tai sosiaaliturvan kaltaisista arvoista luovutaan, syytä teeskennellä empaattista ei enää ole. Hyvinvointivaltio on empatian simulaatio. Useille suomalaisille on vaikeaa ellei mahdotonta kokea sääliä kasvotonta työtöntä tai alkoholisoitunutta kohtaan. Siksi järjestelmä toimii säälin korvaajana, ottaa rahaa verojen muodossa ja toimii empatiakoneena, jonka kautta jokainen voi toteuttaa solidaarisuutta.

En ajattele, että toimiaksemme moraalisesti tarvitsemme uskontoa. Mutta ajattelen, että lähes jokainen meistä kantaa sisällään enemmän tai vähemmän vioittunutta uskontoa muistuttavaa henkistä rakennelmaa tai elämäntapaa, jolle on annettu uskonnon tai pyhän asema. Useimmille meistä lännessä tämä rakennelma on demokratia. Silti yhä useampi haluaa myös romuttaa sen.

*

Edellinen liittyy myös taiteeseen. Taide, kuten demokratiakaan, ei ole oikotie onneen. Taide ei pelasta kuin muutamia yksilöitä, joiden elämän se onnistuu kääntämään oikeaan suuntaan. Toisia taide tuhoaa. Suurimmalle osalle taide jää johonkin “mukavan jutun” tai “ihan saman” välimaastoon. En tiedä onko kyse nollasummapelistä, mutta taiteen vaikutus yhteiskuntaan ei joka tapauksessa ole yksioikoinen.

Oletus siitä, että taide sivistää, on osin harhaanjohtava. Ajatuksen lähtökohta on, että ihmisillä on syntyjään valmius ja halu tutustua taiteeseen tai siihen, mitä se tarjoaa. Näin ei ole, aivan kuten ihmisillä ei ole lähtökohtaista halua tutustua muihin kulttuureihin ja ymmärtää niitä.

Isoin todiste tästä on se, että elämämme on tungettu täyteen taidetta, kaupallista sellaista. Itse asiassa siltä on mahdotonta paeta. Huonekalut ja koneet on suunniteltu. Kirjahyllyissä on romaaneja, sarjakuvia tai alati päällä oleva televisio. Muotisuunnittelija on ajatellut käyttämiämme vaatteita. Jopa ruokaan suhtaudutaan kulttuurielämyksenä. Taide on täyttänyt sen paikan, josta vielä sata vuotta sitten saattoi kilpailla luonto.

Silti kaikkialle tunkeutuva ja isoilta osin massatuotettu taide ei ole jalostanut ihmiskunnasta kokonaisuutena fiksumpaa, jalompaa tai herkempää. Joistain ehkä, toisista ei. Ja moni haluaa nähdä koko taiteen palavan kokossa. Miksi, mikäli taide väistämättä kasvattaa?

*

Mutta taide tekee yhden asian niille, jotka sitä osaavat arvostaa. Se muuttaa koko tapaa havainnoida maailmaa.

Esimerkiksi kirjallisuuden lukeminen parantaa lukutaitoa, siis muutakin kuin kirjojen lukemiseen tarvittavaa konkreettista lukutaitoa. Tätähän hoetaan jatkuvasti. Oletuksessa on silti nurinkurinen elementti: jos lapselle lukee iltasatuja, hänestä mukamas kehittyy lukija.

Tosiasiassa lukeminen laukaisee myötäsukaisia signaaleja niiden päissä, jotka ovat lukenemiseen jo ennalta kykeneviä kulttuurisen ja biologisen perimän vuoksi ja joilla on siihen kiinnostusta. Se ei tee lapselle iltasatujen lukemista vähemmän kannattavaksi, mutta muuttaa sen suomien hyötyjen painopistettä. Useimpien kohdalla lukemisen suomat hyödyt ovat korkeintaan torjuntavoittoja ennen muun maailman vyörymistä niskaan.

Suomalaisten kulttuurisia tottumuksia laajalti tutkineessa Suomalainen maku -teoksessa (Gaudeamus, 2014) himolukijaksi määriteltiin yli 20 teosta vuodessa tankanneet lukijat. Suomalaisten ylivoimainen enemmistö jää alle 20 luetun kirjan. Eliitti, se joka on saanut lukemisesta suurimman hyödyn ja ilon, pääsee yli kahdenkymmenen teoksen.

Minulle, joka elän lukemisesta ja sen muodostaman kulttuurin sisällä, 20 kirjaa on mitättömän pieni lukema. Luen yksin runoteoksia vuodessa yli kaksinkertaisen määrän tähän nähden.

Muiden ihmisten lukemien kirjojen määrä on niin pieni, että olen alkanut tosissani epäillä muiden ihmisten sivistyksen laajuutta ja sitä myöten heidän vaikuttimiaan. Koen ymmärtäväni edelleen maailmasta kovin vähän, vaikka silmieni editse on kulkenut miljoonia, ellei miljardeja merkkejä tekstiä eri kielillä. Kuinka vähän toiset ymmärtävät?

Kirjallisuuden hyöty, sen tarjoama anti yksilön elämän kohentamiseksi, tulee esiin vasta jatkuvalla lukemisella, lukevalla elämäntavalla. Määrä ei suoraan ratkaise mitään. On kuitenkin niin, että jos ihminen lukee alle 20 kirjaa vuodessa, täytyy niiden olla todella hyvin valittuja muuttaakseen ajattelussa mitään, ollakseen aitoja haasteita ja oikeasti sivistäviä.

Lukeminen, niin kuin demokratia, määrittää ihmisen kokonaisuutena joksikin toiseksi kuin mitä se muuten olisi. Olenkin alkanut epäillä, että ihmiset, jotka eivät lue, eivät voi koskaan täysin ymmärtää ihmisiä, jotka lukevat. Kyse ei ole vain kulttuuripääomasta vaan kyvystä hahmottaa koko maailma ja verkostot subjektien välillä. Voisi sanoa, että lukeva ihminen on kuin viimein valon nähnyt uskova. Jumala on lukevan ihmisen puolella. Ja tämä on vain lukemiseen liittyvä huomio. Entäs kun yhtälöön lisää koko muun taiteen ja kulttuurin?

Kyky nähdä maailma toisin tietysti ällöttää joitain ihmisiä. Halutessaan tuhota demokratian ja taiteen moni ihminen pyrkii itse asiassa kieroutuneeseen tasa-arvon ihanteeseen: jos minä en voi ymmärtää enkä saada, siitä nauttiminen ei kuulu muillekaan.

Tarkoitus on saada kaikki ajattelemaan ja kokemaan samalla tavalla. Tämäkin on harha. Taiteen ja demokratian puolesta puhuvat fantisoivat sivistyksen itsessään sivistävästä vaikutuksesta, jossa kaikista tulee älykkäitä ja herkkiä. Yritys menee tosiasiassa kuuroille korville. Sama harha vaivaa barbaareja, heidän ratkaisunsa on vain päinvastainen, koska he näkevät sivistyksen ja demokratian ihmiset toisistaan erottavina tekijöinä, jotka tulee tuhota. Sillä jos ei ole ihanteita, ei ole pelkoa ja katkeruutta siitä, ettei koskaan yllä niihin.

Romaani nukahtaa

Posted on 06.07.202023.09.2024 by kangasvalo

Nihkeyteni edellisessä kirjoituksessa osoittamaani taiteilijoiden erityisyyttä vastaan johtuu osin siitä, että näkökulmani on usein historiallinen. Moni voi ajatella taiteilijan olevan osa jotain valtavaa, historia osoittaa toisin.

Esimerkiksi kaikkein suosituimman kaunokirjallisen lajin, romaanin, historia yltää kauas, jo antiikista asti on säilynyt Satyriconin (n. 60 jaa.) kaltaisten teosten fragmentteja.

Steven Mooren The Novel: An Alternative History -järkäleen (2010–13) mukaan modernin romaanin trendi alkaa suunnilleen 1600-luvulta.

Kysykää keneltä tahansa satunnaiselta ihmiseltä, joka ei ole kirjallisuustieteilijä, kuinka monta 1600-luvun romaania hän osaa luetella? Don Quijotesta (1605) saa aloituspisteet. Jokaisesta seuraavasta saa bonuspisteitä.

Jos vastaaja osaa edes paikantaa Don Quijoten 1600-luvulle, se on ihan hyvä alku.

Entä montako romaania satunnaiselle henkilölle tulee mieleen ajalta ennen 1600-lukua?

Kuka tahansa tietää Leonardo da Vincin Mona Lisan (1503) ja Viimeisen ehtoollisen (1495–98). Mutta entä jos ihmistä pyydetään tunnistamaan tekijä vaikka seuraavalle maalaukselle:

Magdalena

Kysymyksessä on tietysti jälleen Leonardo, mutta tämä maalaus ei ole jäänyt yleissivistykseen. Taidehistorioitsijat tunnistavat tekijän jo tyylistä, mutta kuka muu?

Vaikka taiteen puhutaan olevan “ikuista”, se ei sitä ole. Taiteen arvo on kokemuksissa, ei kestävyydessä. Tietysti menneisyyden teokset vaikuttavat nykyhetken teoksiin, virtaavuutena, vaikutteina, tehtyinä virheinä ja koska taideliikkeillä täytyy olla aina jotain, josta irrottautua. Mutta juuri kukaan ei muista niitä itseään, ja aika hajottaa ne kappaleiksi.

En laske nyt kirjallisten teosten muistamiseksi kirjallisuustieteiden kursseja, pienkustantajien muutaman sadan kopion painatuksia ja esimerkiksi Mooren kaltaisten harrastajien soihdunkantoa – niiden avulla näistä unohdetuista teoksista yleensä voidaan jotain tietää. Tarkoitan yleistä tietoisuutta, laajempaa yleissivistystä. [1]

Ja yleissivistys on usein valheellisesti sitä mieltä, ettei Don Quijotea ennen tehty romaanitaidetta.

Siksi, anteeksi vain, en lähde mukaan puheisiin kirjallisuuden kuolemattomuudesta. Kirjallisuus on kuolevaista siinä missä kaikki muu.

Jos aseella uhattaisiin, arvaisin, että 1900-luvun länsimaista jää muistiin varmuudella kaksi fiktiosta tunnettua kirjailijaa nyt elämämme vuosisadan loppuun ja siitä eteenpäin: Tolkien ja Kafka. Useampiakin voi olla, mutta vain näitä kahta uskallan veikata.

[1] Tämän vuoksi pidän mitättömän ja undergroundin puolta. Asiaan vihkiytyneet salatieteilijät ja nautiskelijat pitävät taideteosten historian elossa samalla, kun massat pyrkivät aktiivisesti unohtamaan, muistamaan tahallisesti väärin (Moorea mukaillakseni: Don Quijote ei ole kertomus rohkeudesta ylittämättömiä esteitä vastaan niin kuin se yleensä käsitetään vaan “naureskelua vammaiselle” ja varoitus fanaattisuutta vastaan) ja toisinaan tuhoamaan taideteoksia. Pieni mutta uskollinen yleisö on huomattavasti tärkeämpi seikka kirjallisuuden ja minkä tahansa taiteen kestävyyden kannalta kuin iso mutta välinpitämätön lauma. Se ei ole lainkaan niin paradoksaalista kuin luulisi. Pienellä joukolla on intohimoa jatkaa perintöä ja selviytyä. Osana massaa yksilö luottaa markkinoiden logiikkaan: soihtu kyllä palaa itsekseen: “Jos teoksella on arvoa, se kyllä kestää.” Naiivia. Ei se tietenkään toimi niin. Se on sama asia kuin sanoisi, että auto ei tarvitse huoltoa, koska arvonsa vuoksi se kestää kyllä. Teos ei hengitä, ei elä, jos joku ei pidä siitä huolta.

Sitaatti

“You were sick, but now you’re well again, and there’s work to do.”

”Kaikkein eniten häntä ilahduttivat suuret keltaiset voikukat, aukinaiset, kaikki kukintonsa auringolle levittäneet. Ne olivat hänen kasvonsa – tuollaiselta hänestäkin tuntui, ja tunteensa osoittaakseen hän piirtäisi voikukan. Piirtämisen tarve, piirroksellisen kunnianosoituksen tarve, oli välitön ja voimakas: hän polvistui, laski piirustusalustansa maahan ja piirsi voikukan pidellen sitä toisessa kädessään.”

”Myös yksityisesti ja maaseutukaupungeissa kaikki kansalaiset ovat rukoilleet terveyteni puolesta yksimielisesti ja jatkuvasti kaikilla uhriaterioilla.”

“God appears, and God is Light
To those poor souls who dwell in night,
But does a human form display
To those who dwell in realms of day.”

“Violence without violation is only a noise heard by no one, the most horrendous sound in the universe.”

“It can’t be gone; I was just there two arns ago. I got shot. I drank piss.”

Hae

Kategoriat

Kirjoitettua

Kadotkaa eetteriin

Art and Popular Culture, Aurinkoon tuijottelua, Deepfocuslens, Georg Rockall-Schmidt, Little White Lies, Mediaalinen maailma, Nietzschen aivastus, Nyx Fears, Opus vei, Senses of Cinema, Taikalyhty

Luetuimmat nyt

  • Serbian kevät
  • Muutamia huomioita kirjallisuuden myymisestä ruotsalaiselle asehullulle
  • Kommentti lukuhäpeästä

Kategoriat

© 2026 Valoa ja mustetta | Powered by Minimalist Blog WordPress Theme