Valoa ja mustetta

Kirjallisuusblogi

Menu
  • Blogi
  • Mediaalinen maailma
  • Jatkosota-extra-extra
  • Kuukauden soittolista
  • Tietoja
Menu

Avainsana: optimismi

Yhyy?

Posted on 18.04.202123.09.2024 by kangasvalo

Jussin käskyläiset sanovat tyhmiä, loukkaavia, ilkeitä. Niiltä vaaditaan anteeksipyyntöä, kun on taas kansanmurhafantasia lipsahtanut suusta väärässä tilanteessa.

Sitten rukoillaan, että jos se Jussi nyt viimein harjaisi omiaan. Voi voi Jussi, kun sinulla olisi nyt mahdollisuus näyttää, ettet ole fasisti. Miksi Jussi et näytä, ettet ole fasisti, Jussi miksi olet hiljaa, JUSSIIIII.

Mutta ei Jussi harjaa vaan pikemminkin paijaa. Kukaan uuskonservatiivi ei ole koskaan antanut periksi ellei joku ole uhannut verbaalisella aseella kameran takaa; ellei spin doctor ole kuiskutellut korvaan, että nyt menee jo niin pitkälle, että kaaosteorian mukaan lopputulosta ei voi enää ennustaa: voi olla ettei kansa enää tykkää.

Kuinka impotentti tai järkähtämätön optimisti täytyy olla, että toivoo vastustajiensa tekevän oikein? Tai ettei tajua ettei fasisti toista fasistia harjaa, mikäli tämä ei ole onnistunut mokaamaan propagandaa?

Jostain syystä liberaalit kuitenkin jaksoivat toivoa vuosien ajan, että josko Jussi harjaisi. Tai kuka tahansa oikeiston isokiho. Ettei mikä tahansa nyt ole mahdollista.

Tosiasiassa jopa silloin, kun kyrmyniska Turtiainen, Jussin entinen alamainen, uhkaa vetää kaikkia turpaan ja vittuilee avoimesti vanhalle puolueelleen, Jussin ja muiden suhtautuminen on no voi vitsi miten se nyt tolleen.

Jussista onkin tullut Timo.

Turhauttavinta tässä on se vastuu, jota vuosien ajan liberaalien suunnalta sysättiin juuri vastustajien niskoille. Että ihan just vastapuolella pistetään kaikki ruotuun ja palataan takaisin vanhaan kunnon tylsään politiikkaan.

Mistä se kertoo? Kertooko se siitä, että kaaos tunnistetaan oikeiston ongelmaksi, jonka vain oikeisto voi korjata? Vai pohjimmaisesta optimismista, koska ei tunnisteta ongelman olevan totalitarismin kanssa flirttailu (eli ei haluta uskoa asian olevan just näin) ja toivotaan, että rautakouraisenkin johtajan sisällä on ääni, joka sanoo “riittää”, kun asiat menevät liian hulluiksi?

Monikaan ei ilmeisesti halua uskoa, että politiikassa toimii ihmisiä, jotka eivät piittaa yleisestä järjestyksestä. Ei edes silloin, kun todisteet seisovat silmien edessä. Demokratiassa kasvaneelle on vaikeaa käsittää, että joku voi ajaa julkisesti totalitarismia. Siksi kun joku sanoo “mahdottoman”, se tuntuu äkkiä “mahdolliselta”. Eihän se voi olla totalitarismia, kun se sanoi sen ääneen.

Ongelma on sama kuin yrittäessä selittää 4chanin kulttuuria internetiin vasta sosiaalisen median myötä tapahtumapaikoille vyöryneelle massalle. Normot eivät käsitä, että netti ei ollut ennen mikään keskenään tepastelevan sivistyneistön forum romanum, vaan siellä oli paljon alueita, joissa moraalia nakuteltiin uusiksi valtavirran selän takana. Siis jo ennen kuin niistä tuli uusoikeiston myllytyspaikkoja.

Kun tällaista nettimaailman ulkopuolista moraalia edustava törmää säännöt ja lait paskaksi pistäneeseen yksilöön, ajattelee hän luultavasti, että tyyppi on mielisairas. Tai sitten jotenkin epätodellinen. Tai “oikeastaan ihan järkeviä puhuva”… Se ei käy mielessäkään, että kyseessä on itse asiassa poliittisesti motivoitunut henkilö ja hänen toimintansa on tavoitteellista ja systemaattista.

Niin toimii myös demokraattinen yhteiskunta laajemmin. Kyse on nukahtavan mielenmaisemasta. Melun on oltava tarpeeksi suurta, jotta unihiekat katoaisivat silmistä. Jos elää elämänsä odottaen lailta ja järjestykseltä viime kädessä ratkaisuja, ei käsitä lähtökohtaa, jossa laki ja järjestys viskotaan heti kättelyssä roskakoriin ja jatketaan pohtimalla, että mitähän käy, kun tuon roskiksen tuikkaa tuleen.

Negatiivisuuden aitoudesta

Posted on 24.06.201823.09.2024 by kangasvalo

Pessimist

 

Steve Bannon – mediamoguli, elokuvatuottaja, investointipankkiiri ja entinen presidentti Trumpin neuvonantaja – vihjaili kautta rantain The American Prospect -lehdessä, että uuskonservatiiviseen strategiaan kuuluu saada vastapuoli valittamaan asioista, joilla ei ole suurta poliittista merkitystä:

He dismissed the far right as irrelevant and sidestepped his own role in cultivating it: “Ethno-nationalism—it’s losers. It’s a fringe element. I think the media plays it up too much, and we gotta help crush it, you know, uh, help crush it more.”

“These guys are a collection of clowns,” he added.

From his lips to Trump’s ear.

“The Democrats,” he said, “the longer they talk about identity politics, I got ’em. I want them to talk about racism every day. If the left is focused on race and identity, and we go with economic nationalism, we can crush the Democrats.”

Tukarointi on kolhu opposition imagolle, vie huomiota ja resursseja pois siitä kuinka raha liikkuu ja hallitsee järjestelmää. Edistyksellisten osana on löytää pessimistinen näkökulma.

Tommi Uschanovin Hätä on tarpeen: Kulttuuripessimismin nousu 1965–2015 -teoksessa (2015) kerrotaan seikkaperäisesti, että pessimistinen suhtautuminen tulevaisuuteen on jotain, jonka kaikki yksilöt jakavat. Sen perusteella on tosin vaikeaa sanoa, haluavatko ihmiset kuulla optimistisia vai pessimistisiä visioita.

*

Saman huomion politiikasta voi ulottaa koskemaan kulttuurikeskustelua. Rappiosta ja katoavaisuudesta puhuttaessa tavanomaisinkin lehtisenttari löytää sisällään piilevän runoilijan ja kansalaistaistelijan.

Miksi myös minä olen lukenut ja kirjoittanut niin usein siitä, mikä on kamalaa?

En pidä maailmaa lähtökohtaisesti negatiivisena. Kirjeenvaihtoilmoituksen yksinkertaistuksella ilmaistuna olen mielelläni puhetta ympärilleni viljelevä, nauravainen. Useimmille olen ystävällinen. Asenteeni elämään on tyytyväisyys ja optimismi. En ole koskaan ollut masentunut.

En pidä maailmaa varmasti oikein minään paitsi kokoelmana fyysisiä piirteitä enkä siksi ole huolestunut sen tulevaisuudesta. Sana “maailma” ei tarkoita minulle sitä, miten ihminen kokee ympäristönsä.

Tietysti ei parane kiistää kaikkea huonoa, jota on paljon ja joka sen sijaan syntyy juuri kokemuksista. Siksi kirjoitan, vaikka se tuntuu usein mitättömältä pilkunviilaukselta.

Huono suunta on, jos ei osaa pitää väkivallattomuutta ja vakautta yksin hyvänä. Joskus näin niissä myös passiivisuutta, hallintaa henkisellä väkivallalla ja turtumusta. Orjat hyväksyvät paikkansa mukisematta ja pelaavat katkeraan loppuun asti peliä hallitsevan luokan säännöillä.

Koko kuolleena syntynyt litania. Onko se niin kamalaa, jos tarpeeksi monella menee ihan kivasti ja joskus joku muistaa hymyillä?

*

Lähden lähes poikkeuksetta kritiikissä liikkeelle siitä, missä on särö. Muistettavimmat taideteokset epäonnistuvat jossain häpeämättä lainkaan. Ne ovat parhaimmillaan, kun eivät välitä hyvästä.

On hankalaa etsiä mitään viihdyttävän mutta pohjimmiltaan lähes tyhjän taideteoksen takaa.

Kerran kysyin, olisinko todella valmis luopumaan kaikesta todellisesta kauhusta, jos se tarkoittaisi myös taiteen ja yhteiskunnallisen liikehdinnän näivettymistä, muuttumista vähän kerrassaan käsittämättömäksi ja suhteettomaksi?

Päädyin vastaukseen “kyllä”, vaikka kysymystä oli vaikea esittää tulematta tuomituksi omassa päässään. Pelkäsin rakastavani muiden kurjuutta, joka antaisi minulle tarkoituksen. Pidin ajatusta jo tuolloin pinnallisena, silti se vaivaa.

Pelkoni taustalla on, että elin kauan ristiriidasta. Vielä muutama vuosi sitten, kun jossain maa järisi, televisioni näytti kaikki ylimääräiset uutislähetykset. Merkittävimmät kotimaiset ja kansainväliset sanomalehdet olivat auki selaimen välilehdillä.

Adrenaliini syöksyi ympäri kehoa. Tapahtui jotain! Viimein! Adrenaliinin jälkeen iski misantropiaa muistuttava välinpitämättömyys.

Tietysti tunne oli harhainen. Kun vähensin uutisten seuraamista, en jäänyt kaipaamaan kurjuuksien paraatia.

Lopetin rappion seuraamisen jo vuosia sitten ja hautasin kaiken niin syvään kuoppaan, että ydinjätteiden loppusijoituspaikat ovat turvattomampia.

Moni sanoo julkisesti haluavansa leppoisaa hyvän mielen journalismia. Silti iltapäivälehtien kansissa bikineissä hymyilevään missiin liitetään otsikko: “Kohu-Suski oli koulukiusattu!” Pahvinaamassa, jonka elämässä ei ole tapahtunut mitään, on oltava jotain, mitä tahansa, joka karistaa tylsyyden harteilta. Ainoa seksiä parempi lääke on lika.

*

Alalle koulutettuna uskallan sanoa, että toimittaja etsii näkökulmaa väkisin. Näkökulma on yleensä ristiriita kahden asian välillä. Kun olen kirjoittanut edellisen virkkeen, tajuan siinä olevan avain estetiikkaani.

Haluan edelleen ristiriidan, on kyse ihmisen kasvoista tai siveltimenvedoista. Yksinkertainen on liian kaunista. Täydellinen mestariteos on kuollut pystyyn, koska se ei vituta ketään.

Joskus tuntui vaikealta eristää tämä tunne omaksi alueekseen ja pitää sitä abstraktina ajatteluna, jonka ei tarvitse sanella maailmaa estetiikan ulkopuolella. Taiteelta voi haluta samaa kuin maailmalta. Toivottavasti mahdollisimman harva haluaa maailmalta samaa kuin taiteelta.

Sitaatti

“You were sick, but now you’re well again, and there’s work to do.”

”Kaikkein eniten häntä ilahduttivat suuret keltaiset voikukat, aukinaiset, kaikki kukintonsa auringolle levittäneet. Ne olivat hänen kasvonsa – tuollaiselta hänestäkin tuntui, ja tunteensa osoittaakseen hän piirtäisi voikukan. Piirtämisen tarve, piirroksellisen kunnianosoituksen tarve, oli välitön ja voimakas: hän polvistui, laski piirustusalustansa maahan ja piirsi voikukan pidellen sitä toisessa kädessään.”

”Myös yksityisesti ja maaseutukaupungeissa kaikki kansalaiset ovat rukoilleet terveyteni puolesta yksimielisesti ja jatkuvasti kaikilla uhriaterioilla.”

“God appears, and God is Light
To those poor souls who dwell in night,
But does a human form display
To those who dwell in realms of day.”

“Violence without violation is only a noise heard by no one, the most horrendous sound in the universe.”

“It can’t be gone; I was just there two arns ago. I got shot. I drank piss.”

Hae

Kategoriat

Kirjoitettua

Kadotkaa eetteriin

Art and Popular Culture, Aurinkoon tuijottelua, Deepfocuslens, Georg Rockall-Schmidt, Little White Lies, Mediaalinen maailma, Nietzschen aivastus, Nyx Fears, Opus vei, Senses of Cinema, Taikalyhty

Luetuimmat nyt

  • Serbian kevät
  • Ei kannata varastaa hyviltä
  • Ihmeistä

Kategoriat

© 2026 Valoa ja mustetta | Powered by Minimalist Blog WordPress Theme