Ironia syntyy, kun huomaa tahtomattaan kyseenalaistavansa toisen nautinnon. Se ei ole kaunista, olen ajatellut, vaan rumaa, enkä pidä argumenteista, joissa asetetaan kyseenalaiseksi toisten nautinnon oikeutus. Voin sanoa, mistä sinun tulisi mielestäni pitää, mutta en voi kiistää kokemuksesi totuudellisuutta juuri sinulle.…
Avainsana: inho
Tähteitä
Makasin sohvalla lukemassa hajamielisesti kirjaa. Kuuntelin keskustelua scifistä. Äkkiä valkeni: en pidä Star Warsista, en siitä kuinka se dominoi käsitystä populaarikulttuurista, en sen asemasta pseudovastakulttuurin kultaisena vasikkana. Ilmiöstä kirjoitetaan liikaa ja liikojen kirjoitusten määrä oikeuttaa yhä uudet ja uudet tekstit. …
Raakileita joulun ajalta
Twitterissä vastenmielisintä ei ole, että kaikki tuovat siellä itseään esiin vaan toivo, että sillä olisi merkitys, kommunikaation kummitus.
*
Taskurapu liikkuu sivuttain, koska niin on helpointa puolustautua saksilla. Mediansa ymmärtävä nettinatiivi tekee ironialla saman.
*
Suoruus on paperilta määrittelemättömästi eri …
Joskus harvoin inhottavuus tuo iloa. Aina en jaksa kuunnella toisia. Keskeytän heidän lauseensa, koska haluan olla rauhassa. En perustele itsekeskeisyyteni puuskaa tai vaivoin peiteltyä aggressiotani. Käytän mielivaltaa, vaivun kuulumattomiin. Mitä väsyneempi olen, sitä vähemmän jaksan hävetä. Pidän silloin avointa kyllästymistä …
On eräs arkikielen hokema, jota inhoan yli kaikkien muiden: “Miten tämä on mahdollista vielä vuonna [lisää vuosi jossa henkilö elää]!”
Virkkeessä päivitellään oletetun asian takapajuisuutta; muka hämmästellään sitä, että miljardien asukkaiden maapallolla ihmiset ovat vieläkin eri mieltä asioista.
Kautta rantain …