Kuuntelin erinomaista keskusteluohjelmaa psykoanalyysista. Kaksi näkökulmaa ottivat yhteen. Yhdellä oli todisteita, toinen puhui unista. Moni tieteenala saattaa olla olemassa vain siksi, että niissä koulutetaan älykkäitä ihmisiä uskomaan rakenteisiin, joiden kyseenalaistaminen on kehittyneellekin ajattelulle vaikeaa. Teesit opitaan, hyvinkin, mutta niiden taakse ei nähdä. Koulutusmankelista lopulta valmistunut ja työhön ryhtynyt uskoo sielunsa ja ammattinsa pitimiksi alan fundamentaaliseen totuuteen. Opitun oletettuun perushyötyyn takerrutaan tiukasti ja pohjimmiltaan kritiikittömästi. Moitteiden edessä todetaan alan olevan niin kehittynyt, että se korjaa itseään, vaikka mikään järjestelmä luonnossa ei pysty siihen, jos vahinko on tarpeeksi suurta. Kyse ei ole älyn heikkoudesta vaan sen vahvuudesta; vain älykäs ihmismieli pystyy tällaisten verkostojen luomiseen. Niihin sotkeutuminen lasketaan sivistykseksi siinä missä kyky ymmärtää tähtiä tai lukea sanoja.
