Kirjallisuusblogi
Henna Raatikainen ei kirjailijana sanonut minulle mitään, mutta hänen novellikokoelmaansa Tehtävät (2018) kuvataan takakannessa Juha Hurmeen sanoin näin:
…“Ihailen Henna Raatikaisen nykykykyä. Löydän hänen vahvasti tyylitellyissä ja tyyliltään eheissä novelleissaan pirstaleisen ja romuluisen nykymaailman täsmällisen sanataiteellisen kuvauksen.
Raatikaisen helposti lähestyttävät
Jos kirjailija mainitsee teoksessaan, että linja-autossa “kaikki näpräävät puhelimiaan” se on satiirinen kärjistys tai sillä on joku muu merkitys: irvailu, hätäsanoma tai jokin. Lukijat ovat tottuneet puhelimeen luonteenpiirrettä tai statusta ilmaisevan asian symbolina, vaikka reaalimaailmassa tällä symbolilla ei ole merkitystä …
Erityisesti 80-luvulla keskustelua herättänyt psykologi Esa Sariola on huono aloittamaan ja päättämään romaaneja. Hän on harvinaista kyllä keskiosien kirjailija.
Tämä johtuu hänen teostensa episodimaisuudesta, joka on naamioitu yhtenäisellä juonella. Juoni on tekosyy erilaisille käyttäytymismuotoja esitteleville skenaarioille, jotka ovat useimmiten dialogeja.…
80-luvulla kirjallisuuskritiikeissä elänyt “pahan koulukunta” oli hatusta vedetty termi, jolla ajan taideprosaisteja, joilla oli etäisesti samanlaiset kiinnostuksen kohteet, saatiin sidottua siistiin kimppuun.
Väitän silti, että koulukunnittaminen palvelee enemmän kuin vahingoittaa kirjallisuutta.
Kirjallisuusharrastajalle niputus antaa oivallisen väylän tutustua teoksiin, jotka muuten …
Kun minimalistista tai ennemmin pientä kirjoitusta kehutaan siitä, ettei siinä ole mitään liikaa, käy mielessä ymmärtääkö sanoja, miten kirjoja toimitetaan.
Harvassa oikean kustantamon läpi päästämässä teoksessa on mitään liikaa. On vain tyylieroja. Luin Jääkannen kanssa samaan aikaan László Krasznahorkain Seiobo …