Valoa ja mustetta

Kirjallisuusblogi

Menu
  • Blogi
  • Mediaalinen maailma
  • Jatkosota-extra-extra
  • Kuukauden soittolista
  • Tietoja
Menu

Genren jälkeen

Posted on 12.10.201923.09.2024 by kangasvalo

Vaikka genret ovat kiinnostavia, samoin niiden tutkimus, esteettisesti olen kiinnostunut niin sanotusta jälki-genre-elokuvasta. Tällä tarkoitan elokuvia, jotka syntyvät genren kaavoista vain hylätäkseen ne esteettisten päämääriensä vuoksi.

Esimerkiksi Rainer Werner Fassbinderin elokuvia voi kutsua jälki-genre-elokuviksi. Niiden lähtökohta on tiukasti rajatussa melodraamassa, erityisesti Douglas Sirkin women’s weepies -tyylisissä nenäliinaelokuvissa.

Fassbinder kuitenkin rikkoo tarkoituksella genren rajoja käsittelemällä korostetun transgressiivisia aiheita esimerkiksi brechtiläisellä näyttämötaiteella tai Godardilta periytyvällä arthouse-estetiikalla, joka on tuttua muun muassa elokuvasta Pierrot le fou (1965).

Totunnaisuudesta, jota katsojat eivät juuri pohdi genren tyyppiteosten kohdalla, esimerkiksi melodramaattisesta näyttelystä, tulee tällöin vieraannuttamisen ja häirinnän keino.

Silkka arthouse ei kuitenkaan tee jälkigenre-elokuvaa. Oleellista on nimenomaan genren konventioiden tunnustaminen lähtökohdaksi, jota monissa kunnianhimoisemmissa taide-elokuvissa ei juuri näe. Ne ovat usein alusta asti liikkeellä “tositarkoituksella”, omien esteettisten päämääriensä sisällä, joten rajojen rikkomista ei tapahdu.

Jälki-genrellä voisi sanoa olevan jotain yhteistä esimerkiksi japanilaisten estetiikan kanssa. Väitetään, että esimerkiksi go-lauta ei ole neliön muotoinen siksi, että täydellistä symmetriaa pidetään huonona makuna.

Jälki-genre-elokuvissa “symmetria” eli genren odotettu konventio rikotaan, koska vanhan toisintaminen ilmentää huonoa makua enemmän kuin perinteisemmin huonoksi mauksi mielletty sisältö, esimerkiksi väkivalta, eritteet, seksi, jumalanpilkka, selittämättömyys.

Teoksesta tulee jotain muuta. Estetiikasta tulee monessa suhteessa kokeneellekin katsojalle vieroksuttavaa ja outoa. Siksi on poikkeuksellista, että tällaiset elokuvat juhlisivat kaanonlistoilla.

Ehkä tämä kertoo jotain tarpeestani välttää helposti tutkittavaa ja akateemista ja lähestyä esteettistä.

Esimerkkejä jälkigenrestä: Jean Rollin, Philippe Grandrieux, Monte Hellman, jotkut Hammer-elokuvat.

Category: Taiteesta yleisesti, kuvataide, arkkitehtuuri, muu

Vastaa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sitaatti

“You were sick, but now you’re well again, and there’s work to do.”

”Kaikkein eniten häntä ilahduttivat suuret keltaiset voikukat, aukinaiset, kaikki kukintonsa auringolle levittäneet. Ne olivat hänen kasvonsa – tuollaiselta hänestäkin tuntui, ja tunteensa osoittaakseen hän piirtäisi voikukan. Piirtämisen tarve, piirroksellisen kunnianosoituksen tarve, oli välitön ja voimakas: hän polvistui, laski piirustusalustansa maahan ja piirsi voikukan pidellen sitä toisessa kädessään.”

”Myös yksityisesti ja maaseutukaupungeissa kaikki kansalaiset ovat rukoilleet terveyteni puolesta yksimielisesti ja jatkuvasti kaikilla uhriaterioilla.”

“God appears, and God is Light
To those poor souls who dwell in night,
But does a human form display
To those who dwell in realms of day.”

“Violence without violation is only a noise heard by no one, the most horrendous sound in the universe.”

“It can’t be gone; I was just there two arns ago. I got shot. I drank piss.”

Instagram

Hae

Kategoriat

Kirjoitettua

Kadotkaa eetteriin

Art and Popular Culture, Aurinkoon tuijottelua, Deepfocuslens, Georg Rockall-Schmidt, Little White Lies, Mediaalinen maailma, Nietzschen aivastus, Nyx Fears, Opus vei, Senses of Cinema, Taikalyhty

Luetuimmat nyt

  • Tauko on ohitse
  • Runeberg-ehdokkaat 2025
  • Ei kannata varastaa hyviltä
© 2025 Valoa ja mustetta | Powered by Minimalist Blog WordPress Theme