Vaikka genret ovat kiinnostavia, samoin niiden tutkimus, esteettisesti olen kiinnostunut niin sanotusta jälki-genre-elokuvasta. Tällä tarkoitan elokuvia, jotka syntyvät genren kaavoista vain hylätäkseen ne esteettisten päämääriensä vuoksi.
Esimerkiksi Rainer Werner Fassbinderin elokuvia voi kutsua jälki-genre-elokuviksi. Niiden lähtökohta on tiukasti rajatussa melodraamassa, erityisesti Douglas Sirkin women’s weepies -tyylisissä nenäliinaelokuvissa.
Fassbinder kuitenkin rikkoo tarkoituksella genren rajoja käsittelemällä korostetun transgressiivisia aiheita esimerkiksi brechtiläisellä näyttämötaiteella tai Godardilta periytyvällä arthouse-estetiikalla, joka on tuttua muun muassa elokuvasta Pierrot le fou (1965).
Totunnaisuudesta, jota katsojat eivät juuri pohdi genren tyyppiteosten kohdalla, esimerkiksi melodramaattisesta näyttelystä, tulee tällöin vieraannuttamisen ja häirinnän keino.
Silkka arthouse ei kuitenkaan tee jälkigenre-elokuvaa. Oleellista on nimenomaan genren konventioiden tunnustaminen lähtökohdaksi, jota monissa kunnianhimoisemmissa taide-elokuvissa ei juuri näe. Ne ovat usein alusta asti liikkeellä “tositarkoituksella”, omien esteettisten päämääriensä sisällä, joten rajojen rikkomista ei tapahdu.
Jälki-genrellä voisi sanoa olevan jotain yhteistä esimerkiksi japanilaisten estetiikan kanssa. Väitetään, että esimerkiksi go-lauta ei ole neliön muotoinen siksi, että täydellistä symmetriaa pidetään huonona makuna.
Jälki-genre-elokuvissa “symmetria” eli genren odotettu konventio rikotaan, koska vanhan toisintaminen ilmentää huonoa makua enemmän kuin perinteisemmin huonoksi mauksi mielletty sisältö, esimerkiksi väkivalta, eritteet, seksi, jumalanpilkka, selittämättömyys.
Teoksesta tulee jotain muuta. Estetiikasta tulee monessa suhteessa kokeneellekin katsojalle vieroksuttavaa ja outoa. Siksi on poikkeuksellista, että tällaiset elokuvat juhlisivat kaanonlistoilla.
Ehkä tämä kertoo jotain tarpeestani välttää helposti tutkittavaa ja akateemista ja lähestyä esteettistä.
Esimerkkejä jälkigenrestä: Jean Rollin, Philippe Grandrieux, Monte Hellman, jotkut Hammer-elokuvat.