Jään kiinni valvontakameroiden epäselviin kuviin, joissa kadonnut ihminen kääntyy viimeisen kerran kulman taakse ja siten pois silmin todistettavasta todellisuudesta. Rikosdokumenteissa näkrr näitä mykkiä ja huonolaatuisia kuvia. Yhdellä hetkellä ihminen on siinä, sitten häntä ei enää ole. Mutta hänen silmänsä vielä näkivät, hän hengitti, minuutteja tai tunteja, tunsi lämpötilat ja ajatteli. Tekniikka tekee katoamisesta riippuvaisen omista silmistäni, videolinkin liikkuvat numerot ovat ainoa merkityksellinen aika. Joku luultavasti tietää vähemmän suttuisen ja äänekkäämmän totuuden hengityksestä, lämpötiloista – tappaja tai silminnäkijä – mutta hän ei astu esiin. Taikatemppu onnistuu.
Category: Proosaa