Sivistys on vaikeaa. Se on niinkin vaikeaa, että on helpompi tuhota kuin sivistyä. Monille miehille on paljon helpompi hyväksyä toisten tuhoaminen kuin hyväksyä elämä sellaisena kuin se on. Fasismi on sitä, että sivistyksen sijasta yksilöt tavoittelevat tuhoa. Kun fasismi epäonnistuu, sen kannattajat alkavat kyynelehtiä. Kaikki on taas niin kuin ennenkin. Ilmassa väreilee lapsellinen kysymys: Miksi tuho onkin kurjaa? Mutta eivät tuhon fantasiat ole koskaan molemminpuolisia vaan kuolemanuskonnon parhaista yrityksistä huolimatta yksipuolisia. Me tuhoamme, te tuhoudutte. Jorge Luis Borges (1899–1986) kirjoitti, että argentiinalaiset äärioikeistolaiset eivät koskaan olleet saksalaisen voiton ja kunnian puolella vaan vain nauttivat yksipuolisen tuhon ajatuksesta, blitzkriegistä, Lontoosta tulessa. Natsit olivat Borgesin mukaan häviön lähetessä ja sen koittaessa täynnä itsesääliä, eivät omistautuneita tuhon uskonnolleen, jossa oma kuolema olisi voitoista suurin.
Neljäsosa suomalaisista nuorista miehistä on sitä mieltä, että väkivaltaa on joskus oikeus käyttää saadakseen mitä haluaa. Muutos muutaman vuoden takaiseen tyytyväisyyskyselyyn on hätkähdyttävä. En ihmettele, että naiset pelkäävät miehiä. Fasismi uinuu tällaisissa tunteissa. Se on maskuliininen ja katkera ilmiö. Se on sitä, että poliittisten tuulien kääntyessä minut ammuttaisiin tämän ja monien muiden kirjoitusten vuoksi.