Lumooja voitti Kultti ry:n laatulehtikilpailussa tänä vuonna kunniamaininnan. En ole koskaan ollut tunnustusten perään, sillä pyrin tietoisesti aina kohti marginaalia. Myös siksi olen pitänyt rakkaasta Lumoojastamme niin paljon.

Joskus näemmä voi marginaaliin matkatessaan kiertää pallon ympäri ja päätyä palkintojen saarelle. Olen ennen kaikkea iloinen muiden toimittajien puolesta. He ovat tehneet lehden.

Hyvä on, hiukan omastakin puolestani.

Peilin takana vuorostaan huomioitiin Hesarissa, myös ihan mukavalla tavalla.

*

Sitten lyhyesti kirjallisuuteen. Seuraava ajatus tuli mieleeni selatessani syksyn kirjalistoja:

Autofiktion ja omaelämäkerran välinen ero on siinä, että jälkimmäiset käsittelevät ihmisiä, jotka ovat eläneet kiinnostavan elämän.

Edellistä virkettä voisi luulla pilkaksi, sitä se ei ole. Siis pelkästään. Autofiktio osoittaa, kuinka mitättömästä voi kirjallisin keinoin tehdä mielekästä. Arjen yksityiskohdat kasvavat tukahduttavaksi kokonaisuudeksi. Modernismi jatkaa kulkuaan.

Silti suurin osa autofiktiosta on vain itsekeskeistä, vielä suurempi osa tylsää. Toisaalta siinä on myös jotain viekoittelevaa, jostain syystä. Kirjallista pornografiaa. Siksi kai minäkin siihen satunnaisesti tartun. Ei proosasta usein saa muuta erotiikkaa muistuttavaa irti.