Tänään on isänpäivä. Isäni kuoli alkuvuonna 2016 sairauteen.
Yritin kirjoittaa asiasta, niin kuin monesti aiemmin. Lopulta aina totean, että olkoot.
Joskus olen kirjoittanut isäni kuolemasta paljastamatta kirjoittaneeni juuri siitä. Joskus olen onnistunut puoliksi, usein en ollenkaan.
Asiasta kirjoittaminen järkevästi on tuntunut aina vaikealta, koska koen vahvasti ja koko sieluani hallitsevasti, etteivät nämä asiat kuulu muille, eivätkä tule kuulumaan.
Kirjoittaessani tuntemistani ihmisistä en tee heille oikeutta, pelkään toimivani moraalittomasti. Voin kirjoittaa vain johdonmukaisella etäisyydellä. Sen löytäminen on vaikeaa.
Tästä tekstistä olen pyyhkinyt pois lähes kaiken. Jokin on etsinyt tilaa ja ulospääsyä, mutta sen syntymän hetki ei ole nyt.
Vien tänään iskälle kynttilän läheiselle hautausmaalle, jossa on muistokivi muualla lepääville. Ele on minulle yhtä paljon kuin hänelle, siksi hyvää tekevä. Sitten menen kirjastoon, kirkkooni.