Runoudesta ei voi nauttia kuka tahansa

Otsikossa koko juttu. Silti runohaastatteluissa ja kirjallisuuslehdissä valehdellaan toistuvasti päinvastaista. Runo vaatii rytmin tajua, soinnillisen ja visuaalisen tahdituksen ymmärrystä. On sen muoto mikä tahansa, runoa ei voi olla olemassa ilman käsitystä rytmistä, sillä avantgardeinkin runous on rytmiin sidottu rikkomalla sitä. Kaikilla ei vain ole rytmitajua. Runous on estetiikkaa, joka on tunnistettava aivan niin kuin monet klassiset eurooppalaiset maalaukset ovat lähinnä valokuvia nähneelle ummikolle vain esittäviä muotokuvia ja asetelmia toisensa perään. Niin käy, kun ei ymmärrä tekniikasta, valaistuksesta ja sen tavoittamisen vaikeudesta perustavanlaatuisesti mitään, mikä ei ole lainkaan tavatonta. Miksi kukaan oppisi katsomaan jotain, jos ei ole koskaan tarvinnut? Jos runoa ei ymmärrä, on sen lukeminen sama kuin ilman mitään sähköteknistä ymmärrystä ruuvaisi auki rikkinäisen mikron ja tuijottaisi sen uumeniin. Jokainen arvaa, että koneiston sisällä on varmasti tapahtunut jotain, mutta mitä se jokin on voisi yhtä hyvin olla magiaa, joten on parempi vain olla ajattelematta asiaa ja olla kiinnostumatta. Siksi juuri kukaan ei lue runoutta, ei valistuksen puutteen tai pelon tai tietämättömyyden takia. Ihmiselle voi opettaa monia asioita, mutta luontevan esteettisen silmän opettaminen on liian vaikeaa pelkällä hyvällä tahdolla.