Valoa ja mustetta

Kirjallisuusblogi

Menu
  • Blogi
  • Mediaalinen maailma
  • Jatkosota-extra-extra
  • Kuukauden soittolista
  • Tietoja
Menu

Onnellisista lopuista

Posted on 31.01.201823.09.2024 by kangasvalo

Tänään julkaisin Laajakuvassa kritiikin tositapahtumiin perustuvasta The Disaster Artistista. Moitin kirjoituksen yhteydessä sitä, että ristiriitaisten ihmishahmojen sijasta elokuva tarjoaa yksioikoista altavastaajaromantiikkaa ja amerikkalaista unelmaa.

Miksi tämä häiritsee minua niin paljon? En halveksu onnellisia loppuja enkä kuvauksia ilosta. Olen yleiseltä elämänasenteeltani optimisti, vaikka sitä ei ehkä voi päätellä kirjoituksistani.

Minua häiritsee enemmän se, että tarinan loppu pyhittää keinot, sillä en pidä päämäärän saavuttamista tärkeämpänä kuin siihen pääsemiseksi tehtäviä asioita.

En usko ironisessa mielessä käytettyyn “väärin sammutettuun”, koska sammuttaa todella voi väärin; sellaisella tavalla, että liekki syttyy pian uudestaan.

Yhteiskunnallisessa kontekstissa väärin sammutettua käytetään, kun ongelma ratkaistaan, mutta käyttäen keinoja, jotka eivät ole sosiaalisesti hyväksyttyjä. Toisin sanoen sitä käytetään ironisoiden, jos joku besserwisser tuomitsee laatikon ulkopuolella ajattelun, joka johtaa tuloksiin.

En väitä, ettei ratkaisuilla olisi merkitystä, mutta keinot niihin pääsemiseksi jäävät myös elämään. On esimerkiksi eri asia ratkaista ongelma rautanyrkillä kuin demokratialla, koska se viestii, että pakkokeinot ovat hyväksytty tapa ratkaista mitä tahansa.

Ongelman ratkaisuun käytettävillä keinoilla on siis yhtä kauaskantoiset seuraukset kuin itse ratkaisulla.

Siksi The Disaster Artistissa rasittavaa ei ole sen optimismi, vaan että se oikeuttaa optimismillaan todella tapahtuneet ikävät asiat ja siivoaa ne maton alle.

Kontekstilla on merkitystä. Jos elokuvassa kerrottaisiin fiktiivisistä ihmisistä ja heidän tekemästään fiktiivisestä elokuvasta, en suhtautuisi asiaan samalla vakavuudella. Koska kirjan lukeneena tunnen vaihtoehtoiset näkemykset, muuttuu elokuva silmissäni huonommaksi tyytyessään mitä tavanomaisimpaan ja tuhat kertaa nähtyyn ratkaisuun.

On eri asia tehdä fiktiota kuin tehdä fiktiota ja taipua tylsään kolmen näytöksen dramaturgiaan – tai tehdä fiktiota ja valehdella.

Category: Elokuva, Filosofia, psykologia, sosiologia

Vastaa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sitaatti

“You were sick, but now you’re well again, and there’s work to do.”

”Kaikkein eniten häntä ilahduttivat suuret keltaiset voikukat, aukinaiset, kaikki kukintonsa auringolle levittäneet. Ne olivat hänen kasvonsa – tuollaiselta hänestäkin tuntui, ja tunteensa osoittaakseen hän piirtäisi voikukan. Piirtämisen tarve, piirroksellisen kunnianosoituksen tarve, oli välitön ja voimakas: hän polvistui, laski piirustusalustansa maahan ja piirsi voikukan pidellen sitä toisessa kädessään.”

”Myös yksityisesti ja maaseutukaupungeissa kaikki kansalaiset ovat rukoilleet terveyteni puolesta yksimielisesti ja jatkuvasti kaikilla uhriaterioilla.”

“God appears, and God is Light
To those poor souls who dwell in night,
But does a human form display
To those who dwell in realms of day.”

“Violence without violation is only a noise heard by no one, the most horrendous sound in the universe.”

“It can’t be gone; I was just there two arns ago. I got shot. I drank piss.”

Instagram

Hae

Kategoriat

Kirjoitettua

Kadotkaa eetteriin

Art and Popular Culture, Aurinkoon tuijottelua, Deepfocuslens, Georg Rockall-Schmidt, Little White Lies, Mediaalinen maailma, Nietzschen aivastus, Nyx Fears, Opus vei, Senses of Cinema, Taikalyhty

Luetuimmat nyt

  • Tauko on ohitse
  • Runeberg-ehdokkaat 2025
  • Ei kannata varastaa hyviltä
© 2025 Valoa ja mustetta | Powered by Minimalist Blog WordPress Theme