Tapahtui jo jokin aika sitten: Kävin paikalliskirjastossani ja kysyin suositusta virkailijalta. Kuvailin omia proosa- ja runomieltymyksiäni. Sain vastaukseksi: “Lue Hämähäkkinaisen suudelma, musta tuntuu et se on sitä mitä etsit. Luin sen itse jokin aika sitten ja pidin siitä.”
Pyydän useinkin kirjaston työntekijöiltä suosituksia. Kokeilen siinä heidän kanttiaan. En suositusta pyytäessäni odota saavani kuulla kirjasta, josta en ole koskaan aiemmin kuullut. Etsin ihmisyhteyttä, vahvistusta jostain.
Kerron kun tiedän että mistä. Minulla on valistunut arvaus: Haluan kuulla olevani ryhmässä, jonka maku on arvattavissa. Voisin väittää haluavani tiedustella työntekijän ammattitaitoa ja löytää välillemme yhteyden, mutta todellisuudessa etsin huojennusta, kun tuntematon ihminen pystyy jo muutamista hapuilevista sanoistani lokeroimaan minut yhteen kohtaan kirjallisessa universumissa.
Itsekeskeisyydestäni huolimatta mietin, kuinka kirjaston työntekijöillä on sellaista ammattitaitoa ja mielenkiintoa työhönsä, jota kirjakaupan myyjiltä ei odota kukaan. Riippumatta siitä tulenko pitämään tästä Manuel Puigin romaanista vai en.