Kuntavaalit ovat ratkenneet, ja Suomi on ottanut aimo loikan sekä liberaalimpaan että vihervasemmistolaisempaan suuntaan.
Paljon puhuttiin sotesta ja sen sellaisista, erityisesti tuloslähetykseen osallistuneet puoluejohtajat tekivät niin. Tämä on sanoilla koreilua, joka kuuluu jokaisen puoluejohtajan tulikokeeseen vaalilähetyksissä, jolloin pitää kaivaa jostain suuria selittäviä syitä. Ihmeellisesti ne ovat kaikilla erilaiset. Kuntavaalitkin ovat pohjimmiltaan arvovaalit.
Median polttavimmat puheenaiheet ovat soten sijasta olleet koko ajan seksuaalisuus, pakolaisuus ja maahanmuutto. Varsinaisista kunta-aiheista merkittävin on ollut koulutus. Uskon, että suurimmat vaaleissa nähdyt prosenttimuutokset ovat aiheutuneet nimenomaan näiden aiheiden jatkuvasta pitämisestä tapetilla. Isoimpien puolueiden kannatuksissa ei tapahtunut järin radikaaleja muutoksia, koska samat ihmiset äänestävät lähes aina kokoomusta, demareita ja keskustaa.
Keskusta Juggernautti jatkaa matkaansa ja sai sydänmaillaan taas kerran noin miljoona valtuutettua. Ehkä jonain päivänä maaseutu tulee järkiinsä ja huomaa, että modernilla keskustalla ei ole paljoakaan tekemistä maaseudun tai oikeastaan minkään kanssa. Vaalien ilahduttavin uutinen olikin keskustan pieni vaalitappio. Juha Sipilä on ainoa puoluejohtaja, joka voi vastata, että “kuntavaalejahan tässä käydään”, kun häneltä tiedustellaan voisivatko hallituksen toimet kenties hieman vaikuttaa vaalituloksiin. Kieltämättä keskustan kannattajat ovat lähes ainoita, joita oikeasti kiinnostaa, mitä kuntatasolla tapahtuu esimerkiksi soten osalta. Onhan hyvä veli -verkostot jotenkin turvattava. Kaikki muut puolueet ymmärtävät, että kuntavaalit ovat tietysti osoitus hallituspolitiikasta ja siitä hyväksytäänkö sitä.
Kokoomus Teflonpuolue jatkaa voittokulkuaan. Loka ei kokoomukseen tartu. Se ei ole mikään ihme. Kokoomus on kaikista Suomen puolueista ammattimaisin johdettu, mikä johtunee siitä, että Suomen kaikki markkinointikonsultit äänestänevät kokkareita ja osaavat antaa neuvoja. Kasvojenkohotuksia ja erilaisia pieniä muodonmuutoksia on tehty niin usein, että moraalittominkaan plastiikkakirurgi ei suostuisi tekemään yhtään lisää. Kun Sauli Niinistö ei jaksa olla enää presidentti (eli toisen kautensa jälkeen, kun Niinistö ensin saa sanottua “kyllä” kansan rukouksiin), Jan Vapaavuoresta saadaan verrattain varmasti seuraava päämies tälle maalle. Joten Suomi on luultavasti seuraavat parikymmentä vuotta kokoomuslaisen presidentin johtama, jos mitään radikaalia ei tapahdu.
Kristillisdemokraatit Kannattaa vaihtaa surkeasta imagosta kärsinyt vanha johtaja hyvin puhuvaan ja selvästi pehmeämpään, miellyttävämpään ja keskustalaisempaan (lue: merkeliläiseen) Essayahiin, joka voi hymyillä onnellisesti muiden oppositiojohtajien (miinus Antti Rinne) kanssa ja soperrella inhimillisemmästä politiikasta, vaikka krisujen kokoiselle puolueelle on elintärkeää lähinnä se, että johtaja on karismaattinen. Jos hyvin käy, kukaan ei kysy uskonnosta eikä siitä tarvitse puhua vapaaehtoisestikaan. Oma ennustukseni on, että kristillisdemokraateissa on potentiaalia lievään kannatuskunnan nousuun, jos kortit pelataan ennen eduskuntavaaleja maltilla ja oikein.
Perussuomalaiset Tämä oli minulle suurin yllätys. Ei siis niinkään vihreiden menestys ja persujen tippuminen vaan se, että vihreiden nousu tapahtui persujen kanssa symmetrisesti ja persut tippuivat näin paljon. Odotin noin kymmentä prosenttia, mutta mentiin alle yhdeksän. Nukkuvista ja kenties muista puolueista tuli vihreille ääniä, persujen äänestäjät taas painuivat nukkuviin vielä pettyneempinä suomalaiseen politiikkaan kuin yleensä. Eivätkä tästä voi perussuomalaiset syyttää muuta kuin itseään. Täysin linjaton, työväestön pettävä politiikka yhdistettynä sisäiseen hajaannukseen povaa romahdusta. Liikaa konservatiivisuutta, liian vähän radikalismia. Persujen vaalivalvojaisissa oli tunnelma kuin nakkikioskilla köniin saamisen jälkeen. Timo Soinin sössötystä puhujanpöntössä teki pahaa katsoa. Sali oli hiljainen. Jossain pirisi puhelin.
RKP Suomenruotsalaiset ovat suomenruotsalaisia.
SDP Demarit ovat luultavasti onnistuneet saamaan jonkin verran uusia tukijoita, mutta se ei lohduta, kun vanhat kannattajat kuolevat. Kannattaisi viimein panostaa kunnolla Sanna Marinin kaltaisiin valovoimaisiin nuoriin poliitikkoihin ja lopettaa sössöttäminen. Vasemmistoliberaalien sydämet voitetaan selvästi puhumalla sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta abstrakteimmilla alueilla kuin demarit ovat sisäistäneet: humanismin ja kansallisuuden. Ja koulutuksen. Demareista on tullut Antti Rinteen esiintymiskoulu, jossa aina jännitetään, milloin Antti oppii seuraavan kerran ulkoa jonkun retorisen keinon, jotta ei tarvitse luntata lapusta. Tommy Uschanov ennusti joskus, että vasemmistopuolueet eivät pärjää tulevaisuudessa, jos ne eivät ala aktiivisesti kosiskella myös nuoria. Vasemmistoliitto on nyt tajunnut tämän. SDP ei vieläkään vaan puhuu vanhusten ja lapsiperheiden puolesta. Mutta vanhukset alkavat olla jo lähellä hautaa ja lapsia haluaa yhä harvempi.
Vasemmistoliitto Tämä oli myös lievä yllätys. Vasemmisto on jäänyt vihreiden varjoon eikä ole tajunnut hyödyntää täydellä voimalla mahdollisuuksiaan, mutta se on päässyt peesissä nousuun saavuttaen ensimmäisen ison kuntavoittonsa vuosikymmeniin. Iso ansio on sillä, että Li Andersson on karismaattinen ja samalla sopivasti ärsyttävä johtaja. En ole nähnyt aikuisten miesten (ja paino sanalla miesten) saavan niin isoja kiukkupotkukohtauksia kenenkään muun poliitikon kuin Anderssonin mielipiteistä. Tämä on tietysti myös ongelma, koska puolue ei voi elääkseen nojata siihen, että se on aika tavalla niin kuin vihreät ja sillä on kaikista puolueista vetovoimaisin puheenjohtaja.
Vihreät Pitkään uumoiltu menestys toteutui nyt, selvästi vastareaktiona persujen sekoiluun ja kiristyneeseen maan kahtiajakoon. Liberalismi voitti. Vihreät onnistuivat mobilisoimaan nuoria kaupunkilaisia ja tulemaan esille jopa yllättävissä maaseutukunnissa hyötyen eniten yhteiskunnan sähköistyneestä ilmapiiristä. Puolue onnistuu esittämään itsensä vaihtoehtona niin demareille, vasemmistolle, RKP:lle, keskustalle kuin kokoomukselle. Tämän vuoksi olen vihreiden menestyksestä kahta mieltä. Kiva että vaihtoehtoa kuullaan. Toisaalta, yleinen humanismi ei mielestäni ole mikään poliittinen linja. Ja taas toisaalta, sillä ei ole ollut äänestäjille koskaan väliä, joten taidan jupista yksikseni. Yhtä kaikki 4 prosentin nousu on hyvin suoriuduttu, kun ottaa huomioon, että Ville Niinistö on niin vastenmielisen siirappinen puhuja, kuin joku pyramidihuijari. Mutta pian sekin ongelma korjataan.
Muut Miksi piraattipuolue, jonka luulisi saavan mediamarkkinoinnin ammattilaisia puolelleen, ei onnistu murtautumaan kunnolla läpi? Pari valtuutettua on mukavasti, mutta silti jotain tehdään väärin, kun feministipuolue humahtaa heti kättelyssä kentälle samalla voimalla eikä edes Jiri Kerosen kaltaista sosiaalisessa mediassa näkyvää vahvaa persoonaa saada valtuustoon. Epäilyni: Rahanpuute vaikuttaa tietysti, mutta piraateilla on myös tapana kirjoittaa aivan liian raflaavasti, analyyttisesti ja perusteellisesti omia näkemyksiään liian vaikeista asioista. Niin ollaan uskollisia omatunnolle mutta ei voiteta vaaleja. Vaalit voitetaan iskulauseilla, selkeillä muutaman kohdan ohjelmilla ja oikealla kohderyhmittämisellä. Nyt puhutaan järkeviä, mutta liian pitkään ja liian korkeakoulutetulle yleisölle. Niin feministipuolue kuin eläinoikeuspuolue taas voivat menestyä vihreiden vanavedessä, jos tajuavat vetää oikeista naruista ja nousta asioidensa yläpuolelle, oikeiksi vaihtoehdoiksi. Potentiaalia on. Ryhmä “muut” oli vihreiden jälkeen eniten kannatustaan nostanut joukko. Kyllä nukkuvista kalastaa voi ja vaihtoehdoille olisi tilausta.
Muilla puolueilla ei nähdäkseni ole valtakunnallisesti mitään väliä.
Kotikaupunkini tulos: Mielestäni Turkuun saatiin hyvä valtuusto. Kaupunki on selvästi sosiaalisesti liberaali ja vahvimman eli kannatustaan menettäneen kokoomuksen kannoilla ovat kolme vasemmistolaisinta puoluetta: vihreät, demarit ja vasurit. Li Andersson oli äänikuningatar ja tarjosi myös tulosillan ehkä paljastavimman hetken piikitellessään kokoomuksen lisäksi vihreitä, vasemmiston pahinta kilpailijaa, Helsingin äänestyksen tekemisestä pormestaripeliksi. Ville Niinistön peittelemätön ärtymys kesti nanosekunnin mutta oli selvästi havaittavissa. Kuntavaalikoneiden mukaan läpi menneillä on järki päässä ja ylilyönneiltä on vältytty. Eikä Olavi Mäenpäätäkään tulla enää näkemään valtuutettujen joukossa.
0 thoughts on “Nopea kuntavaalianalyysi”