Kategoria: Omat projektit

Lumooja 3/2020

Posted on by kangasvalo
Kannet: Ville Väri

Uusimmassa Lumoojassa kokoavana teemana on kokeellisuus. Päätoimittajina tuttuun tapaan minä ja E. Ketonen. Pääkirjoitus täällä. Mukana on artikkeleita ja esseitä yhteiskirjoittamisesta, kokeellisuuden määrittelystä, kritiikin ja kokeellisen kirjallisuuden suhteesta…

Minä vuorostaan kirjoitin lehteen liittyen jutun kirjallisuuden pelillistämisestä sekä ergodisuudesta. Seuraavassa eräs huomio juttuun liittyen.

Tekstissä mainitaan Paavo Kässin Noesis-lehteen kirjoittama essee, jossa teoretisoitiin videopelien olevan postmodernia kirjallisuutta.

Kysyin tekstistä kommenttia professori Raine Koskimaalta, joka on muun muassa tutkinut ergodista kirjallisuutta. Koskimaa kyseenalaisti Kässin näkemyksen kattavuuden, vaikka pitikin hänen kirjoitustaan kiinnostavana.

Olen periaatteessa samaa mieltä kuin Koskimaa. Ajattelen, että kokoavat “kaikki kissat ovat nisäkkäitä” -tyyliset maailmanselitykset teoreettisista aiheista sopivat ehkä esseistiikkaan mutta eivät kestä tutkimuksellista tarkastelua.

Koskimaan kanssa tuli kuitenkin samassa haastattelussa puhuttua eräästä toisesta ulottuvuudesta, jonka nyt jätin tekstin ulkopuolelle, koska halusin pitää keskiössä postmodernin narratiivin, “juonen käsikirjoittamisen”.

Videopelit kun ovat perustellummin postmodernia kirjallisuutta, jos niitä ei käsitellä käsikirjoittamisen vaan koodaamisen kannalta.

En tiedä onko olemassa postmodernimpaa kirjoittamista kuin sellaisten merkkien tuottaminen, jotka muodostavat kuvia, musiikkia ja tunnetiloja. Siinä teksti kirjaimellisesti muuntautuu toiseksi, aiheuttaa ketjureaktioita, joissa tekstiä itseään ei voi enää “nähdä”.

Ovathan näytelmäteksti ja nuotistotkin kirjallisuutta, vaikka ne voidaan kokea kaikessa mitassaan vasta niiden “tultua toisiksi”, esitykseksi ja musiikiksi. Kässin vertaus vuorovaikutteiseen näytelmään sopii paremmin juuri koodaamiseen kuin sisällön kirjoittamiseen.

Ehkä palaan aiheen pariin joskus tulevaisuudessa, toisessa yhteydessä.

Kokeellisuuteen liittyen kirjoitin Lumoojaan myös ennakon VAFT 2020 -tapahtumasta, joka oli viikonloppuna. Aloitin avustamisen myös Kulttuuritoimituksessa ja kirjoitin sinne tekstin Kirjavasta linnusta. Tulevaisuudessa keskityn siellä ennen kaikkea kirjallisuuskritiikkiin: kevään kirjoja olisi tulossa vino pino…

Talven Lumoojan teemana on usko. Voin jo nyt sanoa, että lehti tulee olemaan hyvin kiinnostava!

Posted on by kangasvalo

Lumooja voitti Kultti ry:n laatulehtikilpailussa tänä vuonna kunniamaininnan. En ole koskaan ollut tunnustusten perään, sillä pyrin tietoisesti aina kohti marginaalia. Myös siksi olen pitänyt rakkaasta Lumoojastamme niin paljon.

Joskus näemmä voi marginaaliin matkatessaan kiertää pallon ympäri ja päätyä palkintojen saarelle. Olen ennen kaikkea iloinen muiden toimittajien puolesta. He ovat tehneet lehden.

Hyvä on, hiukan omastakin puolestani.

Peilin takana vuorostaan huomioitiin Hesarissa, myös ihan mukavalla tavalla.

*

Sitten lyhyesti kirjallisuuteen. Seuraava ajatus tuli mieleeni selatessani syksyn kirjalistoja:

Autofiktion ja omaelämäkerran välinen ero on siinä, että jälkimmäiset käsittelevät ihmisiä, jotka ovat eläneet kiinnostavan elämän.

Edellistä virkettä voisi luulla pilkaksi, sitä se ei ole. Siis pelkästään. Autofiktio osoittaa, kuinka mitättömästä voi kirjallisin keinoin tehdä mielekästä. Arjen yksityiskohdat kasvavat tukahduttavaksi kokonaisuudeksi. Modernismi jatkaa kulkuaan.

Silti suurin osa autofiktiosta on vain itsekeskeistä, vielä suurempi osa tylsää. Toisaalta siinä on myös jotain viekoittelevaa, jostain syystä. Kirjallista pornografiaa. Siksi kai minäkin siihen satunnaisesti tartun. Ei proosasta usein saa muuta erotiikkaa muistuttavaa irti.

Bernhard-essee / Lumoojan seuraava numero lähenee

Posted on by kangasvalo

Noesis-lehdessä julkaistiin Thomas Bernhardia käsittelevä esseeni. Aloitin sitä jo loppukeväästä. Silloin tuli tielle kaikenlaista, stressiä lähinnä käytännön elämään liittyen ja totuttelua uuteen. Siksi tekstissä meni kohtuuttoman kauan. Kärsin muutenkin tunteesta, että saan liian hitaasti aikaiseksi mitään. Viivästys ei suoranaisesti helpottanut oloani.

Valitsin Bernhardin aiheeksi hetken mielijohteesta noin minuutti sen jälkeen, kun kysyin Noesiksen päätoimittajalta, että olisiko lehteen mahdollista kirjoittaa. Tällainen lähes ajattelematta tehty valinta, paiskautuminen tyhjyyteen, on yksi parhaista motivaattoreista luomiselle.

En tiedä palaanko Bernhardiin kirjallisesti enää. Tai tietysti palaan, mutta milloin? Jos kirjoitan hänestä, kirjoitan luultavasti seuraavaksi runoistaan. Tai toivon, että joku toinen kirjoittaa niistä.

*

Jotta saisin luotua vastaavaa painetta tekemiseen, kerron nyt tekeväni esseetä Lumoojan verkkopuolelle. Se käsittelee maalaustaidetta. Luultavasti myös siitä tulee pitkä ja toivon voivani mennä siinä henkilökohtaiselle tasolle olematta fiilisesseisti, siis aukaisemalla tunnettani pohdinnan kautta niin paljon, että se tulee ymmärrettäväksi myös lukijalle.

Mielessäni on myös kaksi muuta esseetä, joiden kimppuun käyn sen jälkeen. Yhtä olen hieman alkanut luonnostella, mikäli saan sen toteutettua.

Missä nämä kaksi julkaistaan, sitä en vielä tiedä. Paljon muitakin ideoita on, mutta niistä sitten, kun ne ovat ajankohtaisia: eräs kirjallinen projekti ja eräs projektiluontoinen blogi ovat tulossa jossain kohtaa varmasti (muutamia muitakin ideoita kirjallisiksi töiksi on), uusi A. Vipunen kun aikaa jää ja eräänlainen taiteilijakirja jossain vaiheessa omaksi huvikseni.

Ja tietysti Lumoojaa.

En halua omistaa koko elämääni työlle, vaikka yritän nyt seuraavan puolentoista vuoden ajan paahtaa parhaani mukaan. Vuorokaudessa eivät muutenkaan riitä tunnit. Hyvinvointi siitä vain kärsii. Yritän myös aina työskennellä mahdollisimman paljon poissa tietokoneelta, mikä on kirjoittavassa ammatissa joskus vähän hankalaa.

Siksi pidätän oikeuden muuttaa mieltäni ja olla toteuttamatta edellä mainituista mitään, vaikka toivon ensi vuonna saavani jonkun isoista kokonaisuuksista valmiiksi tai sellaiseen kuntoon, että sitä voi alkaa editoida.

*

Seuraava Lumoojan numero on taittoa ja oikovedoksien läpikäymistä vaille valmis. Mielestäni olemme saaneet siihen varsin hyvän, lähestyttävän kokonaisuuden aikaiseksi. Numerosta enemmän itse julkaisun koittaessa. Siihen liittyen minulla on jonkin verran sanottavaa.

*

Lopuksi muista kuin omista jutuistani: Hankkikaa käsiinne päätoimittajakumppanini Emmi Ketosen tuore käännös Vicente Huidobron avantgarde-runoelmasta Altazor (1931). Se ilmestyi juuri Kustannusliike Parkolta. Kustantamon julkaisulinja on älyttömän kiinnostava, eikä tämä ole poikkeus.

Lumooja 2/2020

Posted on by kangasvalo

Lumooja 2 2020 kannet

Uusimman Lumoojan (2/2020) teema on kaupunki. Emmi Ketonen ja minä olemme päätoimittaneet paksun kesänumeron, joka seikkailee Berliinistä Turkuun ja äänirunoudesta katuteatteriin. Pääkirjoitus on luettavissa myös netitse.

Kyseessä on ensimmäinen printti-Lumooja, jonka päätoimituksessa olen ollut mukana. Lumoojaa saa tilattuna netitse kotiin, irtonumeroa löytyy kirjastoista ja turkulaisista kivijalkakirjakaupoista (Kirjakahvila, Kansallinen Kirjakauppa, Sammakko).

Oheiset hienot kannet on tehnyt Vita Nuova -blogin päätoimittaja Riina Tanskanen, joka tunnetaan myös taiteilijana Tympeistä tytöistään.

Syksyn lehti on teemaltaan kokeellisuus. Sitä odotellessa…

Peilin takana ja Taivaan arkkityyppejä

Posted on by kangasvalo

Olen saattanut maailmaan kaksi teosta. Näin sopivasti kansallisen kriisin aikaan.

Ensimmäisenä on Peilin takana: elokuvan historiaa 1874 – 2020. Osallistuin kirjan tekemiseen toimittajana ja kirjoittajana. Kyse on yli 1 000 elokuvan varjokaanonteoksesta, kahdeksan kirjoittajan yhteisprojektista.

Teos on ulkona NYT ja siitä voi lukea tarkemmin Laajakuvan omalta sivulta, josta löytyy myös 100 sivun näyte. Kirjaa saa muun muassa Amazonista ja Bookysta. Osta, jos haluat tukea Laajakuvan toimintaa.

Erilaisista itsestäni riippuvista ja riippumattomista syistä johtuen tämä toinen teos taas ilmestyy aikomaani paljon myöhässä, mutta ilmestyypä kuitenkin!

A. Vipunen: Taivaan arkkityyppejä -C-kasettia saa tilattua Levykauppa Äxästä, 8raidasta tai (kun kauppa taas aukeaa) fyysisenä kopiona Asemalta. Tai sitten suoraan minulta. Spoken word -albumi, 40 minuuttia. Rajoitettu painos. Julkaisija Manala Records (MNL-008). Osta, jos haluat tukea tulevia koitoksiani. Kasetti tulee myöhemmin myös digitaalisille alustoille.

Maistiaisena kolmas single Merellä, mukana myös Valpuri. Aiemmin julkaistu: Ars Magna (Nokturno-lehdessä) ja Musta päivä. Tuottajana Joni Dee.

Lopuksi lienee hyvä kertoa, että näiden julkaisut merkitsevät erään ajanjakson päättymistä, sillä tämä kirja on viimeinen Laajakuva-aiheinen projekti tai kirjoitus, jossa tulen olemaan mukana.

Seuraavaa A. Vipusta voidaan odottaa aikaisintaan vuoden päästä. Mielessäni on myös puoli tusinaa muuta kirjoitusprojektia, joista aion keskittyä erääseen kaunokirjalliseen ensimmäiseksi tarkemmin. Niistä lisää sitten, kun aika on kypsä – toisin sanoen, kun joku muu voisi olla halukas kustantamaan ne. Niin mukavaa kuin omaehtoinen puuhastelu on ollut, olisi vaihteeksi hauskempaa, että saisin vain kirjoittaa ja joku toinen pitäisi huolen, etten tee tyhmyyksiä.

Nyt on ollut hiukan taukoa, mutta palaan normaaliin bloggailuun taas ensi kuussa.