Eilen julkistettiin vuoden 2025 Runeberg-palkintoehdokkaat. Olin mukana raadissa, ensi vuonna eli vuoden 2026 kisassa raatimme on valitsemassa voittajaa.
Kerron työskentelystä ja siihen liittyvistä pohdinnoista myöhemmin, kun julkaisen vuoden 2024 ja 2025 päiväkirjani, muodossa tai toisessa. Lyhyesti on sanottava, että muiden raatilaisten kanssa työskentely oli jouhevaa. Näimme vaivaa ja kokemus oli kirjallisuuden hahmottamisen kannalta hyödyllinen.
Itselleen tai läheiselleen teokset pukinkonttiin ostava hommaa aidosti tasokkaan kattauksen suomalaista proosaa ja lyriikkaa. Kirjat lukemalla saa kuvan siitä, mihin suomalainen kaunokirjallisuus pystyy parhaimmillaan.
Kriteerimme:
Lähdimme etsimään kirjoja, joissa kieli ja sanottava tukevat toisiaan. Runsaasta kirjavuodesta seuloutui ehdokkaiksi keskenään erilaisia teoksia, joissa kaikissa on löydetty kielen ja sisällön elävä suhde. Lukija tietää: tätä kirjaa ei olisi voinut kirjoittaa millään muulla tavalla.
Ehdokkaat ovat:
- Alexander Bargum: All tid leder hit (Ellips)
- Joel Elstelä: Izak (WSOY)
- Marko Järvikallas: Saattue (Siltala)
- V. S. Luoma-aho: Teoria (Poesia)
- Mikko Malila: Kastanjasota (Otava)
- Markus Nummi: Käräjät (Otava)
- Pirkko Saisio: Suliko (Siltala)
- Milja Sarkola: Min psykiater (Förlaget) / Psykiatrini (Teos)
- Saila Susiluoto: Akheron (Otava)
- Elina Viinamäki: Käypä hoito (Atena)
Julkistuspäivä on ehdokkaiden päivä, he ovat ansiostakin ensisijaisia. Toivoisin kuitenkin, että Johanna Venhon ja Rakel Similän esittämä, yhdessä kirjoittamamme puhe saisi oman huomionsa kansallista yhtenäisyyttä puolustavana ja niin sisäisiä kuin ulkoisia uhkia vastustamaan pyytävänä kutsuna. Kutsuna ajattelemaan, ennen kaikkea, eikä sitä kutsua ole esitetty sanellen ylhäältä alas, sillä koen, etteivät niin sanotut koulutetut luokat ole onnistuneet tässä ajattelutehtävässä sen paremmin kuin muutkaan.
Lisään tähän omaa ajatteluani; sitä mitä juhlapuheeseen ei sisällytetä. Omalta osaltani toivoisin näkeväni myös toimintaa. Ja uutta luovan toiminnan ytimessä on kieltäytyminen. Kieltäytyminen lähtemästä ulkoa saneltuihin peleihin. Kieltäytyminen uutismedian klikeistä ja sosiaalisen median propagandasta, yksisilmäisestä puoluepolitiikasta, tyhjänpäiväisistä keskustelunaiheista, työn palvomisesta, toisten samassa jamassa olevien syyllistämisestä ja kansallisesta masokismista, joka ilmenee apaattisuutena. Vasta kieltäydyttyään niskaan vyörytetystä loasta ihminen uskaltaa toivoa parempaa.
Tilalle toivon jokaisen arjessaan osoittamaa avointa kapinallisuutta ja paikallistason toimintaa. Olisi viimein myönnettävä, kuinka meitä on ajettu erillemme huonolla sisäpolitiikalla silloin, kun siihen juuri nyt, näin poliittisesti vaarallisena aikana, ei ole varaa. Sanotaan se suoraan: Näin pieni kansakunta ei pysy terveenä, jos se ei ymmärrä olevansa matkalla kohti luokkasotaa. Kehitys on pysäytettävä ennen kuin sen seurauksista tulee arvaamattomat. Koska poliitikot eivät sitä tee, kansalaisten täytyy yrittää auttaa edes itseään.
Tätä maata ajetaan alas, meitä on hajotettu systemaattisesti jo kauan. Sain omalta osaltani sanottua puheessa sen, mitä olen jo kauan ajatellut niin kutsutusta patriotismista, jonka tuhotöiden jäljiltä mitään Suomeksi tunnistettavaa ei ole olemassa. Tässä ovat oman nationalismini rajat. Eivät vain isänmaahan vedetyissä viivoissa vaan äidinkielessä.