“Kunpa Vesa-Matti Loiri katoaisi”, huomaan ajattelevani, kun Loiri putkahtaa aina tasaisin väliajoin julkisuuteen, niin kuin pyhän hirviön kuuluukin. [1] “Tai edes minä.”
Kyse ei ole “Veskun” ansioista, joita on massiivisesti, vaan ikonisesta statuksesta, jolla lehdet revittelevät kerta toisensa jälkeen. Jos …