Yle uutisoi taannoin, että suomalaisten pelkoja ja haaveita käsittelevä tutkimus kertoi kansalaisten enemmistön maailmankuvan muuttuneen viime vuosina. Erityisen suuri heilahdus tapahtui nuorilla, 15–29-vuotiailla naisilla, joista 58 prosenttia kertoi maailmankatsomuksensa järisseen, eikä ilmeisesti hyvällä tavalla:
Psykoterapeutti Thea Strandholmin mielestä nuorten naisten vastauksia voi selittää sekin, että tutkitusti nuoret naiset eivät koe voivansa vaikuttaa omaan elämäänsä yhtä paljon kuin miehet.
– Mikäli on alempi itsetunto ja tulee isoja muutoksia, ne voivat entisestään vaikuttaa ajatukseen siitä millaisia mahdollisuuksia maailmassa on. Tämä on tietenkin tilastollista, ei ikinä yksilötasoista, Strandholm täsmentää.
Hän toteaa myös, että ahdistuneisuus on pandemian aikana lisääntynyt erityisesti nuoremmilla naisilla. Voimistuneet huolet ja pelot voivat vaikuttaa maailmankuvan muuttumiseen. Strandholm arvelee, että sotatilanne on lisännyt muutosta entisestään.
Koska terapeutti on terapeutti, hän selittää olennaisimman tunne-elämällä jättäen toisen, myös aivotoimintaan liittyvän osan pois: tietämättömyyden, erityisesti historiallisen tietämättömyyden.
Vain tietämätön luulee, että maailmassa on vallinnut jo kauan rauha, hokee sellaisia lauseita kuin “miten vuonna 2022 voi edelleen…” ja luulee historian olevan luotisuoraa kiitoa ylöspäin, vaikka historia ei liiku muuhun suuntaan kuin taaksepäin. Huomisen syvyys, sen pimeys, voi olla kammottava, jos sitä ajattelee todella. Siksi tulevaa ajatellaan kuin se olisi tapahtunut jo, sitä yritetään hallita ajatuksilla, joissa menneisyys piirtää varmat suunnitelmat myös huomiselle.
Simon Baron-Cohen on neurotieteilijä, joka ei Sandströmin tavoin halua sanoa, että kaikki ihmiset ovat samanlaisia. Hän on kuitenkin esittänyt monen muun alansa tieteilijän tapaan, että aivojen biologinen rakenne on tyypillisesti erilainen naisilla ja miehillä ja saattaa siten vaikuttaa tilastollisiin painotuksiin, mitä tulee yleistietoon. Painotukset eivät ole valtavia, mutta ne ovat olemassa ja toistuvat testistä toiseen. Yksi merkittävä poikkeama tähän on autismi. Kirjolla oleminen sekoittaa sukupuolisia tyypillisyyksiä.
Jos Baron-Cohenin kaltaisten, aivojen rakennetta selvittäneiden neurotieteilijöiden hypoteeseja seuraa, voi historiallisen tiedon puutteesta löytyä osasyy siihen, miksi aavistuksen korostetummin juuri nuorille naisille viimeiset vuodet ovat tulleet järkytyksenä. Naisten keskimääräinen yleistieto on juuri historian ja ajankohtaisen politiikan osalta tutkimuksissa osoittautunut toistuvasti heikommaksi kuin miesten. Vastaavasti naisten sosiaalinen tieto on useammin miehiä parempaa.
Kuten sanottu, tästä ei voi tehdä yleistyksiä, vaan kyse on tilastollisista painotuksista. Ylen jutun perusteella suurella osalla muistakin väestöryhmistä maailmankuva oli järkkynyt. Eikä tietojen erilaisessa jakautumisessa ole itsessään vikaa. Ongelmia syntyy vasta, jos alkaa pitää yhtä tietoa tarpeellisempana kuin toista.
Samaten tulokset eivät kerro yksilöistä tai tiedon tulevaisuudesta; luultavasti ainakin Suomessa miehet menettävät tulevaisuudessa “etuaseman” yleistiedossa, mitä vähemmän pojat jaksavat opiskella yleissivistäviä aineita ja mitä enemmän tytöt niihin keskittyvät, vaikka aivolliset valmiudet olisivat millaiset hyvänsä.
Eikä tieto tarkoita samaa kuin älykkyys. Tiedon määrä ei vaikuta asioiden käsittelyyn, eli miesoletetut eivät jatkojalosta tietojaan sen tehokkaammin kuin naisoletetut. Sukupuolten välillä ei ole merkittävää äo-eroa. Sen sijaan tieto vaikuttaa yhteen asiaan, arvoihin, ja sitä myöten toimintaan. Tämä tunnetaan tieto-asenne-käytös-mallina. Tiedon määrän ymmärretään vaikuttavan merkittävästi ihmisten maailmankuvaan, joka vaikuttaa vastavuoroisesti tietoon ja tapaan käsitellä sitä.
En siis ota tätä esille moittiakseni ketään tietämättömyydestä, vaan esittääkseni, että media nojaa selityksissä liikaa kulttuuriin ja populaaripsykologiaan sen sijaan, että tarjoaisi kattavamman kuvan. Syyt voivat olla poliittisia (luonnontieteille on varattu humanismiin nojaavassa kulttuurikuplassa silmällä pidettävä rooli) tai vain käytännöllisiä (monimutkaisia tutkimustuloksia on hankala esittää keskipitkässä uutisjutussa), mutta ne tekevät joka tapauksessa tiedeuutisista yksipuolisia ja harhaanjohtavia. Mikä on huomattu. Päivittäisuutisten on arvioitu jo pitkään kertovan tieteestä huonosti.
* *
Kyse on samalla erityislaatuisuudesta. Mitä lähempänä jokin tapahtuu, sitä voimakkaammalta se tuntuu ja saa siksi erityisarvon. Tietämättömyys tukee tätä tunnetta.
Balkanin kriisistä ja WTC-iskusta on aikaa 20 vuotta, juuri niin kauan, että tutkimuksessa mainitut nuoret ovat voineet uskotella itselleen, että maailmassa on eletty rauhassa koko tämän ajan.
Viimeisen kahdenkymmenen vuoden sotilaallisia tapahtumia: Afganistan ja Irak. Keski-Afrikan tasavallassa on käyty sisällissotaa 15 vuotta. Myanmarissa buddhalaiset vainoavat muslimivähemmistöä. Kuolleita on tuhansia, kotikonnuiltaan paenneita yli miljoona. Syyriassa käydään tätä kirjoittaessa edelleen sisällissotaa, jossa on kuollut puoli miljoonaa ihmistä. Mainittu sota oli vain yksi arabikevääseen liittyneistä ilmiöistä. Vain muutama vuosi sitten koko Euroopassa marssittiin käsi kädessä ja pelättiin Isistä. Intiassa toimii edelleen maailman suurin terroristijärjestö, 20 000 jäsenen maolaiset naxaliitit, joiden vastarinta valtiota vastaan on kestänyt yli 55 vuotta. Sudan on ollut sisäisten levottomuuksien partaalla jo pitkään. Kazakstanissa tukahdutettiin jokin aika sitten levottomuuksia Venäjän tuolloin suosiollisella avustuksella, ja nyt valtio on vuorostaan joutunut Venäjän informaatiovaikuttamisen kohteeksi. Kiina on harjoittanut koko tämän ajan aggressiivista nationalistista politiikkaa ja siinä sivussa imperialistista vähemmistökulttuurien tuhoa.
Lapsi luulee, että se, minkä näkee omin silmin, on maailman todellinen tila. Muutaman vuoden ikäinen ei välttämättä osaa kieltäytyä silmien edessä olevasta suklaalevystä tai muusta herkusta, vaikka tälle vakuuteltaisiin, että kärsivällisesti vartin odottaen ilmestyy toinen levy, jolloin niitä saa palkkioksi kaksi. Toinen suklaa on abstrakti asia, realisoitumattomana sitä ei lapselle ole olemassa ja sen arvo on edessä näkyvää suklaata vähemmän merkityksellinen. Suklaatestiä voi myös viedä pidemmälle ja käyttää sen selvittämiseen, miten lapset projisoivat maailmaa laajemmin.
Aikuiset eivät eroa lapsista niin radikaalisti kuin haluavat ajatella. Lapsuus nähdään mieluusti erillisenä ikäkautena, joka jää taakse, kun astutaan nuoruuden kautta aikuisuuteen. Asennetta tukevat yhteiskuntajärjestys lakeineen päivineen, populaarikulttuuri ja varhaisesta kirjoitetusta kulttuurista lähtien mukana ollut nuoruuden myytti, jossa viattomuus on erityisasemassa.
Mutta ihmisyksilö jatkuu menneestä nykyhetkeen. Jokseenkin sama minuus kuin eilisaamuna katsoo itseään vessanpeilistä tänään ja sen muuttavat radikaalisti toiseksi muut asiat kuin pelkät ikäkaudet. Monet viattomuudet pysyvät samoina toistuen aina uudelleen ja eri tavoin. Aikuisillekin todellisinta on se, mikä tapahtuu lähellä. Näin on pakko olla, selviytyminen arjesta olisi muutoin mahdotonta. Vasta asiaa etäisyydeltä ajatteleva ymmärtää, ettei tärkeys tarkoita ainutlaatuisuutta – ettei muu maailmassa tapahtuva ole laajemmassa kontekstissa toissijaista.
Julkisessa keskustelussa tätä ei ymmärrä eikä halua ymmärtää kukaan. Se, mikä tapahtuu muille, on abstraktia, kirjoitusta eikä tekoja. Eli pohjimmiltaan fiktiota. Sodan tuleminen tietoisuuteen on fiktion tulemista todeksi maailmaan.
Tietoa vailla voi elää onnellisesti pitkiä jaksoja eikä jatkuva murehtiminen kannata. Silti tietämättömälle todellisuus purkautuu päin näköä rajummin kuin sille, jolla on omat aavistuksensa. Sialle pudotus teuraaksi joutuessa tulee olemaan käsittämättömämpi ja siinä suhteessa kaameampi. Sokrates ainakin tietää, miksi joutuu juomaan myrkkynsä.
