Filosofia on markkinoinnin savuverho. Syvälliseksi naamioidulla ajattelulla voidaan myydä lähes mitä tahansa.
Tyhmemmälle kansalaiselle on helpompaa myydä tavaraa vain väittämällä sen olevan hyvää. Vastustelevalle vanhukselle tai muulle puolustuskyvyttömälle saa tyrkytettyä saman kaman olemalla päättäväinen ja armoton.
Keskinkertaisille, niille jotka mieltävät olevansa fiksumpia kuin ovat, täytyy myydä tuote sievemmässä paketissa. Heitä täytyy huijata, koska he pitävät itseään tavanomaista kuluttajaa valppaampina ja vastustavat kaikkein yksinkertaisinta propagandaa. Tuotteen täytyy siis vakuuttaa ostajansa tämän omasta älykkyydestä.
Periaatteessa Joe Dispenzan kaltaiset kiropraktikot, Paulo Coelhon kaltaiset kirjailijat tai Jari Sarasvuon kaltaiset markkinointikonsultit eivät myy vain tuotteitaan. He myyvät asiakkailleen tunnetta oikeassa olemisesta. Käytännössä he myyvät asiakkaille asiakkaat itsensä. Siksi he spinnaavat muka merkityksellisiä tarinoita tuotteidensa ympärille.
Brändääminen on tätä, kaikessa yksinkertaisuudessaan. Asiakkaille väitetään myytävän mielikuvia, siis mielikuvia tuotteista. Tosiasiassa heille ei myydä mielikuvia niinkään tuotteesta kuin heistä itsestään. Kuluttaja ei hanki Rolexia vain näyttääkseen varallisuuttaan tai ostaakseen Rolexiin liitettyjä mielikuvia. Hän ostaa Rolexin, koska on jo ennalta nähnyt itsensä Rolexin ostavana henkilönä. Tämä pätee kaikkiin ihmisiin, jotka ostavat tuotteita pitääkseen yllä omaa kulttuurista ja sosiaalista profiiliaan, on kyse kaviaarista tai lauantaimakkarasta.
*
Kun nettiin ilmestyy huuhaata kohtaan kriittinen YouTube-video tai artikkeli, kestää vain hetken ennen kuin parviäly saapuu paikalle. Kommenttiosioihin ilmestyy keskenään lähes identtisiä viestejä kirjoittavia ihmisiä eri puolilta maailmaa. Heidän argumentointityyliinsä kuuluu skeptikkojen kyseenalaistaminen – ei niinkään tiedollisista syistä vaan luonteen puolesta. Epäily on parviälylle lammasmaisuutta. Kriitikon täytyy olla kyynikko, harhaan johdettu yksilö, jota kehotetaan “tutustumaan aiheeseen enemmän” sen sijaan, että kuningatartaan puolustamaan lentänyt innokas työläismehiläinen kertoisi, mitä on ostamastaan asiasta konkreettisesti saanut ja millaisia sielullisia liikahduksia hänessä on tapahtunut. Ja paljonko se kaikki maksoi.
Kriittisyys on parviälylle kyynisyyttä, koska heidän oma kriittisyytensä ei ole kestänyt alkeellistakaan testiä. He ovat ostaneet tarjotun tuotteen (poliittisen kodin, vaihtoehtoista lääketiedettä, käytetyn traktorin) vain pienellä vakuuttelulla: ripauksella filosofiaa, jonka luvalla he ovat saaneet tuntea itsensä älykkäiksi. Koska he ovat nähneet itsensä sellaisina ihmisinä, jotka tuotteen ostavat, on tuotteisiin kohdistettu kritiikki heihin kohdistuvaa kritiikkiä.
Näistä ihmisistä sanotaan usein, ettei heidän älykkyytensä poikkea keskimääräisestä ihmisestä. He voisivat olla keitä tahansa meistä. He vain ovat niitä onnettomia, joista tulee kulttien, salaliittoteorioiden ja pyramidihuijausten uhreja. Autobonuksen jahtaajia. Siksi heitä ei tulisi tuomita. Uhrit eivät itse aina tiedä sitä, mutta he jäivät saalistajan ansaan jo kauan sitten.
Harvoin kehdataan lisätä, ettei keskimääräinen ihminen ole välttämättä järin fiksu. Älykkäät ovat vähemmistöä, ja mitattava äly noudattaa Gaussin käyrää. Kaksi kolmasosaa ihmisistä on keskitasoa.
Pienistä asioista kasvaa suuria. En tiedä, onko asiaa tutkittu matemaattisesti, mutta epäilen, että mitä enemmän ihmisiä on, sitä enemmän typeryyden voima kasvaa, vaikka suhdeluku pysyisi samana. Erityisesti kun tyhmyys leviää massamediassa. Yksi fiksu voi vielä työllä ja tuskalla vakuuttaa yhdeksän muuta ihmistä, mutta miljoonalla fiksulla on paljon suurempia vaikeuksia yhdeksää miljoonaa muuta vastaan.
Ideologeista on tullut aina vain taitavampia myymään massoille mielikuvia joukkojen älyllisestä ylivertaisuudesta. Ikkuna tulevaisuuteen lupaa myrskyä.