Valoa ja mustetta

Kirjallisuusblogi

Menu
  • Blogi
  • Laajakuva
  • Mediaalinen maailma
  • Jatkosota-extra-extra
  • Kuukauden soittolista
  • Tietoja
Menu

Avainsana: dokumentti

Tie xi qu

Posted on 02.08.201723.09.2024 by kangasvalo

Aloituskohtauksessa Tie Xi Qun tehdaskaupungissa työläiset tappelevat taukohuoneessa humalassa, koska yksi heistä ei halua osallistua mahjongpeliin. Tehtaat ovat rappiotilassa. Palkkaa voidaan maksaa, vaikka ei olisi käynyt töissä puoleen vuoteen. Toisaalta palkka saatetaan jättää maksamatta, vaikka olisi tehnyt tunnollisesti pitkää päivää. Jostain syystä miehet saapuvat silti työpaikalle, lähinnä juomaan ja pelaamaan. Ratkaisu selviää neljä tuntia myöhemmin dokumentin toisessa osassa, kun tutustutaan tehdastyöläisten jälkikasvuun. Kotona ei ole kuin yhtä epätoivoinen aviopuoliso. Nuoriso notkuu lähikaupassa saamatta aikaan mitään. Kaikilla on ykköset yllä, koska vanhemmat ovat valmiita tarjoamaan lapsilleen kaiken.

Kolmannessa osassa kamera tiukentuu vielä lähemmäs mikroyhteisöihin. Viimeisen kahden tunnin ajan seurataan kahta miestä. Yksisilmäinen Du on entistä keskiluokkaa, jonka elämä on vaimon lähdön jälkeen syöksähtänyt alaspäin. Hän on junatyöläinen, joka vapaa-ajallaan varastaa romurautaa ja myy sitä eteenpäin. Hänen lievästi kehitysvammainen poikansa Nuori Du tekee samaa. Eräänä päivänä isä jää kiinni ja saa potkut. Parivaljakon ahdingon rinnalla seurataan junatyöläisten arkea veturin kiitäessä lopetettujen tai lopettavien tehtaiden läpi.

Yli yhdeksän tuntia pitkänä ja vuodet 1999–2001 kattavana Tie xi qu on massiivinen etnografinen läpileikkaus yhden kaupungin hitaasta kuolemasta ja mätänemistilassa tapahtuvista muutoksista. Se on tarkin elokuvatallenne maailman tällä hetkellä väkirikkaimman ja mahdollisesti merkittävimmän valtion rakenteellisista siirtymistä ja siten todistusaineistoa tuleville sukupolville. Se jättää väliin kaikki talous- ja tilastotieteilijöiden analyysit, jotka ovat sanahelinää markkinatalouden todellisten realiteettien eli ihmisten onnen ja kärsimyksen rinnalla.

Vichyn silmä

Posted on 23.06.201723.09.2024 by kangasvalo

Kun Claude Chabrolin kaltainen fiktio-ohjaaja tarttuu dokumenttiaiheeseen, on tosi kyseessä. Rikollisen vähän tunnettu Vichyn silmä kuvaa Ranskaa toisessa maailmansodassa, Saksan miehityksen ja Vichyn yhteistoimintahallituksen aikana. Kollaasin materiaali koostuu pelkästään ajan ranskalaisista uutisfilmeistä, siis propagandasta, muutamaa sotaa edeltävää ja sen jälkeistä pätkää lukuun ottamatta.

Chabrol läpivalottaa ranskalaista yhteistyötä saksalaisten kanssa armotta. Parempaa todistetta ihmisluonteen ailahtelevaisuudesta ei voi olla kuin propagandan oma kieli, josta historia on tehnyt surkuhupaisaa ja kammottavaa katseltavaa. Poliitikot meuhaavat, sattumoisin kaikki ovat omineet elekielen ja puhetyylin Hitleriltä. Seniili marsalkka Philippe Pétain pitää korneja joulupuheita kuin taata helvetistä. Ammattiliitot keksivät kilpaa selityksiä olemassaololleen. Ensin pariisilaiset hurraavat miljoonapäin Pétainille, sitten valloittajana kotiin palaavalle Charles de Gaullelle. “Pariisi on vapauttanut itse itsensä”, valehtelee de Gaulle. Vain ajoittain lisätietoa käy tiputtamassa kertojaääni.

Viimeinen miehityksen ajan uutisfilmi kuvaa museossa esillä olevia groteskeja vieraista kulttuureista tuotuja naamioita. Kuva on niin osuva ja mustalla tavalla ironinen, että siinä on jotain salaa hysteeristä. Tässä mielessä se yhdistyy dekkareiden parissa kunnostautuneen ohjaajan muuhun porvarillista tekopyhyyttä käsittelevään tuotantoon saumattomasti. Koskettavasti elokuva päättyy lakoniseen toteamukseen: neljän vuoden ajan tanssiminen oli kielletty, nyt ihmiset tanssivat taas. Aiheesta kiinnostuneille jatkoksi suosittelen Jean-Pierre Melvillen Varjojen armeijaa (1969) ja Marcel Ophülsin Surua ja sääliä (1969).

Tarina johon haluaa uskoa

Posted on 19.04.201723.09.2024 by kangasvalo

Kirjoitin Laajakuvaan taannoin jutun autismidokumentista Salainen metsäni, jossa esitin teoksen sisältämän informaation olevan epämääräistä ja perustuvan enemmän taikauskoon kuin tieteeseen.

Elokuva käsittelee kritiikittä fasilitointina tunnettua menetelmää, jossa vaikeasti autistisen tai kehitysvammaisen ihmisen kättä ohjailee toinen henkilö. Lukuisissa valvotuissa kokeissa on todistettu fasilitoijien ohjaavan kättä tietoisesti tai tiedostamattaan itse.

Nyt osana autismisäätiön järjestämää “Keppulikuuta” pidetään Helsingin Kino Sherylissä 22. ja 23. huhtikuuta autismitietoisuutta lisäävä elokuvafestivaali, josta tuli mainos myös Laajakuvan toimituksen postilaatikkoon.

Festivaalin ohjelmistossa on myös Salainen metsäni. Elokuvan jälkeen elokuvantekijöille on varattu tunnin mittainen keskustelumahdollisuus. Autismisäätiö ei mainoksen mukaan ota vastuuta elokuvantekijöiden mielipiteistä.

Haluan edelleen muistuttaa, että fasilitointi on leikkimistä ihmisten tunteilla. Lievimmillään siinä annetaan vaikeasti vammaisen omaisille väärää toivoa. Pahimmillaan siinä käytetään toisen ihmisen mieltä ja kehoa hyväksi.

Aiheesta on tehty Suomessakin tutkimus, jonka tulokset puhukoot puolestaan.

Väärän informaation levittäminen ei ole tietoisuuden eikä tiedon edistämistä. Se estää oikeiden ja hyväksi havaittujen terapioiden ja teknisten apuvälineiden kehittämistä ja käyttöönottoa.

Fasilitoinnin kannattajat usein kärjistävät ja syyllistävät metodia epäileviä syrjinnästä ja ihmisarvon kiistämisestä. Miten ihmisarvoa edistää, että tekstiä tuottamaan kykenemätöntä henkilöä käytetään välineenä päämäärän sijasta?

Tapahtuman taustalla olevan Autismisäätiön nimi antaa mielikuvan virallisesta, jopa lääketieteellisestä toimijasta. Kyseessä on kuitenkin yksityinen taho, joka mainostaa toimintansa perustuvan autismin asiantuntemukseen.

Miksi nämä asiantuntijat eivät näe elokuvan esittämisessä ja siitä käsien pesemisessä moraalista ristiriitaa omien pyrkimystensä kanssa? Millaista asiantuntemusta levittää Salainen metsäni -elokuvan julkinen esittäminen?

Ymmärrän, ettei autismista ole tehty paljoa elokuvia. Halutaan näyttää kaikki, mitä on saatu aikaan. Taiteen ja kunnioituksen nimissä ei suljeta ketään ulos.

Samalla luotetaan liikaa katsojan medialukutaitoon. Mihin ei selvästi ole luottamista, kun katsoo millaista moskaa fasilitoinnin nimessä on voitu jo tähän mennessä julkaista. Ihmiset haluavat kauniita tarinoita. Totuudenpuhujasta voi tulla monien mielissä ilkimys ja ilonpilaaja.

Kuten jo alkuperäisessä jutussa perustelin, on vaikeaa pyyhkiä ennalta luotua mielikuvaa jonkun asian totuudellisuudesta, kun se on kerran totuutena esitetty. Ilmiötä kutsutaan yliluottamusharhaksi. Elokuvan esittämisen aiheuttamia vahinkoja sen nähneiden asenteissa on jo nyt vaikeaa oikaista.

Jään odottamaan tilanteen kehittymistä. Pahoin pelkään, että elokuva tullaan näkemään toiveistani huolimatta Ylellä (ainakin Helsingin Sanomien mukaan), vaikka esimerkiksi lafkan oman Prisma Studion blogisti on kuvaillut fasilitointia epäilyksettä harhailmiöksi. Lähetin asiasta kysymyksen Ylelle, jossa tiedustelin, miten totuus aiotaan tuoda esille elokuvan esittämisen yhteydessä. Kerron, kun olen saanut vastauksen.

Painotan lopuksi, siltä varalta, että joku tahallinen väärinymmärtäjä haluaa motkottaa: En pidä fasilitointiin uskovia ihmisiä pahoina tai tyhminä vaan vain ihmisinä, erehtyväisinä ja toiveikkaina. Minulla ei myös ole mitään elokuvan tekijöitä vastaan enkä pidä heitäkään ilkeinä tai typerinä.

Olen pitänyt asiaa esillä ja pidän vastakin ihmisoikeussyiden lisäksi siksi, että se on viime ajoilta selkein esimerkki paljon puhutusta valeuutisoinnista, jonka levittämiseen myös valtamedia syyllistyy, mutta ei näe malkaa omassa silmässään kritisoidessaan muita. Siksi aihetta kannattaa pohtia oikein huolella.

  • Previous
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4

Sitaatti

“You were sick, but now you’re well again, and there’s work to do.”

”Kaikkein eniten häntä ilahduttivat suuret keltaiset voikukat, aukinaiset, kaikki kukintonsa auringolle levittäneet. Ne olivat hänen kasvonsa – tuollaiselta hänestäkin tuntui, ja tunteensa osoittaakseen hän piirtäisi voikukan. Piirtämisen tarve, piirroksellisen kunnianosoituksen tarve, oli välitön ja voimakas: hän polvistui, laski piirustusalustansa maahan ja piirsi voikukan pidellen sitä toisessa kädessään.”

”Myös yksityisesti ja maaseutukaupungeissa kaikki kansalaiset ovat rukoilleet terveyteni puolesta yksimielisesti ja jatkuvasti kaikilla uhriaterioilla.”

“God appears, and God is Light
To those poor souls who dwell in night,
But does a human form display
To those who dwell in realms of day.”

“Violence without violation is only a noise heard by no one, the most horrendous sound in the universe.”

“It can’t be gone; I was just there two arns ago. I got shot. I drank piss.”

Hae

Kategoriat

Kirjoitettua

Kadotkaa eetteriin

Art and Popular Culture, Aurinkoon tuijottelua, Deepfocuslens, Georg Rockall-Schmidt, Little White Lies, Mediaalinen maailma, Nyx Fears, Opus vei, Screen Slate, Senses of Cinema, Taikalyhty

Luetuimmat nyt

  • Muutamia huomioita kirjallisuuden myymisestä ruotsalaiselle asehullulle
  • Kommentti lukuhäpeästä
  • Haaste

Kategoriat

© 2026 Valoa ja mustetta | Powered by Minimalist Blog WordPress Theme