Ajatus siitä, kuinka Internet antaa mahdollisuuden suureen kulttuurivaihtoon ja uuden löytämiseen, oli suosittu 2000-luvun alussa ja kaipa joku uskoo siihen vieläkin. Suuret ideat eivät kuitenkaan liiku lumivyörynä eikä kulttuurien vuoropuhelua tapahdu – sen sijaan voimakkaasti roihahtaen nousee esiin kuplissa syntyneitä liikkeitä, erityisesti jos niiden ytimessä on jonkinlainen salaliittoteoria, jälkimodernin ajan uususkonnollisista ilmiöistä merkittävin.
Uskonto tai oppineisuus eivät enää edistä ratkaisevasti uusia keksintöjä eivätkä juuri vanhojakaan. Kristalliparannuskurssi, QAnon tai iso lohko länsimaisesta zenajattelusta ovat haperoja sovituksia jostain oikeasta asiasta, eivät suurien ideoiden onnistunutta siirtymistä. Käytän ilmaisua “oikea asia” tahallani. Oikea asia, suuri idea, tarkoittaa jotain sovittamatonta: jotain joka vaatii seuraajaltaan kumartumista syvään sen sijaan, että ideologia tuo itsensä tykö. Kaikkea kitkerää lääkettä on laimennettava, jotta se voidaan niellä.
Kulttuurien vanhat suuret ideat eivät ylitä helpolla historiallisia raja-aitoja, koska ideoiden kohtaamistakin varten on luovuttava jostain omasta. Uusi idea tuhrii neitseellisen mielen ja voi osoittaa tehdyt päätökset huonoiksi. Siksi ei käydä suurta dialogia eikä verkon myötä syntynyt todellista maailmankansalaisuutta, uutta renessanssi-ihannetta. Ideologiat ovat niin määrittäviä tekijöitä yksilökeskeiselle identiteetille, että vaikeaan ja vieraaseen pohdintaan perehtyminen tuntuu itsepetokselta.
Kansainvälinen kauppa liikuttaa ajatuksia tarpeeksi eikä se pysty tuomaan määräänsä enempää. Onkin toisaalta vaikeaa kuvitella kulttuurista vallankumousta, joka ei liittyisi Internetiin ja suurkapitalismiin (viihteeseen). Vaikkapa Marvel-elokuvilla on laimeana mehukattinakin silti enemmän merkitystä valistusfilosofian ihanteiden leviämiselle kuin alkuperäisellä asialla.
