Alle kaksikymppisenä ostin pinoittain yleissivistykseksi käsittämääni kirjallisuutta, jotta minulla olisi opiskelupaikkakunnallani sievä kirjahyllyllinen lukemista.
Kävi niin, etten jaksanut opiskeluaikanani lukea juuri mitään.
Haalimieni kirjojen joukkoon kuului hyllyrivillinen Fjodor Dostojevskin teoksia. Olin lukenut Muistelmia kuolleesta talosta. Muistaakseni pidin siitä silloin, mutta rehellisyyden nimissä muistikuvani ovat melkein olemattomat.
Vuosien ajan venäläisen kirjallisuuden mestarihahmon tuotanto lojui kirjahyllyssä, aina samassa kohdassa, enkä tarttunut niihin. Ai niin, nämäkin, ja sitten avasin jotain muuta.
Tietyt klassikot jäävät kohdallani selaamatta. Olen aina ollut kiinnostuneempi kaikista muista kirjallisuuden vuosisadoista kuin 1800-luvusta, jolloin romaani alkoi tavoitella nykyistä muotoaan.
Nykyisellään suuret klassikot hiukan kammottavat minua, sillä olen suuntautunut pieniin klassikoihin.
Rohkaistuin ja kaikkien vuosien jälkeen luin jokin aika sitten Rikoksen ja rangaistuksen. Kirjaan tarttumiseen meni melkein viisitoista vuotta. Inhosin sitä. Rikos ja rangaistus on yksi viime vuosien huonoimmista lukukokemuksistani.
Seurauksena minulla on hyllyrivillinen kirjallisuutta, jota en halua lukea. Aistin, ettei kirjailijan tyyli muutu tarpeeksi teoksesta toiseen ja tämän vastenmielisenä pitämäni moralismi vielä vähemmän.
Vuosia aiemmin olisin pitänyt kirjat hyllyssäni silti. Parikymppisenä minun oli lähes mahdotonta luopua painetusta sanasta. Kirjallisuus oli väärällä tavalla pyhää.
Muutamaa vuotta myöhemminkin olisin pitänyt kirjat mutta eri perustein. Olisin kutsunut niitä työvälineiksi ja luultavasti sanonut jotain ympäripyöreää siitä yleissivistyksestä.
En ole täysin ehdoton. Aion lukea Dostojevskilta vielä yhden teoksen, joka minua kiinnostaa eniten, joko Karamazovin veljekset tai Riivaajat. Sitten kirjat saa joku onnellinen.
Kirjallisuusharrastajan valaistuminen on piste, jossa inho ja mielihyvä asettuvat oikeisiin mittasuhteisiin ja sivistys palvelee kumpaakin. Jos mielenhäiriö iskee ja haluan palata Dostojevskin maailmaan, samat niteet löytyvät suomalaisista kirjastoista ikuisesti.
Arvostan vapautuvaa tilaa enemmän, siihen saa enemmän kirjoja, joita luen oikeasti, venäläisistä vaikka Tšehovia.
Hemingwayt ja muut olen heittänyt helvettiin sentään jo vuosia aiemmin samoilla perusteilla.