Raahaamme lapsuudesta asti mukanamme motiiveja, joiden yksinkertaisuutta emme tohdi myöntää. Saatamme innostua kirjailijasta vain siksi, että hänen tekemänsä teos on ensimmäinen lukemamme “oikea kirja”. Näin kannamme mukanamme ystävällismielistä suhtautumista teokseen ja tekijään, joka ei sitä ansaitse. Olemme korvanneet kritiikin mielihyvällä, jossa ei ole syvyyttä ja joka perustuu tuttujen asioiden tunnistamiseen.
Syömme ensimmäisen kerran suklaata ja pyrimme sen jälkeen löytämään saman ilon kuin nuorena ahmitut hiilihydraatit ja rasvat tuottavat. Halu ajaa meidät jahtaamaan samaa tyydytystä kuin ensimmäinen kertamme. Kenties ihastumme lehtikuvassa kimaltavan prinsessan kutreihin. Kannamme sen jälkeen mukanamme kiinnostusta, joka leviää verisuoniimme, kunnes huomaamme kuin varkain ryhtyneemme rojalisteiksi ja lukevamme juorulehdistä kaiken, mikä liittyy Ruotsin kuningasperheeseen.
Kaikkea yllä mainittua yhdistää helppous, joka ruokkii kokijaansa mutta ei täytä vatsaa. Lapsellisuus on pohjimmiltaan helppoutta. 95 ihmistä sadasta teeskentelee muuta mutta valitsee aina mieluummin kymmenen helppoa ja hetkellistä iloa kuin yhden elämänmittaisen. Kapitalismi perustuu tämän taipumuksen jatkuvalle hyväksikäytölle. Kuluttajille on paljon helpompaa myydä yksinkertaisia tuotteita, koska niitä myydään aina (kirjaimellisesti tai vertauskuvallisesti) kasoissa, kymmenen pienen lupauksen muodossa, ei yhden suuren ja vaivalloisen.
Myynnin on oltava helppoa, tuotteen on oltava helppo, tarkoitus on helpottaa elämää ja ajattelua. Siksi markkinakoneiston voittaminen on mahdotonta ilman siitä itsestään johtuvaa imploosiota, resurssien loppumista kesken. Eikä romahduksenkaan koittaessa ihminen suostu tunnustamaan omien halujensa lyhytjänteisyyttä, vaikka tunnistaa sen, tietysti.
Tämä on asia, josta emme anna periksi, egomme varjelluin salaisuus; kyse ei ole edes kieltäytymisestä vaan siitä, ettemme pysty luopumaan pienistä iloista ison ilon vuoksi. Käyttäjät eivät voi kieltäytyä Twitteristä edes tärkeimmistä moraalisyistä (omistaja on ketamiinista sekaisin oleva fasisti, joka väärinkäyttää asemaansa jatkuvasti), koska tuhat peukutusta päihittää yhden voiton mädästä palvelusta. Uutisia doomscrollataan, koska raivon hiilloksesta joka kerta uudelleen syttyvä mielihyvä voittaa minkä tahansa suuren mielihyvän. Kymmenen pientä ja merkityksetöntä arkipäivän voittoa voittaa jokaisen periaatteen. Tässä mielessä aikuinen ei lakkaa olemasta lapsi.
Asialla on toinenkin puoli. Jokaisen ideologin on kyettävä myöntämään itselleen, että heidän kannattamiensa aatteiden pohjimmainen päämäärä on tuhota muiden ihmisten kymmenen pientä mielihyvää ja korvata ne yhdellä isommalla. Liian ankaran ideologian kauppaaminen on Sisyfoksen urakointia, kymmenen pallogrilliä voittaa minkä tahansa eetoksen. Siksi jokainen ideologia on naittanut itsensä kapitalismin kanssa, tavalla tai toisella. Emme tietenkään vie teiltä pois elämänne yksinkertaisia iloja… Vaikka juuri yksinkertaiset ilot ovat este todelliselle sosiaaliselle muutokselle.
Ongelma ei koske vain ideologeja, vaan se koskee myös niin kutsutun itseilmaisun vuoksi kirjoittavia. Itsensä todella vakavasti ottavan, ajattelevan eli kirjoittavan ihmisen haaste on tuhota kymmenen pienen ilon perään itkevä lapsi itsessään ja pohtia itsensä uusiksi. Emme näe toisia ihmisiä selkeästi ennen kuin näemme oman taakkamme yhtä kirkkaasti. Tehtävä on osin mahdoton, mutta jo sen yrittäminen kertoo edes jostain. En osaa sanoa mistä, mutta ainakin asiat pysyvät kiinnostavampina hetken pidempään, kunnes kaikki murskautuu joka tapauksessa.