Tai kannattaa joskus, mutta silloin täytyy ottaa huomioon kaksi asiaa. On ensinnäkin suotavampaa varastaa toisesta taiteenlajista. Lopputulos on mielenkiintoisempi. Jos operetin säveltäjä varastaa Dostojevskilta, se on jo heti kiinnostavaa ja varkaus hyväksyttävämpi. Jos kirjailija varastaa Dostojevskilta, nimen on parasta olla Thomas Bernhard. Ja jos on suomalainen kirjailija, ei kannata varastaa Thomas Bernhardilta, niin kuin jotkut ovat tehneet. Sisu ei riitä samaan energiaan, leijonan karjunnaksi tarkoitettu esitys jää vaisuksi vikinäksi.
Jos aikoo varoituksesta huolimatta silti varastaa hyviltä, kannattaa viedä asennetta. “Ai näinkin voi tehdä! Sitten minäkin voin toteuttaa oman ideani pystypäin.” Hyvien tyyliä ei kannata varastaa. Siitä jää kiinni kaikille muille paitsi typerille kriitikoille. Jottei kukaan välittäisi, tyylivarkauden pohjalta luodun teoksen tulee olla timanttia. Se on äärimmäisen vaikeaa.
Kannattaa varastaa keskinkertaisilta, joskus jopa huonoilta. Heikommillakin tekijöillä voi olla erinomaisia ideoita. Ehkä tyyli toimii, mutta sisältö on kuivaa; ehkä oivallukset ovat kiinnostavia, mutta taito ei ole riittänyt niiden toteuttamiseen. Kannattaa ottaa se, mikä on hyvää, ja korvata huono omilla ajatuksillaan. Inspiraation etsijän on helpompi petrata heikon pohjalta parempaan, harjoittaa luovuuttaan ja tuntea mielihyvää. Tätä tarkoitan, kun olen puhunut siitä, että roskaa tarvitaan, jotta ruusuja voi nousta esiin. Kaikella on tehtävänsä. Taiteen valtaosan tehtävä on olla lannoitetta. Luultavasti sinunkin teostesi.