Noesis-lehdessä julkaistiin Thomas Bernhardia käsittelevä esseeni. Aloitin sitä jo loppukeväästä. Silloin tuli tielle kaikenlaista, stressiä lähinnä käytännön elämään liittyen ja totuttelua uuteen. Siksi tekstissä meni kohtuuttoman kauan. Kärsin muutenkin tunteesta, että saan liian hitaasti aikaiseksi mitään. Viivästys ei suoranaisesti helpottanut oloani.
Valitsin Bernhardin aiheeksi hetken mielijohteesta noin minuutti sen jälkeen, kun kysyin Noesiksen päätoimittajalta, että olisiko lehteen mahdollista kirjoittaa. Tällainen lähes ajattelematta tehty valinta, paiskautuminen tyhjyyteen, on yksi parhaista motivaattoreista luomiselle.
En tiedä palaanko Bernhardiin kirjallisesti enää. Tai tietysti palaan, mutta milloin? Jos kirjoitan hänestä, kirjoitan luultavasti seuraavaksi runoistaan. Tai toivon, että joku toinen kirjoittaa niistä.
*
Jotta saisin luotua vastaavaa painetta tekemiseen, kerron nyt tekeväni esseetä Lumoojan verkkopuolelle. Se käsittelee maalaustaidetta. Luultavasti myös siitä tulee pitkä ja toivon voivani mennä siinä henkilökohtaiselle tasolle olematta fiilisesseisti, siis aukaisemalla tunnettani pohdinnan kautta niin paljon, että se tulee ymmärrettäväksi myös lukijalle.
Mielessäni on myös kaksi muuta esseetä, joiden kimppuun käyn sen jälkeen. Yhtä olen hieman alkanut luonnostella, mikäli saan sen toteutettua.
Missä nämä kaksi julkaistaan, sitä en vielä tiedä. Paljon muitakin ideoita on, mutta niistä sitten, kun ne ovat ajankohtaisia: eräs kirjallinen projekti ja eräs projektiluontoinen blogi ovat tulossa jossain kohtaa varmasti (muutamia muitakin ideoita kirjallisiksi töiksi on), uusi A. Vipunen kun aikaa jää ja eräänlainen taiteilijakirja jossain vaiheessa omaksi huvikseni.
Ja tietysti Lumoojaa.
En halua omistaa koko elämääni työlle, vaikka yritän nyt seuraavan puolentoista vuoden ajan paahtaa parhaani mukaan. Vuorokaudessa eivät muutenkaan riitä tunnit. Hyvinvointi siitä vain kärsii. Yritän myös aina työskennellä mahdollisimman paljon poissa tietokoneelta, mikä on kirjoittavassa ammatissa joskus vähän hankalaa.
Siksi pidätän oikeuden muuttaa mieltäni ja olla toteuttamatta edellä mainituista mitään, vaikka toivon ensi vuonna saavani jonkun isoista kokonaisuuksista valmiiksi tai sellaiseen kuntoon, että sitä voi alkaa editoida.
*
Seuraava Lumoojan numero on taittoa ja oikovedoksien läpikäymistä vaille valmis. Mielestäni olemme saaneet siihen varsin hyvän, lähestyttävän kokonaisuuden aikaiseksi. Numerosta enemmän itse julkaisun koittaessa. Siihen liittyen minulla on jonkin verran sanottavaa.
*
Lopuksi muista kuin omista jutuistani: Hankkikaa käsiinne päätoimittajakumppanini Emmi Ketosen tuore käännös Vicente Huidobron avantgarde-runoelmasta Altazor (1931). Se ilmestyi juuri Kustannusliike Parkolta. Kustantamon julkaisulinja on älyttömän kiinnostava, eikä tämä ole poikkeus.