Erityisesti 80-luvulla keskustelua herättänyt psykologi Esa Sariola on huono aloittamaan ja päättämään romaaneja. Hän on harvinaista kyllä keskiosien kirjailija.
Tämä johtuu hänen teostensa episodimaisuudesta, joka on naamioitu yhtenäisellä juonella. Juoni on tekosyy erilaisille käyttäytymismuotoja esitteleville skenaarioille, jotka ovat useimmiten dialogeja.
Vuorosanojen kirjoittajana Sariola on taitava, minkä näkee kenties parhaiten hänen mainiosta ja vähän tunnetusta novellikokoelmastaan Ratkaisu kaikkeen (2008).
Esimerkiksi heppoisesta alusta käy vastikään lukemani Miehelle kuuluu kaikki -romaani (2003), jossa yritysjohtajaa nöyryytetään hänelle nauravien naisten edessä kauppareissulla, joten hän päättää kostaa perustamalla keski-ikäisten miesten “respect the cock” -tyylisen ukkokerhon, joka aikoo palauttaa miehisyyden kunniaan.
Lähtökohta ei ole epäuskottava, kun miettii kaikkia netin kautta äänen saaneita, maskuliinisuudestaan huolestuneita katkeria miehiä, mutta se sutaistaan kasaan niin nopean osoittelevasti, ettei sitä voi kuin pitää tekosyynä varsinaiselle sisällölle, eli erinäisille kerhon ympärillä pyörivien miesten ja naisten kriiseille. Jokainen luku on uusi asetelma, josta kirjailija mehustelee esiin kahden ihmisten välisen suhteen ongelmakohtia.
Esimerkiksi kirjan sivuhahmo Tom Östlundin ongelmallinen avioliitto vaimonsa kanssa on kuvattu kummankin osapuolen motiiveja kliinisesti, realistisesti esitellen. Kohtaukset jotka elokuvissa saisivat katsojat pyörittämään turhautuneina silmiään toimivat, koska Sariola ei jätä ymmärtämättä hahmojaan, vaikka empatiaa ei sivuilta tihku. Kuvaukset ovat kuin havaintoja perheterapiaistunnoista. Seuraavassa Tomin vaimon, Sirkan, motiiveja selittävä kappale:
Sirkka oli vuosien ajan pelännyt Tomin sanavalmista iskevyyttä ja ylimielistä kärkkäyttä. Tomilla oli tapa, jota hän itse tuskin huomasi: asiassa kuin asiassa hän ehätti tietämään enemmän kuin keskustelukumppani, korjailemaan ja oikaisemaan toisen puheita ja epäsuorasti vähättelemään muita ja korostamaan itseään. Ja loputtomat puujalkavitsit vaikka miten vakavissa asioissa. Ei tietenkään työasioissa, silloin hän oli aina taitava kuuntelija, mutta kotona ja hyvien tuttujen seurassa, silloin kun oli rentoutunut eikä kiinnittänyt huomiota siihen mitä sanoi. Ensimmäiset vuodet Sirkka oli alistunut, kunnes oli alkanut iskeä takaisin ja saanutkin Tomin perääntymään. Ei se oikeastaan ollut aluksi ollut edes alistumista ikävään piirteeseen, vaan yksi Tomin ominaisuuksista, jotka hän oli hyväksynyt, niin kuin sitä rakastuneena hyväksyy toisen kaikenlaiset piirteet.
Katkelma on kuin esimerkki terapiaoppaasta. Kun luen Sariolan kertojanääntä, ajattelen sen olevan tarkkaan kirjoitettua potilaskertomusta. Dialogeissa taas tulee esiin parisuhteiden ulkopuolella lähinnä terapiaistunnoissa paljastettua haavoittuvuutta. Tältä Tomin ja Sirkan aviokriisi kuulostaa, kun Tom yrittää antaa Sirkalle häälahjaa:
– Siitä on aikaa kun me on kahdestaan oltu matkoilla, Östlund sanoi rupattelevaan sävyyn.
– Käytiinhän me Turussa Kirstin luona.
– Niin mutta lomalla, ulkomailla. Jossakin etelässä.
– Olethan sinä saanut reissata.
– Ei me yhdessä ole oltu. Enhän minäkään lomilla ole siellä ollut. Siitä on niin kauan, että Jouni oli ihan pikkuinen vielä.
– Kävin minä Jounin kanssa sitten vielä, mutta sinä et silloin tullut mukaan.
– Ne oli niitä kiireen aikoja. Nyt voisi olla aikaa paremmin. Vai mitä meinaat?
– En tiedä. Samanlaista se on aina tuon kioskin kanssa.
– Ei semmoinen kioski nyt koko elämä ole. Järjestetään.
– Järjestetään, niin. Olisitpa järjestänyt silloin, kun sinulla aina oli niitä kiireitä.
– Se oli sitä aikaa. Mutta katsopa nyt: näetkö mitä tuolla on?
– Onko ne matkaesitteitä?
– Niitäpä niitä.
– Mitä sinä meinaat?
– Eikä tämä kattaus sano mitään?
– Mitä?
– Thaimaa.
– Tekeekö sinun mieli Thaimaaseen?
– Thaimaahan. Se on Thaimaahan, ei Thaimaaseen. Katsotaan kohta esitteitä. Syötkö vielä?
– Ei kiitos.– –
– Mitä sinä oikein meinaat, Sirkka kysyi.
– Minä meinaan ostaa sinulle hääpäivän kunniaksi lahjan. Tehdään matka heti kun sinulle sopii.
– Tuonne?
– Niin.
– Missä kaikki juopot käy harjoittamassa seksiä lasten kanssa. Luuletko sinä, etten minä ole lukenut lehtiä? Minulla on niitä kioski täynnä.
– En kai minä sinua mihinkään ilotaloon ole viemässä.
– Ei paljon puutu.
– Mitä sinä nyt oikein?
– Ja minunko pitäisi sitten sitten, sinun kanssa…
– Mitä?
– Mitä sinä oikein ajattelit?
– Sitä mitä sanon. Annan sinulle lahjan.
– Mitä sinä olet tehnyt?
– Miten niin?
– Kukkia ja päivällisiä ja etelänmatkoja. Ei ole sinun tapaistasi ollenkaan.
– Ei ole ollut, niin. Mutta nyt olisi, jos kelpaa.
– Jokin tässä on takana.
– Tässä on takana se, että minä halusin antaa lahjan.
– Minkä takia?
– Minkä takia? Minkä takia lahjoja nyt annetaan? Ei sitten, jos ei kelpaa.
– Tuommoisen ilotalolavastuksen laitat ja sitten tahdot Thaimaahan.
– Ilotalolavastus! Mitä vielä?
– Sinulla on syyllinen olo jostakin. Mitä sinä nyt olet tehnyt? Ethän sinä koskaan anna tämmöisiä lahjoja?
– Voi herran tähden. Minun pitäisi siellä sitten sinun kanssa, Östlund matki. – Mitä sekin on tarkoittavinaan?
– Tekeekö sinun mieli sinne niitä naisia katsomaan?
– Luuletko sinä, että minä ostaisin sinulle lahjaksi semmoisen matkan, että itse kulkisin ilotalossa? Enhän minä käy niissä muutenkaan.
– Mistä minä tiedän missä sinä olet kulkenut niillä matkoillasi.
– En nyt ainakaan ilotaloissa.
– Luulitko sinä, että minä lähtisin tuommoiseen paikkaan? Luulitko tosissasi?
– Luulin.
– Sitten saat luulla toisen kerran.
Lainaus on armottoman pitkä, mutta siitä näkyy koko tarkkojen repliikkien luoma kaari. Sirkan torjuvuus selitetään aiemmassa kappaleessa; mies ei huomaa omaa käytöstään. Kun Tom herää avioliiton kalseuteen ja yrittää korjata tilannetta etelänmatkalla, Sirkan reaktiossa on ilkeyttä ja kohtuuttomuutta. Samalla torjuvuus on perusteltua; syvälle juurtuneita ikävyyksiä ei korjata yksittäisillä lahjoilla, jotka muuttaisivat kaiken suunnan kerrasta, kuten Tom kuvittelee. Mies on valmis pyyhkäisemään “menneet ovat menneitä” -ajattelulla vuosien ongelmat maton alle, mihin vaimo ei suostu, koska kyse on jälleen yhdestä miehen vallankäytön välineestä. Tom myös alentuu käytökseen, jota hänen vaimonsa pitää erityisen ahdistavana, ivaamaan ja korjaamaan kriisin keskellä merkityksettömiä asioita (“Se on Thaimaahan, ei Thaimaaseen.”). Avioparin kriisin syvyydestä kertoo, että riidan lähestyessä heidän poikaansa pyydetään poistumaan huoneeseensa ja laittamaan musiikki kovalle, jotta hän ei joutuisi kuuntelemaan vanhempiensa kinastelua. Tällaisten eleiden merkitys, se että niihin on jo totuttu, kertoo perheyksikön vuotavista haavoista.
MTV:n haastattelussa vuonna 2009 Sariola on kertonut:
– Oli sitten kuinka fiksu ja koulutettu tahansa, parisuhdeongelmia tulee aina. Aivan silkoisesti sujuvaa elämää ei voi olla silloin, kun sitoutuu läheisesti ja antautuu pitkään parisuhteeseen. Väärinkäsitykset ja ongelmat eivät johdu miesten tai naisten tyypillisistä piirteistä, vaan saattavat yllättää meidät puskan takaa. Ihmiset voivat lähteä yhteiselle taipaleelleen hyvin aikomuksin, mutta joutua silti ihmeellisiin tilanteisiin. Ja se on se juttu, josta minä kirjoitan mielelläni.
Sen huomaa. Muista asioista Sariola kirjoittanee vähemmän mielellään. Tarkka korva kahden ihmisen väliselle kitkalle tekee Sariolasta Suomen mittakaavassa erityislaatuisen, hän tavoittaa puheen nyansseja yhtä vahvasti kuin Rosa Liksom mutta eri tavalla. Valitettavasti juonissa Sariola ei juuri loista. Niin tässä kuin esimerkiksi Kaikella voimallani -romaanissa (2014) tapahtumat ovat liian korkealentoisia, vaikka kirjailija on parhaimmillaan keskiluokkaisen elämän arkisissa kuvauksissa. Myös Miehelle kuuluu kaiken loppu sutaistaan kasaan dekkareita matkivalla loppupaljastuksen tapaisella, joka venyttää jälleen uskottavuuden rajoja.