Olen suunnilleen koko elokuvaharrastukseni ajan pohtinut, milloin Mikko Niskasen suurtyö 8 surmanluotia (1972) tajutaan restauroida kansainväliseen levitykseen.
Nyt se tapahtuu, niin filmillä kuin digitaalisena, Martin Scorsesen johtaman World Cinema Projectin kautta. Projektissa on restauroitu kymmeniä vähemmän ja enemmän tunnettujen elokuvamaiden teoksia klassikoista harvinaisuuksiin, jotka ovat päässeet myös laajempaan levitykseen striimeinä, blu-rayna ja DVD:inä.
Tavoite-ensi-ilta on 2019 Sodankylän elokuvafestivaaleilla. WCP:n restauroimia elokuvia esitetään usein myös merkittävimmillä elokuvafestivaaleilla ulkomailla kuten Cannesissa. Uusi restauraatio nähdään varmasti myös Suomen televisiossa.
WCP:n taustalla on The Film Foundation, jossa toimii Scorsesen lisäksi tuttuja nimiä: Clint Eastwood, Peter Jackson, Francis Ford Coppola… Mistään amatöörikerhon puuhastelusta ei ole kyse.
Uutinen on suomalaisen elokuvataiteen saralla merkittävä. Kyse on niin Niskasen uran kuin suomalaisen elokuvan tunnustamisesta säilyttämisen arvoiseksi osaksi maailman elokuvaa. Samalla säilötään historiaa. Niskasen elokuva amatöörinäyttelijöineen ja yhteiskuntakritiikkeineen kuvaa sitä osaa maaseutu-Suomesta, jota ei ole enää olemassa kuin vanhempien sukupolvien muistoissa. Kuten moni aikansa kuva, se on ristiriitainen ja tuntuu edelleen todelta kaikessa suoruudessaan.
*
Huvittavinta on, että tämä on välillisesti vielä yksi Peter von Baghin merkittävä kulttuuriteko. Tiedotustilaisuuden mukaan juuri hän esitteli teoksen aikanaan Martin Scorseselle. PvB:n kontaktit kansainväliseen elokuvamaailmaan olivat niin ainutlaatuiset, että ne toimivat Suomen kulttuurielämän hyödyksi vielä haudan takaa.
Miksi edesmennyt elokuvamies osasi verkostoitumisen paremmin kuin useimmat ihmiset, joille muotisanaa korostetaan ja joiden oletetaan hallitsevan taidon kuin avokadopastan kokkaamisen?
Von Baghin lähestymistapa on toiminut, koska se kypsyi sellaisten vuosikymmenien aikana, jolloin sitä ei ajateltu verkostoitumisena, joka on uuvuttava sana. Se houkuttaa väistämättä kyynistymiseen. Kännykkä kädessä poseerausta harjoittelevien pyrkyreiden maailmassa ei kuka tahansa enää kävele jutustelemaan elokuvaohjaajien kanssa.
Arvaisin silti, että suurimmaksi osaksi kyse on ollut von Baghin välittömyydestä yhdistettynä puhtaaseen työmoraaliin. Hänen turn-oninsa olivat elokuvat, joten hän päätyi puhumaan tapaamiensa ihmisten kanssa innoissaan juuri niistä, eikä aina edes puhuteltavien omista elokuvista vaan myös elokuvan historiasta yleensä.
Jos uusiin ihmisiin tutustuessa olen jotain huomannut, lämmin yhteys syntyy samojen kokemusten ja kiinnostuksen kohteiden kautta. On unohdettava kammottava verkostoituminen ja ystävystyttävä, mikä ei missään nimessä tarkoita pelkkää tutustumista tai muutamien satunnaisten sanojen vaihtamista, vaikka voi tapahtua nopeasti ja rajusti. Ei riitä että puhuu, on puhuttava oikein.