A:n pitäisi tehdä asia X, käydä viikonloppuna kaupassa ennen ruuhka-aikaa. Sen sijaan hän tekee asiaa Y eli on aloittanut aamulla hyvän kirjan, joka on vielä kesken.
Jäljellä on 80 sivua, joihin A tietää menevän puolitoista tuntia, jonka aikana kauppaan ehtii tulla valtavasti ihmisiä. Hän ei halua siirtää asiointiaan kauas ruuhkattomaan iltaan.
Jos A jättää kirjan kesken kaupassa käydäkseen, hän “menettää” tekstin ja tietää, ettei pysty palaamaan siihen ennen kuin on tehnyt ostokset ja syönyt päivällisen. Hän tietää myös kirjaan uudelleen palaamisen olevan itselleen vaikeaa.
A päättää uhrata sen, mitä pitäisi tehdä, ja lukee rauhassa, kunnes lähtee kauppaan. Hän on edelleen aktiivinen, mutta hän on vaihtanut asioiden X ja Y prioriteetteja keskenään.
A saa ruokaa ja syödäkseen ajoissa, vaikka kaupassa käymisessä menee vartti kauemmin kuin yleensä. A:sta voi silti tuntua siltä, että hänen olisi pitänyt asettaa asia X etusijalle.
Arvokysymys on valinta, joka on määritelty ajatusten ensisijaisuudella. Asia X on asetettu päivän tehtäväksi, joten se saa suuremman arvon silloinkin, kun sen syrjäyttäminen ei aiheuta vahinkoa. Arvo on vakio, jolle muun tulee nöyrtyä riippumatta saavutetusta hyödystä.
Passiivisuus on tila, jossa henkilö ei tee asiaa X vaan asiaa Y omien tai toisten odotusten vastaisesti. Riippumatta siitä paljonko ihminen asiassa Y edistyy, tunne yleisestä passiivisuudesta ei katoa.
Tämä ei koske vain arjen rutiineja ja työtä. Esimerkiksi lähestyvän lomamatkan tai vapun juhlimisen yhteydessä voi tuntea samanlaisia arvon ja velvollisuuden tunteita.
Passiivisuus on rikos arvojärjestystä kohtaan. Se on toissijaista aktiivisuutta.
Tietysti passiivisuus voi olla vahingollista seurauksineen. Huomio sen olemuksesta ei silti muutu. Passiivisuus itsessään ei ole tuhoavaa.