Kun Damien Hirst puolusti yllä olevaa haitaideteostaan Britart-movementin aikaan, siis aikana jolloin Turner-palkintoraati jakoi rinkirunkkukerhossaan satoja tuhansia euroja mitä pöljimmille käsitetaideteoksille, hän sortui yksinkertaistukseen, joka oli pahempi kuin häntä syyttäneiden kritiikki.
Teosta (nimeltään Kuoleman fyysinen mahdottomuus jonkun elävän mielessä) kritisoitiin tutulla lauseella: Kuka tahansa olisi voinut tehdä sen. Hirst vastasi, että nyt teoksen teki hän.
Äärisubjektivistinen vastaus on korostavinaan luomisvoimaa. Tosiasiassa se viestii, että taideteos on merkittävä, koska rahaa ansainnut taiteilija, Damien Hirst, teki sen. Vastauksessaan Hirst oletti teoksen perustelevan itsensä mielikuvituksella, lapsenomainen oivallus korvaisi taidon.
Hän jätti huomiotta, että teosta kritisoitiin nimenomaan sen tylsyydestä. Kuka tahansa voi saada tällaisia ideoita, mutta ne ovat huonoja ja häpeällisiä niin kuin lasten ideat yleensä, siksi niitä ei toteuteta. Minä saan vastaavia joka päivä. En tee niitä, koska minulla on edes rahtunen itsekunnioitusta (eikä minua palkinnoilla lahjovia ystäviä merkittävissä päättävissä asemissa).
Hirst ikään kuin kehui itseään siitä, että oli hack, onnistui myymään nimensä avulla tylsimmän mahdollisen ideansa.
Kokijalleen taiteen on usein oltava taitavaa. Hienoinkin teos menettää tehonsa, jos tietää sen tekijän lahjojen heikkouden ja intentioiden epäselvyyden. Poikkeuksia ovat tietysti camp ja huonot hyvät teokset. Trangressiokin on luovuutta vailla pelkkä pannukakku.
(Luullakseni jos Hirstin teos julkaistaisiin nykyään, sitä boikotoitaisiin jo paljon kovempisanaisemmin ja laajemmin eläimen turhamaisen tappamisen vuoksi. Kovin moni ei enää arvosta hain pyytämistä pällistelyä varten. Toisaalta Englanti on ketunmetsästyskiimoineen ollut aina oma ainutlaatuinen eliitin takapajulansa.)