YouTube on ennalta-arvaamaton hyvien viittausten tuottaja. Monikansallinen yhtiö tarjoaa palvelun, mutta olen joutunut näkemään ison työn yrittäessäni etsiä sieltä minulle suunnattua sisältöä.
Olen löytänyt paljon, mutta algoritmit eivät kaikista koneluonteeseen ja teknologiseen singulariteettiin kohdistetuista kauhisteluista huolimatta osaa lukea mielihalujani kovin hyvin, koska kone ei tunnista yksilön laatukäsitettä vaan pelkän sisällön.
Kauhu ei ole sitä, että kone osaa lukea mielihalut, vaan että se osaa uskotella varomattomalle tekevänsä niin.
Otan esimerkin kirjojen maailmasta, koska näistä katson toisinaan keskusteluvideoita. Sitten seuraavat suositukset. Kaikki kirjallisuuskeskustelu typistetään saman arvoiseksi, kaikki puhujat samanlaisiksi mittojen ja avainsanojen takia. Itsekurin on oltava hillitön, koska jo vahinkoklikkaus jotain aihetta käsittelevään mutta sisällöltään surkeaan click-bait-videoon tuottaa virtaan 2 000 samanlaista lisää.
Ajattelevan, yksilöllisen ihmisen ääni on esseismissä ja puheessa merkittävintä. Lähteiden etsimistä ja kritiikkiä varten nähtävän työn määrä ei sen vuoksi ole vähentynyt, vaikka videopalvelun tai muun niin sanotun digitaalisen kirjaston formaatti on helpompi kuin matkustaminen siihen toiseen kirjastoon tutkimaan mikrofilmejä tai vanhoja sanomalehtiä. Massa (sanalla tarkoitan kaikkea: ihmisiä, sisältöä, tietokoneen laskelmia) osaa asettaa itsensä tyrkylle ennen näkemättömällä tavalla, luovimistyön luonne muuttuu.
Asiaa ei muuta, vaikka etsisi kaikki YouTuben tiettyä aihetta käsittelevien kirjojen videot ja kirjailijan haastattelut. Tarjolle tulee lisää samaa tai jos kaikki on jo katsottu, Harry Potteria, joka on melkein yhtä kuin kirjallisuus itse. Tämän vuoksi kaikkien akatemian ulkopuolella olisi kyettävä tekemään lähdetyötä, mutta vain harvalla on siihen kiinnostusta tai kykyä.
Toisaalta sitä miettii, kuinka vähän on oikeasti sisällöltään kiinnostavia YouTube-kanavia, vaikka videioiden kokonaismäärä on massiivinen. Haut tuottavat aniharvoin toivottuja tuloksia. Hyvät osumat ovat suureksi osaksi vahinkoja, jonkun satunnaisen käyttäjän ilman dollarin kuvia silmissään kanavalleen lisäämiä rääpäisyjä, joiden seasta ei löydä mitään muuta kiinnostavaa.
Paljon löytyy videoita kaatuvista lapsista, eläinten hassuttelua, pseudovastakulttuuria, onneksi aika paljon hyvää musiikkia ja koko lailla paskaakin, siis kuin dystopinen MTV: viihdeautomaatti jossa sisällöllä on “hiukan vaikeeta”.
YouTube on esimerkkini isoutensa takia, mutta tämä pätee koko Internetiin. Löydettyään mielenkiintoisen kirjallisen tiedonlähteen päätyy lukemaan sivustolta kaiken siellä kirjoitetun, koska siitä tulee lähde myös toisessa merkityksessä, raikasta vettä pitkän tarpomisen jälkeen. Hyvien sivustojen sisältö on paskimmillaankin kohtuullista, parempaa kuin hyvä muualla.
En valita siitä, että joudun tekemään etsimistyötä. Se kuuluu journalismin ja esseismin työnkuvaan, joten olen tottunut. Usein se on nautinnollistakin. Enemmän valittelen harhaa, jonka mukaan Internet tarjoaa kaiken, vaikka ongelma on edelleen sama kuin kaikessa tiedon leviämiseen liittyvässä: mistä voidaan tietää, mitä yleisö haluaa, jos sille ei anneta mahdollisuutta löytää?
Kuva: Bagmati-joki Shivapurin kansallispuistossa. Kuvan ottaja Sudan Shrestha. CC BY-SA 3.0.